Minä olen joskus 80 luvulla nähnyt vapaana kulkevia delfiinejä jotka leikkivät laivan keula-aalloissa, tuolloin reissattiin vanhempien kanssa pitkin välimerta ja näitä hymyileviä torpedoja näkyi aina sillointällöin. Kun ipanat oli pienempiä, varattiin me kertaalleen reissu katamaraanialukseen jossa oli myös pääajatuksena pällistellä delfiinejä. Koska kyseessä oli iso vene, ja ihan hitosti ihmisiä, jäi delfiinihommelit vähän vajaiksi, kyllä me muutama evä nähtiin mutta muutoin oli melko hiljaista.
Pari vuotta sitten Suvi järjesti täällä Madeiralla meille delfiiniajelun joka paloi kaikkien läsnäolioitten kovalevylle pysyvästi. Tuolloin matkassa oli minun ja Suvin lisäksi siskon mukulat ja minun ipanat. Minun kielessä mukula on juuri murrosiän kuohuissa kamppaileva ihminen, ja ipana on siitä vähän pienempi. Koska tuo reissu oli todella hieno, päätettiin me kopioida kyseinen päivä. Eli niinpä Suvi oli yhteydessä samaiseen järjestäjään ja hanskasi meille uusioreissun rib veneellä. Rib vene on kumipaatti johon on istutettu takapuoleen ihan järkyttävän kokoiset moottorit. Edellisellä kerralla Helinä otti vähän osumaa tästä venetyypistä ja oli sillä kintaalla että neiti Heinola ei passannut koko reissua. No ei se tietysti ole mukava roikkua kahta tuntia huonossa penkissä, joka kaiken lisäksi pomppii ylös ja alas. Olisi ollut eduksi että jalat olisivat ottaneet tonttiin. Tuolloin veneen välittömään läheisyyteen tulleet delfiinit pyyhkivät pahimmat mieleen tulleet mustelmat, ja tyttönen lähti uudelle reissulle. Halusi kuitenkin istumaan veneen takaosaan. Tiedoksi vaan että jos istuu moottorin vieressä niin ei pahemmin pomputa. Minä ja Arttu istuttiin keulassa, siellä pomputti.
Homma toimii siten että näillä venekuskeilla on pitkin poikin Madeiran rannikkoa niinsanottuja spotteireita, eli tyypejä jotka kurkkii kaukoputkella merelle. Jos niiden näköpiiriin tulee delfiinejä, valaita, kilpikonnia ja/tai lintuparvia jotka viittaava siihen että lähistöllä on edellämainittuja öttiäisiä, kilauttaa ne kaverille ja sanoo suunnan. Tässä vaiheessa kannattaa pitää lippalakista kiinni, se nimittäin liikahtaa se paatti kohtalaisen vikkelästi. Tällä kertaa meidän vene löysi muutaman kymmenen parven ns. common delfiinejä. En minä näitä kehtaa kutsua suoralla suomennoksella, yleinen delfiini, äärettömän nättejä ovat, ja kiinnostuneita ihmisistä. Tämä parvi oli evästämässä ja niinpä ne piipitti ja puhalteli ilmakuplia ympyrän muotoon. Lopulta keskeltä hyppäsi ylös aina pari putkiloa ja homma alko alusta. Minulle tuli sellainen olo että niitä tympi kun meidän vene tuli häiriköimään kesken päivällisen. Linnunradan liftari kirjassa kolmoishyppy oli tapa sanoa että morjensta ja kiitosta kaloista. Olisiko niin että yksi hyppy ja venen viereen paskominen kertoisi että voisitteko siirtyä? Onneksi delfineillä ei ole keskisormea.
Tähän ryhmään oli otettu riippakiveksi ranskalaispariskunta joka halusi mennä veteen kuvaamaan delfiinejä. Niillä oli märkkärit päällä, lasit päässä ja snorkkeli suussa, ja tietysti jäätävän kokoinen vedenpitävä kamera. Sitten niihin sidottiin köysi ympärille ja ne paiskattiin veteen. Eivät olleet saukkomaisia liikkeissään. Miespuolinen kuvitteli osaavansa vielä kaiken lisäksi kutsua delfiineitä. Hyvin kuuluu puputus ja pöpötys snorkkelin kautta, ei toiminut kyllä yhtään. Samanlaiseen ääneen olen törmännyt kun olin nuorena miehenä töissä korkeasaaressa ja huolehdin kaneista. Kun rattaissa oleva ipana haluaa nähdä kanin, ja kani on mökissä, lähtee isästä tai äidistä hassuja ääniä. Koiraa kutsutaan tsehtseh, kissaa kiskis, mutta kanille ei ole kansainvälistä kutsuääntä. Nähtävästi kani ja delfiini puhuu ehkä samaa kieltä? Ja entäpä what does the fox say? Nyt lopetan ranskalaisten mollaamisen, hienoja tyyppejä ovat, ja onhan niillä hyvät perunat. No joo, nekin taitaa olla belgialaisilta varastettuja, jos Astrixiin on uskominen, mutta silti, hyviä pöperöitä tekevät.
