Tiedättekö millä tavoin lisätään kasvissyöntiä, suitsitaan hallitsematonta eläinkauppaa ja vähennetään hylättyjen eläinten määrää?
Helppo juttu, annetaan kaikille elikoille etunimet ja ennen toimenpidettä (teurastus, myynti, hylkääminen) pitää toimenpiteen suorittajan kutsua eläintä nimellä ja rapsuttaa sitä 10 kertaa… Kuulostaako että nyt meni Tepolla lääkepurkit sekaisin, ei kyllä ollut asperiini tuo nappi…
Työskentelin nuoruudessani eläinkauppiaana. Olin tuolloin vielä elämää kokematon ja niinpä ajelin suoraan miinaan, kiinnyin myyntiartikkeliin ja se on huono juttu. Ehei, kyse ei ollut epänormaalin lämpimistä väleistä miljoonakalan kanssa, en myöskään jakanut eväitäni pusukalan kanssa tai vaihtanut pitkiä katseita kultakalojen altaan vieressä.
Eläinkaupassa myytiin akvaariokalojen lisäksi myös lintuja ja jyrsijöitä. Ensimmäinen virhe oli pelastaa pesästä poispotkittu undulaatti, Kalervo. Jostain syystä Kalervo sai potkut pesästä epänormaalin aikaisessa vaiheessa. Kalervo näytti sellaiselta höyhenillä varustetulta vanhalta ja ryppyiseltä ukkelilta.
Lentokyvyttömänä ja muutoinkin huonolla kordinaatiolla varustettuna se istuskeli häkin pohjalla ja mietti varmaankin maailman kurjuutta, ei ole pitkäikäisiä pesästä poispotkitut linnunpoikaset. Minulle tuli tavaksi poimia heti aamulla tämä lintumaailman hylkiö rintataskuuni. Taskussa Kalervo oli lämpöisessä ja sitä oli näppärä ruokkia säännöllisesti. Banaani, omena ja leivänpalat tekivät kauppansa.
Linnut kasvavat hämmästyttävän nopeasti, parissa viikossa Kalervo oppi kiipeilemään häkin orsilla ja lopulta se myös lenteli lyhyitä matkoja. Kalervo sai oman häkin, häkki oli pieni mutta koska kyseinen undulaatti oli täysin kesy, sai se lennellä lähes vapaasti kaupan sisätiloissa. Aina kun saavuin töihin, kävin avaamassa Kalervon häkin ja Kalervo lehahti käyskentelemään olkapäälleni.
On muuten melko hyvä keskustelunavaaja tuollainen olkapäälle lehahtava Kalervo, ei tykkää huonoa etenkään naispuoliset asiakkaat… Oli miten oli, eräänä aamuna iltavuoro oli myynyt Kalervon ja voitte kuvitella, että Tepposta otti pattiin. Toivottavasti Kalervo sai arvoisensa kortteerin.
Samankaltaisesti päättyi orvon aavikkorotan, Reiskan, tarina. Reiska asusteli samassa eläinkaupassa. Reiskakin potkaistiin etuajassa pois pesänsä suojista. On muuten melkolailla söpöjä nuo aavikkorotan poikaset.
Reiska vietti osan aikaa Kalervon hyväksi havaitsemassa asumuksessa, eli rintataskussani. Siellä se päästeli ääntä kohti maapähkinöitä, nakerteli auringonkukansiemeniä ja paskoi taskunpohjalle. Väitän että jälleen kerran yllättäen taskusta kurkkimaan nouseva aavikkorotan poikanen sulatti muutaman asiakkaan sydämen. Myös Reiska myytiin, se oli Reiskalta varomaton veto luottaa muihin myyjiin, äkkiä joutuu myydyksi kesy ja lempeäkatseinen aavikkorotta. Jälleen tuli Tepposelle suru puseroon, vilpitön toive jäi ilmaan väreilemään, olkaa Reiskalle kilttejä…
Minäpä en enää anna nimiä eläimille jotka eivät ole tulleet jäädäkseen. En jää myöskään niitä ehdointahdoin rapsuttelemaan. Meillä on kaneja, Belle ja Pihka. Kanojakin meillä on ja niilläkin on nimet, niitä minä en muista, paitsi jo edesmenneen Pakara Anteron ja Hillevin (joka kyllä on hengissä), mutta silti, Suvi ja muksut muistaa. Meillä nimen saanut eläin haudataan, sitten kun sen aika on tullut.
En minä nimeä myöskään sellaisia eläimiä jotka on tarkoitus jossain vaiheessa syödä. Keväällä syntyvillä kanin- ja kananpojilla on syksyllä edessä lähtö. Pyrin kaikin keinoin huolehtimaan siitä että niillä on mukava elämä, varmasti se on mukavampi kuin tehotuotantoserkuillaan, mutta nimeä näille kavereille ei anneta.
Se on nimittäin niin, että jos jollain on nimi ja sitä on aikansa rapsutellut niin alkaa se pyövelin kirves kummasti painamaan.
(Juttu vuodelta 2016)
