Aamulla pudisteltiin villapölyt hartioilta ja minä irroitin kielen kitalaesta kenkälusikalla. Ihme homma miten tuo suu kuivuu punaviinistä? Pistohiekan mökit olivat vielä hieman rakenteilla, mutta hyvin nukutti. Varmasti olisi hankalampi asiakas löytänyt ämpäritolkulla moitittavaa, mutta minusta esimerkikisi mökissä vieraillut rakennusmies joka pyysi luvan kiinnitellä vielä viimeisiä kalusteita, oli kaikin puolin mukava ja lupsakka tyyppi.
Aamuverryttelyn jälkeen köpöteltiin aamiaiselle ja täytyy sanoa että siinä on kyllä vielä hippasen petrattavaa. Saman hengenvetoon totean että kun paikka on vastikää avattu, ja henkilökunta tutustuu itsekin paikkaan niin saattaa olla karjalanpiirakka kylmä ja jugurtti lämmin. Tämä kuitenkin sallittakoon, itseä ainakin harmittaa ihmiset joiden päivä menee pilalle ja koko henkilökunnan on hypättävä volttia jos kaurapuurosta puuttuu suola, sitähän saa ihan itse lisättyä. Henkilökunta oli hyvällä mielin ja yritti ihan vakavissaan, tässä vaiheessa se riittää.
Minä kiikutin Suvin kehräämölle opiskelemaan ja itse pakenin ipanoitten kanssa Norppapolulle. Mukava kävely tuo norppapolku, tai osa siitä. Mukeloitten kanssa läpsyteltiin kitulan lenkki ja kaivannon kieppi, ja koska minä olen tavallinen Tepponen jolla suuntavaisto on kuin sokealla Mantalla, tehtiin me pieni ylimääräinen pistolenkki kohti puumalan keskustaakin.
Reitit on kyllä hyvin merkitty ja pitää olla oikeasti todellinen Tepponen että eksyy. Ihan oli kävelyn arvoinen lenkki, ikävä kyllä jäi väliin tuo kotkasaaren kierros kun ei vaan ehditty. Jos näistä kahdesta pitäisi valita niin menisin sen kaivannon kiepin, siinä maasto vaihteli enemmän ja matkasta pienempi pätkä oli asfalttitien reunaa. Reitit oli helppoja, eli ei pääse välineillä elvistelemään. Hyvin pärjää ilman vaelluskenkiä, goretex pukua ja kävelysauvaa. Ei tarvitse ottaa matkaan rinkkaakaan, jollei välttämättä halua. Mekin jäätiin henkiin vaikka meillä oli jalassa sandaalit ja muumirepussa pullo limpparia per nuppi ja paketti makkaraa sekä vihreä turun sinappi.
Norppapolun jälkeen minä kurvasin renkaat sauhuten kehräämön pihaan. Kuten juttujani lukeneet tietävät, minä jo ala-asteella arvostin ruokalantäti Kertun melko korkealle koulun hierarkiassa, helposti jäi toiseksi rehtori. Suvi oli tekstiviestillä vihjannut että tarjolla olisi Sanskin äidin leipomaa mansikkakakkua, niinpä minä päästelin pihaan kuin kaljupäinen ja lievästi yliapainoinen Fittibaldi. Mansikkakakulta ei sovi myöhästyä.
Kun kakku oli survottu kapeisiin kasvoihin, siirryttiin me takaisin pistohiekalle. Suunnitelmissa oli pikainen saunominen ja sen jälkeen norpparisteily. On pakko myöntää että hienon saunan on joku naputellut kasaan. Iso ikkuna aukeaa saimaan selälle ja mikäpä on löylyjä ottaa ja pällistellä samalla järvelle. Häveliäämpää kaveria olisi saattanut häiritä näköalaikkunasta sisälle katselevat ihmiset, mutta luulen että enemmän hämmästyivät nuo kurkkijat. Kovin oli hämillään olevia rouvia kun kurkkivat minua siellä lauteilla, ja uskon että se ukkeli joka katsoi minua lasin läpi syvälle silmiin, koki myös hetkellistä epävarmuutta miehuudestaan.
Saimaan vesi oli sopivan viileää ja uskomattoman kirkasta, ihan oikeasti, sitä ei meinaa uskoa että järvessä voi näkyvyys olla samanlainen kuin välimeressä 80 luvulla. Keväällä kuulema mielummin juo vettä järvestä ja skippaa hanaveden, en kyllä yhtään epäile, varsinkin jos on kova jano ja hanalle matkaa. Oli miten oli, pitkästi uitiin ja sitten minä kipaisin baarin kautta kuivin suin takaisin löylyyn. Baarista ostettavien tuotteiden ostoon olisi tarvinnut joko seteleitä, kolikoita tai pankkikortin, minulla ne jäi kaikki toisten uikkareiden taskuun. Eikä ne myyneet naapurimökin (saati sitten meidän oman) piikkiin. Tässä on kyllä kehityksen paikka, kovasti olisi poika halunnut pullon jaffaa, minähän olisin kyllä kyllä toki pärjännyt vaikka sitten sillä järvivedellä.
Saunan jälkeen köröteltiin koko pesue tukka märkänä Puumalaan norppasafarille, norpparetken tarjoilijana toimi Arto. Paatti lähti rannasta kello 19.00. Kyseessä oli sähkövene ja siinä me sitten killuttiin 3 tuntia. Hiljainen laitos, eikä käryä, hyvä kampe kaikinpuolin.
Paatti oli laitojaan myöden täynnä, pesue Heinola, ja muutama ulkomaaneläjä, Sveitsistä, Englannista ja peräti pohjanmaalta asti. Arto höpisi tauotta norpista, niiden tavoita ja niitä koskevista suojelutoimenpiteistä. Jos olisi puhunut lumikolista, olisi ollut pitkäveteistä, nyt ei ollut. Muksutkin kuunteli Arton jutustelua varsin sujuvasti, siitä huolimatta että höpinä tapahtui lontooksi.
Ikävä kyllä me ei nähty yhtään norppaa, niillä oli varmaankin muuta tekemistä. Yksi hylkeen mallinen lossikuski nähtiin, oli ottamassa aurinkoa, helposti olisi sotkenut hylkeeseen jos olisi ollut laikukkaampi kaveri. Ajettelin kuitenkin ottaa tapahtuman uusiksi toukokuussa, silloin norpat vaihtaa karvapeitettä ja niitten riski päätyä silmänruuaksi on selkeästi korkeammalla.
Päivän kruunasi hiljaisella järvellä äänettömässä veneessä katseltu auringonlasku.
Joko luit edellisen päivän tarinan Puumala road trip?