Minulle tämä reissu oli omalla tavallaan edellistä kertaa hienompi, minä sain nähdä delfiinejä ihan oikeasti metsästämässä, ryhmänä. Minusta niiden toiminta ryhmänä oli niin hienoa seurattavaa että minä kyllä toivon että seuraava älyllinen olento tällä pallolla kehittyy delfiineistä. Kun me toheloidaan tämä homma huolella niin olisi mukava että seuraava porukka osaisi toimia yhdessä.
Lopulta me kelattiin ne vettyneet ranskalaiset paattiin ja annettiin delfiineille ruokarauha. Yksi kalliolla käkkivä spotteri oli bnähnyt pari pullonokkadelfiiniä rannan lähellä ja niinpä me siirryttiin hatuista kiinni pitäen tähän seuraavaan kohteeseen. Helinä oli myös tässä vaiheessa todennut että takapenkkipaikka riittää ja kauniisti hän pyysi että siirry ukkeli takapenkille. Minä ja minun kivekseni kiittivät, ihan hyvin sopi Tepposelle takapenkki tässä vaiheessa.
Siirtymä pullonokkien välittömään läheisyyteen tapahtui ripeästi. Pullonokat eivät selkeästi tykänneet ihmisistä, liekö tarina Särkänniemen Verasta ja kavereista kiirinyt jo tänne. Pakko myöntää että kun näitä pötköjä näkee vapaana niin tulee paha mieli vankeudessa elävien merinisäkkäiden puolesta. Ihan sama olo tuli Berliinin eläintarhan kädellisosastolla. Saakeli että pisti sydämeen se 35v koppia lusinut simpanssi, se oli ihan loppu. Ja ihan syyttömänä istui.
Eli kokemuksena jälleen aivan loistava reissu, ja juuri sopivissa määrin tuli taas mielipahaa siitä kuinka paskoja me ollaan. Kun minä seurailin meidän ja muitten veneessä olevien muksujen touhuja, ja kuuntelin niitten puheita niin ei me kuitenkaan olla ihan kaikkea sössitty. Melkoinen klisee mutta kyllä on lapsissa tulevaisuus. Eivät tule nämä ipanat syömään purkkitonnikalan matkassa delfiiniä, ja turpaan tulee välittömästi jos heität mereen muovipussin. Arttu ei ole enää vuosiin laittanut peukkua nyrkin sisään kun se lyö ja se on melko vikkelä se sen etukäsi eli syytä on olla tarkkana, Ja jos Helinä hermostuu, on kaikilla paha mieli.
Hotellille mennessä kiepaistiin vielä sen pienen kalastajakylän kautta, juu, juurikin sen minne minä epäilin jättäneeni sen hattuni. Menin baariin ja sanoin että se on morjensta, minulta jäi hattu tuohon pöytään eilen, saisinko sen takaisin. Hyvässä tallessa oli siellä niiden löytötavara kaapissa. Eli jos näette sen hatun kylillä niin nyt sen alla on Teppo.
Viimeksi me mentiin tämän delfiinireissun päätteeksi ihan törkeän hyvään ravintolaan. Päätettiin tehdä sama homma tälläkin kertaa. Sama ravintola löytyi, seinässä oli sama nimikin. Tilattiin paikalliset lihatikut eli espetadat. Kun minä suljin sen ruokalistan niin hoksasin että vaikka seinässä oli sama nimi niin menussa ei ollut. Poislähtiessä minä kysyin taksikuskilta että ei ollut ihan sama ravinteli kuin viimeksi, kuski sanoi että ei ole enää sama kokki. Samperi.
Hyvä päivä, ja oppiakin tuli. Tässä iässä se on iso juttu.
Haluatko aloittaa retken alusta? Ensimmäiseen Madeiran juttuun pääset tästä: Madeira 2022 vol 1
