Levada do Norte
Aamulla heräsin jo ennen kun paikallinen kukko edes availi ääntänsä, se on täällä kello 2 tuntia jäljessä joten aamuvirkku Teppo on hereillä kello 04.00. Siinä minä sitten pyörin sängyssä 3 tuntia ja odotin että muut herää. Kyllä ehtii murehtia monta tarpeetonta murhetta kun valvoo, ihan tyhmää hommaa. Ja koska mukelot on matkassa, en viitsinyt aikani kuluksi edes herättää emäntää. Siis pelkästään puheseuraksi, on teillä taas kovin likainen mielikuvitus, yäk.
Lopulta, kello yhdeksän nurkilla, koko pesue oli lähtövalmiina aamiaiselle. Minä kun siviilissä elelen aina sinne kello 19 nurkille pelkällä kahvilla, niin täällä ulkomailla en. Pesue Heinola iski aamiaispöytään kuin raamatullinen heinäsirkkalauma. Poika heitti volttia kun tarjolla oli nakkeja, tytär myhäili nutellapurkin ja kroisanttien kohdalla, ja minusta on varsin sivistynyttä että aamiaisella on tarjolla lasillinen kuohuviiniä.
Aamiaisen jälkeen me palauduttiin hotellihuoneelle ja vedettiin aurinkorasvat pintaan, minä rasvasin korvat, niskan ja nenän, ja koska pojalla ei ole vielä murrosikä ylitettynä, ei sillä palanut juurikaan aikaa nenänsä käsittelyyn. Otan osaa Arttu, jonain päivänä sinä hoksaat mitä tarkoittaa perinnöllinen painolasti. Ihan tiedoksi vaan sinulle rakas poikani, minä ja Seppovaarisi käytämme maalitelaa, se on erittäin näppärä apuväline hieman kookkaamman hajuraajan rasvauksessa.
Madeiran paras juttu on levadat. Paikalliset alkuasukkaat on rakentaneet 1400 luvulta lähtien rännejä pitkin pikkuista saartaan.
Näitten sadevesiviemäreiden avulla nämä kanava-arkkitehdit ovat huolehtineet saaren maatilojen vedensaannista. Täytyy sanoa, että ihan käsittämättömiä tyyppejä ovat nämä rakentajat. Meikäläinen kun tekee pihalle ojan niin se on jo 10 metrin matkalla kerännyt yhteen kohtaan lammikon, ja toisessa kohdassa on putous. Nämä lapiomiehet ovat nakutelleet pystysuoriin seiniin 2000km miniatyyrikanavia. Tällaisen keskivertoturistin kannalta on toki kiva että banaanit ja sokeriruoko saa vettä, mutta se isompi juttu on näiden levadoiden vieressä kulkevat kävelyreitit. Jos ette ole käyneet niin ihan on parasta hommaa käppäillä niitä pitkin. Pääosa köpöttelyistä soveltuu hienosti tällaiselle lievästi ylipainoiselle kaverille, ja kun on vähän pöhnässä niin ei se korkeuserokaan haittaa. On vesiputouksia, viidakkomaista metsikköä, upeita kukkien peittämiä rinteitä ja mahtavia näköaloja. Ihan oikeasti, jos joskus sattuu luppoaikaa ja tukku ylimääräistä rahaa, menkää ja köpötelkää pari levadaa.
Tänään oli sitten suuntana Levada de Norte, 9 km pituinen kävely saaren länsirannalla. Täällä on vaihtoehtoina mennä bussilla, vuokrata auto tai sitten ottaa taksi. Me on päädytty taksilla kulkuun. Kuski vie lähtöpaikalle ja kun se on hetkisen silmäillyt seurueen hitainta liikkujaa, se toteaa mihin aikaan se hakee seurueen levadan loppupäästä pois. Eli ihan tähtijuttu. Jos mentäisiin vuokra-autolla, pitäisi köpötellä takaisin autolle (ja olla selvinpäin). Hintaa tälle kokopäivän kattavalle taksikuski keikalle tulee 20-25€/nuppi, mutta nämä taksikuskit tietää kaiken lisäksi saaresta hippasen enemmän kuin matkaoppaat.
