Jaa

Allways

Onko teille koskaan käynyt niin että oma lemmikki kaivaa kuopan joka on niin syvä, että sieltä on vaikea päästä ylös ilman tikkaita? Tässäpä minun tapaus, tai yksi niistä.

Minun elämäni aikana minä tai perheeni olemme kerran hairahtaneet hankkimaan koiran joka ei ollut airendalenterrieri. Meillä oli reippaat 12v seuranamme Russe, irlanninterrieri. Irlanninterrierit on rakennettu hippasen verran kovemmista rakennusaineista, eikä Russe ollut poikkeus, se oli oikeasti kova äijä. Se söi rautanauloja ja … oli niin kova, että perus kettingin sijaan paskoi rusetille taivutetun rautakangen. Russe oli koira jolla leikkasi vaikka lasia. Ja kun Russelta paloi käämi, piti kaikkien Scaniaa pienempien haeskella pakopaikkaa.

Olin tuolloin jotakuinkin 18-vuotta vanha ja vietimme pienessä porukassa saunailtaa. Paikalla oli minä, silloinen tyttöystäväni sekä Ile ja Tessa, lukiokyyhkyläiset. Olimme juuri käyneet tyttöystäväni kanssa saunassa ja Ilkkapoika meni vuorostaan oman emäntänsä kanssa saunaan. Hörpimme keskiolutta ja hölmöilevää omenaviiniä, muistatteko, Marlilta. Samassa saunatilojen ovi narahti ja olohuoneeseen saapui saapui tuo punainen paholainen eli Russe. Russella oli suussansa valkoiset pikkuhousut, joissa oli kiinnitettynä käytetty pikkuhoususuoja. Arvoisa karvakasamme oli hipsinyt saunahuoneeseen ja varastanut Tessan nimettömät. Kaiken kivan lisäksi tämä karvalla ympäröity peräaukko oli natustellut niitä pöksyjä niin että ne olivat ihan kuolassa.

Kuvassa Anniina Kaipaisen Pile. Anniina se ajoikin kunnolla karille, Pile on narttu, eli kaiken pahan lisäksi se on vielä älykäs… otan osaa. Kiitos kuvasta Anniina.

Voitte kuvitella että 18-kesäisellä Tepposella oli kädet täynnä. Toisessa lapasessa keskeneräinen olut, ja toisessa kaverin tyttöystävän pikkuhousut varustettuna suojuksella ja kuolalla. Ei ollut yhtään bueno juttu tämä. Hetkellisen pähkäilyn jälkeen päätin palauttaa pöksyt saunatilaan ja jättää selittelyt sikseen. Arvaatte tietysti miten kävi. Kun minä hipsin saunatilan pukuhuoneeseen ja olin juuri laittamassa niitä hemmetin pikkupöksyjä siihen tytön vaatepinon päälle, niin eikö Ile samalla avaa saunan oven ja näe vähintäänkin kummallisen näyn. Meikäläinen jää verekseltään kiinni kuolaiset pikkarit kädessä ja käytetty always kruununa koko kakun päällä. Ystäväni tuijotti minua äimän käkenä noin 5 sekuntia (oikeasti tuntui vähintäänkin parilta tunnilta), kääntyi kannoillaan ja meni takaisin saunaan. Minä juoksin portaan ylös ja kerroin tyttöystävälleni, että kohta portaissa rytisee, Ilkka juoksee yläkertaan ja minä muistutan muutaman päivän ajan taotao nallekarhua.

Ei paljon ollut puhetta ruokapöydässä, onneksi minulla oli todistaja, Russe perskule…
Pyysin Ilkalta luvan tämän jutun julkaisuun, muisti tapauksen, epäilee minua yhä pervertikoksi :/

(Kannessa iralanninterrieri,  kuvituskuva Canva Pro)