Piti olla loman ensimmäinen päivä. Lähdettiin Puumalaan koska Suvi on sekaantunut kehräämötouhuihin ja nyt siellä on homma lähdössä kohtapuoliin tulille.
Kun Suvi kertoi, että se lähti osakkaaksi kehräämöhommiin, minä ajattelin että sielläpä istuu keski- ikäiset emännät viikonloppuisin nojatuoleissa ja lipittelee punaviiniä, välillä ottavat hyppysellisen Rykja risteytyksen (juu, en olisi halunnut tietää tämänkään vertaa koko touhusta) villaa ja pyörittelevät siitä puisella häkkyrällä sitten pätkän enemmän tai vähemmän kutittavaa villaa. Jälleen kerran olin väärässä, jäätävän isosta paatista on kyse. Sanski on ruorissa ja sen apuna häärää apunaan kaksi side kickiä eli Suvi ja Tiina. Niin vain polkaisi likat käyntiin Saimas Spinneryn ja kohta on koko Puumala villapölyn peitossa.
Haluatteko kuulla lisää? No sitten kannattaa lukea pidemmälle, toisaalta jos ei Puumala road trip kiinnosta niin sitten kannattaa hypätä pois junasta. Minä se ainakin tykkään kovasti Puumalasta. Kerran osallistuin lähistöllä sijaitsevan pikkukylän järjestämään kirkkovenesoutuun. Lievässä krapulassa mennä läpsyttelin 65km ja kovasti pidin näkemästäni. Ikinä en kyllä lähde tuolle soudulle enää, ainakaan kankkusessa, melko kova homma.
Eilen aamulla me jätettiin meidän eläintarha siskonlikan huoleksi ja lähdettiin kohti Mikkeliä. Mikkelin torilla suoritettiin ensimmäinen varikkopysähdys ja tankkaus. Minä nimittäin olen vasta viime vuosina havahtunut siihen että toreilta, siis sellaiselta oikealta torilta, löytyy monesti hyviä ruokapaikkoja. Ei ole pelkästään nakkipajakoppeja perjantai yötä varten. Ja on niitä hyviä nakkipajojakin kyllä. Tällä kertaa minä söin katkarapuleivän ja muu perhe kanaa. Suvilla on jostain syystä ennakkoluuloja torikauppiaalta ostettuja katkarapuja kohtaan, en ymmärrä miksi. Monta kertaa tarjosin maistiaista ja joka kerta vastauksena oli tarmokas päänpudistus. No pakko on myöntää että minulla ja katkaravulla on ollut joskus huonot treffit joita Suvi parka on joutunut vierestä seuraamaan.
Kun me sitten kurvattiin pois Mikkelin keskustasta ja käännyttiin Anttolan kohdalta 62 tielle, määräsin minä diktaattorin elkein että nyt takapenkki laittaa sitten puhelimet taskuun, edessä on yksi kotimaan kauneimmista teistä. Olettekos ikinä ajaneet kyseistä kantatietä? Suosittelen, on siinä määrin näyttävät maisemat että takuulla voittaisi palkintopallipaikan tienpätkien missikisoissa.
Eli jos joskus on luppoaikaa ja ei välttämättä kauhea kiire, niin suosittelen koukkaamaan tuota kautta. Jos minulle joskus iskee 50 villitys ja ostan sellaisen liian pienen avoauton (musta avo porshe, niinkuin sillä kaverilla californicationissa) niin minä ajelen vain edestakaisin Mikkelin ja Imatran väliä. Olisihan se hienoa päästellä menemään, tuntea tuulen tuiverrus hikipisaroilla koristellussa päälakikaljussa. Hyvänlaatuisesti, mutta silti huolestuttavan suureksi pullistunut eturauhanen huutaisi hoosiannaa ja koko ajan pitäisi pysähdellä pissalle. Ja sitten hoksaisi että sitä keinuhevosen notkeudella varustettua ruhoa ei saa taivuteltua ulos siitä kenkälaatikon kokoisesta autosta ilman akrobatiaa.
Pyyhkikää pois silmistänne ja mielestänne edellinen mielikuva, yök. Lämpimästi suosittelen kyseistä asfalttipätkää. Metsäsaarekkeet, pellot ja lahdelmat seuraavat toisiaan, ja joka mutkan takana tuntuu odottavan uusi postikorttimaisema. Takapenkille sullotut mukulat hohhailivat vuoron perään että onpa hienoa, ja joko saa katsoa kännykkää, mutta pakeni niitten suusta epähuomiossa myös muutama kehu.
Sitten me päästiin meidän ensimmäiseen yöpymispaikkaan, Pistohiekalle. Osalla kokeneemmista lukijoistani saattaa olla muistikuvia kyseisestä paikasta, joskin hämäriä sellaisia. Lievä puna nousee emäntien poskille ja isännät puolestaan punastuvat korvista. Kysykääpä niiltä 60 v ikäluokassa olevilta lähipiiriläisiltänne että että mitä siellä Pistohiekalla oikein tapahtui? Voipi tulla vastaukseksi se sama mitä sanotaan myös Las Vegasista, ehkä pienellä kulmienalta pälyilyllä maustettuna.
Nyt on selkeästi rauhoittunut meno. Enää ei tarvitse alkuasukkaiden heitellä kivillä ohi ajavia Helsinkiläis turisteja ja heristellä nyrkkejä perään, senkin elostelevat häiriköt. Ei pörise Jawat ja Soliferit. Koronan aikana Pistohiekalle on noussut mökkikylä joka koostuu sellaisista miniatyyritaloista ja keskusrakennuksesta. Paikka on yhä hieman rakenteilla, ihan vielä ei ole kaikki valmista, hyvällä mallilla kuitenkin. Baarin ja saunojen vieressä sijaitseva ulkoterassi oli kyllä hieno, samoin saunat. Voisin jopa nähdä itseni istumassa siellä useamminkin.
Huomenna mennään norppapolulle ja norpparisteilylle, tulee mukuloille turpa täyteen norppia. Saapi nähdä miten nukuttaa, kun on kuuman puuman kanssa Puumalassa…
Mitä tapahtui seuraavana päivänä? Lue tarina Norppaa turvan täydeltä
