Minun äitini menehtyi viime syyskuussa ja minulla on nyt elämäni ensimmäinen äitienpäivä ilman omaa äitiä. Tässä kohtaa voisi sanoa että älä Teppo valita, maailma on pullollaan äidittömiä ihmisiä, ja pääosa 53 vuotiaista ukkeleista taitaa tähän porukkaan.
Silti ottaa pattiin ja tulee äitiä ikävä. Tosiasiassa minun äitini sairasti useamman vuoden ajan Alzhaimer nimistä sairautta, ja loppuvaiheessa äiti ei enää ollut juurikaan paikalla.
Tässä äitienpäivässä on yksi erikoinen juttu. Viimeisinä vuosina minun äitini oli hauras, heikko ja peloissaan. Tänä vuonna äiti on 45 vuotta ja se istuskelee Kreikassa pienessä tavernassa, tai sitten se on 50 vuotta ja hämmästelee Hangossa meren rannassa pähkinäpuukeppiä josta tulee ehkä naulakko.
Minun äitini ei ole enää hauras, se kestää mitä vaan, minun äitini ei ole enää heikko, se jaksaa tehdä mitä vaan, eikä minun äitini pelkää enää mitään. Pitäkää huoli niistä äideistä, ne on aika tärkeitä juttuja.
Teppo, 53v.
Äidin hautajaiset
Minä hautasin eilen oman äitini. On muuten melko tyhjentävä lause, ei tarvitse selitellä. Ja kyllä, tuntuu ikävältä, tyhjältä ja … helpottuneelta. Kuten ehkä tuosta viimeisestä sanasta arvaattekin, minun äitini ei juurikaan ollut enää loppuaikoina paikalla, varsin vittumainen kaveri nimeltään Alzhaimer, eli kavereiden kesken Allu, vei pääosan tilasta.
Minä pelkäsin että minun mieleeni palaa lähtemättömästi kauhukuva minun äidistäni kuihtuneena, peloissaan, laihana, vihaisena ja väsyneenä. Hautajaisia ennen me juteltiin papin kanssa äidistä, niin kuin asiaan kuuluu. Pappina oli meidän ystävä, Marja. Marja johdatteli meidät kertomaan äidistä, puhetta varten, hän sanoi. Niinpä minä, siskoni ja minun isä kerrottiin Marjalle erilaisia asioita äidistä. Meillä kaikilla oli omat tarinamme ja kerrankin jopa minä osasin kuunnella. Tuo keskustelu himmensi hieman sitä sairaan äitini kuvajaista. Hienosti pelattu Marja.
Hautajaisiin minun siskoni tytär Pinja oli koonnut valokuvista ja musiikista äärimmäisen koskettavan esityksen. Esityksessä oli kuvia äidistäni. Äitini esiintyi kuvissa lähes poikkeuksetta seurassa, valokuvissa vilahti isä, meikäläinen, siskoni, Suvi, lapsenlapset ja ystävät. Silmiinpistävää oli se että lähes poikkeuksetta ihmiset hymyilivät. Sairaalavuoteessa makaavan Ihmisen kuva muuttui utuiseksi ja se työntyi taka-alalle.
Hautajaisten päätteeksi isä tuli meille yöksi. Me päädyimme katselemaan vanhoja valokuvia, minä, isäni ja Suvi. Välillä me nauroimme, välillä me puhuimme kyynelten läpi käheällä äänellä ja välillä hiljenimme hetkeksi. Tänä aamuna minä en enää saanut päähäni kuvaa siitä sairaasta äidistäni. Minä näin säteilevän, ilmeikkään ja äärimmäisen terävä-älyisen ihmisen, oman äitini. Minä näen taas tarkasti.
Hyvää matkaa rakas äiti.
Äitienpäivä 2023
Minä käyn herättämässä pojan, ukkeli jo tiistaiaamuna kävi supattamassa korvaan että on tehnyt äidille äitienpäiväkortin, täytyy toivoa että muisti tuoda sen koulusta mukanaan. Tavallisesta poiketen tänään äijä ei vetkuttele, salainen tehtävä käynnistyy hienosti. Tytär on reissussa ja minulle on luovutettu äitienpäiväkortti vietäväksi. Tänään aamukahvi tuodaan äidille sänkyyn asti lapsen toimesta ja snapsilasiin saatiin kuin saatiinkin kerättyä valkovuokko, huomioi yksikkö. Suvi saa äitienpäiväkortit hyvin ansaittujen halausten kera.
Minun oma äitini on puolestaan enää vain välillä paikalla. Suuren osan ajastaan äiti on omissa maailmoissaan ja mahdollisesti muistoissaan. Usein paikalla on äidin sijaan herra Alzhaimer, tai kavereiden kesken Allu. Minä en tiedä millainen se äidin maailma on. Välillä äiti on peloissaan, välillä vihainen ja välillä hän vain nukkuu. Minä tiedän että minun äidilleni on tapahtunut lapsuudessa asioita joita ei toivoisi nousevan muistoista nousevan esiin, sotalapseksi lähtö Ruotsiin on varmasti yksi sellainen. Yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemisen tunnetta ei ole syytä toistaa, yksi kerta riittää.
Toivoisin että minä saisin jollain konstilla lähetettyä sinne äidin maailmaan hyviä asioita. Välittömästi minä paketoisin sinne tapahtumia lapsuuteni matkoista Kreikkaan, monta muistoa laittaisin myös meidän koirista, Mantasta, Russesta ja Atesta. Hangon mökiltäkin minä pistäisin tapahtumia ja muistikuvia menemään. Sitten minä pyyhkisin pois äidin muistoista pari juttua, muistoja vaikkapa sellaisista tilanteista joissa äitini ei välttämättä olisi halunnut tunnustaa minua omaksi pojakseen, mitäpä niitäkään uudelleen muistelemaan. Nuo pyyhityt muistot minä korvaisin kuvilla minun ja siskoni lapsista. Tuhansia hyviä muistoja peittämään pelkoja, yksinäisyyttä ja pahaa mieltä.
