Jaa

Älä ruoki

Jumankekkamunrallaa että ottaa taas pattiin. Ja nyt jos et halua kuunnella karmeaa valitusta niin keskeytä lukeminen välittömästi, kohta alkaa +50 vuotiaan setämiehen uikutus. Ja juu, minä tiedän varsin hyvin että maailmassa on monta, monta merkittävästi pahempaa asiaa pielessä, ja ne kaikki aiheuttaa tuhottomasti enemmän surua kuin tämä nyt minua harmittava homma, mutta silti.

Mikä hemmetti siinä on että laitumella tai aitauksessa olevia eläimiä on syötettävä? Häh? Jumankauta jos on Suomenlehmähieho teljettynä Tampesterissa eläinpuistoon, niin välttämättä on sille riivittävä oksia lähipensaasta, tai tarjottava jäätelöä.
Ja jos on heppa tienposkessa järsimässä kuivaa laidunta niin vähintäänkin kimppu maitohorsmaa on tuolle kaakkimukselle kannettava, ja olutta tölkistä, sillähän voi olla vaikka jano ja nälkä.

Ja kun pieni lauma lampaita laiduntaa kaupungin viheralueita niin jokaikisellä on turpa täynnä koristeomenapuusta nypittyjä raakileita.
Ihan oikeasti, niillä eläimillä on hoitaja joka pitää niistä huolta, niiden ruokinta on hallinnassa ja ne ei kaipaa mitään ylimääräistä.
Arvatkaapa mikä näille kaikille eläimille on loppupeleissä yhteistä? Ruuansulatushärö ja ripuli, ja osalle siinä mittakaavassa että niiltä irtoaa kilvet.

Älkää jumankauta antako niille eläimille mitään ylimääräistä. Kun te ette takuulla ole se ainoa joka antaa. Heti teidän perään tulee toinen joka haluaa näyttää muksuilleen että kylläpä isä osaa myös antaa lampaalle ompun. Ja yhtäkkiä se lammas on syönyt korillisen omenia, ja kuolee sitten siihen.

Ja juu, minä tiedän että tällainen saakelin heippalappumotkotus on ihan hanurista, mutta kun ne on minä ja minun kollegat kun joutuu sitten hoivaamaan näitä ripulin kurittamia viattomia luontokappaleita, muutakin tekemistä olisi, uskotteko?

(Kannessa kuvituskuva)