Aamiaisen jälkeen me käveltiin Spar kauppaan (hienosti vein yhdellä sanalla matkakuvauksesta kaiken glorian) ja ostettiin pussi perunalastuja sekä pari limpparia ja pari olutta, levadaeväät nääs. Kaupan edustalta bongattiin taksikuski. Kuskin kanssa sovittiin hinta, lähtöpaikka ja hän kertoi noutoajan. Selkeästi silmäili minua ja sanoi että 2.5-3 tuntia. Näin sovittiin.
Ukkeli pakkasi meidät pikkuruiseen kiiaan ja lähti kiikuttamaan meitä kohti lähtöpistettä. Aikansa kuluksi se höpötti banaaneista ja sitten se vei meidät pikavisiitille näköalapaikalle. Kävi ilmi että ollaan laskeutunut puusta jo pidemmän aikaa sitten, hippasen on korkeanpaikan kammoa ilmassa. Seistiin sellaisella tasanteella jossa on lasilattia ja alla näkyy 500m suora pudotus. Pakko myöntää että minulla otti mahasta. Suvi muistutti naamaltaan pakasta vedettyä A4 paperia, ei tuntunut sekään tykkäävän. Lapset hyppivät lasien päällä ja Suvista lähti korkea C.
Levada da Norte lähtee ihan puskista, siis yllättäen tien varresta. Kuski opasti että tuohon suuntaan ja 9 km kohdalla vasemmalla kädellä on baari, nähdään siellä. Sovittiin että maksan vasta baarilla, minä olen näet kokeneempi kettu. No oikeasti kysyin että haluaako puolet kuluista katetuksi jo tässä vaiheessa mutta varsin luottavainen tyyppi oli hän. Lähdettiin köpöttelemään pitkin levadan kylkeä ja minulle pläjähti välittömästi mieleen lähes 3v takaiset muistot samankaltaisesta reissusta, tuolloin mukana oli myös minun yli 80v vanhat vanhempani ja sisko muksuineen. Hienoa hommaa on kävely, pällistely, ihmettely ja äimistely, pitäisi kuulua jokaiseen päivään.
Tälläkin kertaa kisattiin kävelyn aikana että kuka näkisi eniten eläimiä, ja ei riittänyt että näki ”linnun” tai ”ötökän”, laji piti tunnistaa. Yhä on vähän auki että pitääkö elikon olla elossa, vaikutti siltä että paikallisilla kavereilla oli käynnissä rottasota, levadan pohjalla pötkötteli rotanraatoja, ja tällä kertaa kyse ei olut vesirotista. Todettiin että välttämättä ei ole juomakelpoista levadan vesi. Sovittiin myös että kuolleista eläimistä ei saa havaintopistettä.
Hassua että meillä kotimaassa kasvatetaan kesäisin pihalla samoja kukkia joita täällä on villinä pitkinpoikin. Kukkulat on pullollaan hortensiaa ja pelargoniaa, näin minä muutaman kallankin, ja sellaisen papukaijakukkasen, näyttävät ihan linnun päältä.
Reissu vei vähän reilut 2 tuntia, ja kuski odotteli baarilla, kuivin suin joutui Tepponen astumaan autoon. Taksikuski näki huolestuneen ilmeeni ja ehdotti että josko käytäisiin mennessä paikallisessa kalastajakylässä nimeltään Camara de Lobos. Kuski sanoi että siellä on baari ja tapaksia. Minä sanoin että yes please.
Jos tykkää kalaruuasta, oluesta, viinistä ja kauniista maisemasta niin suosittelen, ei ollut huono paikka. Pojallakin kului aika kun sai heitellä älyttömän hienoilla leipäkivillä leipiä atlanttiin. Minä pääsin syömään sellaisia pieniä yksipuolisia simpukoita eli lapaksia. Nämä öttiäiset ovat jääneet vaivaamaan minua. Kun minä olin 10v vanha niin yksi äijä kaiveli niitä Kreikassa irti kivien kyljistä ja raakana päästeli ääntä kohti, tarjosi se minullekin ja yhden söin. Ei ollut minusta silloin hyvää. Täällä kun oli valkosipulia ja voita kyytipoikana, ja syötävä vielä paistettu niin hyviä olivat, nämä lapakset.
Eli jos Madeiralle satut eksymään, ja tekee mieli kävellä, ja sitten on jano ja vähän nälkä, niin tässä olisi oiva retki.
Ja huomenna uudet tuulet.
Ensimmäiseen tarinaan pääset tästä linkistä Madeira 2022 vol 1