Jos se vain jotenkin olisi mahdollista niin minä haluaisin juuri tänä päivänä olla äidin maailmassa pikkupoikana joka hiippailee sinne äidin makuuhuoneeseen Tapanilassa, kahvikupin, ryppyisen äitienpäiväkortin ja valkovuokkokimpun kanssa. Iltapäivällä minä annan äidille ison halauksen, oli Allu paikalla tai ei.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, toivottelee Teppo 52v
Äitienpäivä 2020
Tiedoksi vaan että meillä ei pääsääntöisesti halata. Kyllä minä meidän muksuja voin halata, ja tuota Suvia, mutta muuten en kyllä pahemmin halaile. Paitsi että äitienpäivänä minä yleensä halaan minun Äitiä. Otan varovasti kiinni ja joskus annan samalla märän pusun nenänpäähän. Meidän Äiti ei nimittäin yhtään tykkää kun sen nenänpää kastuu. Tulee huutia.
Minun Äiti on nykyään jotakuinkin 155cm pitkä, hattu päässä, ennen oli kuulema 163,5cm mutta selvästi on mennyt kurttuun. Se painoa en uskalla arvailla mutta jos meidän Äiti laittaa tuulipuvun päälle niin kyllä on syytä ankkuroida emäntä jollain tavoin maahan, muutoin on riskinä että lähtee kovemmalla tuulella puhurin matkaan. Vaikka se on pieni ja köykäinen, on se paukuteltu kasaan äärettömän kestävistä materiaaleista. Väitän että ennen käytettiin parempilaatuista tavaraa, ihan pienestä ei tule lahoa kylkeen. Arvatkaapa miksi minä tällaista epäilen? No minäpä kerron.
Minun Äiti on lähetetty 3v vanhana lappu kaulassa Ruotsiin, sotalapseksi. No joo, olihan sillä isoveli mukana, eli minun Kopueno eli Olli. Ollipoika oli tuolloin 5v joten tuskinpa siitä hirvittävästi oli tukea ja turvaa. Sodan loputtua minun Äiti palasi takaisin Suomeen ja joutui opettelemaan kielen uudelleen, siltä oli sanat hukkuneet matkalla. Sanonpa vaan että jos Tepponen olisi laitettu 3 v ikäisenä muutamaksi vuodeksi Ruotsiin, ja vaikka mukana olisi ollut Tea sisko, olisi paluupaketissa palannut melko rikkinäinen ipana.
Ja ajatelkaapa, meidän Äiti on joutunut sydän syrjällään seuraaman sivusta meikäläisen touhuja. Kohta on vauhtia ja vaaratilanteita ollut Tepposen järjestelemänä 50 vuotta, ja yhä on Äiti järjissään. Voin taata että muutaman kerran on tullut koeponnistettua meidän Äidin paineensietokyky. Jo pelkästään äitienpäivät ovat olleet välillä hermoja raastavia. Esimerkiksi 16 v vanhana minä annoin sille äitienpäivälahjaksi kahvikupin jossa luki että Mummi. Voin kertoa että yhtään ei tykännyt.
Vain kerran Äidiltä on palanut käämi huolella. Silloin se yritti huitaista minua Helsingin puhelinluettelolla ( se oli sellainen reilu 2kg painava opus). Ettei nyt kellekään jää väärää kuvaa meidän Äidistä niin minä olin silloin jo 18v vanha. Äiti olisi tarvinnut allensa pallin että se olisi osunut minua nuppiin sillä luettelolla. Ja voin todeta että ei se kyllä ihan syyttä sitä puhelinluetteloa hapuillut…
Tänä äitienpäivänä minä en voi sitä kuitenkaan halata. Pistetään säästöön, kun tämä koronakaranteeni loppuu niin se saa ainakin kaksi halausta. Ja ehkä sen pusun nenänpäähän. Minä en voi edes kuvitella miltä minun Äidistä on tuntunut kun se on joutunut olemaan eristyksissä lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Minä tiedän että se kestää sen, mutta silti veikkaan että harmittaa huolella. Hyvää äitienpäivää kaikille Äideille.
Toivoo Teppo 49v
Äiti
Minä tykkään minun äidistä, minusta se on maailman paras äiti, se tekee maailman parhaat lihapullat ja korvapuustit.
Minun äiti ei ole semmoinen pehmeä ja pyöreä, se on aika lyhyt ja luiseva. Koskaan en ole pelännyt kertoa omalle äidille juttuja, paitsi silloin kun poltin naapurin pellon. Luulen kyllä että mustuneet saappaat ja nokinen naama paljasti kuka niillä tulitikuilla leikki.
Kerran suutuin äidille kun se rikkoi minun ritsan, itse se istui sohvalle jossa maali oli, eikä se sähkölankapaukku tehnyt edes reikää, pelkän mustelman se teki.
Äiti tykkää kevään ensimmäisestä leskenlehdestä, savuahvenista ja auringosta. Äiti ei tykkää jos sen nenänpää kastuu.
Vaikka äiti on pieni ja huono juoksemaan, olen silti juossut sitä karkuun Timpan kanssa kun se löysi meidän olutpullot. Äiti säikähtää jos sille soittaa yöllä töölön ensiapukeskuksesta, se on sillälailla aika herkkä.
Äidit on hurjan tärkeitä, niitä kannattaa halata. Mutta älkää pussatko nenänpäähän, siitä ne ei tykkää, ainakaan kaikki.
Teppo, 45 vuotta
Artikkelikuva: pixabay
