Kun Suvi kertoi, että Jyväskylässä sijaitseva Koirasportti oli lupautunut järjestämään hyväntekeväisyysuintipäivän AlmaHelpin hyväksi, näin sieluni silmin tilanteen jossa n. 30 koiraa päästetään uima-altaaseen ja sitten suljetaan ovi.
Kuka tahansa koiran kanssa uinut tietää, että järvessä syliin kiipeävä koira suorittaa ihokuorinnan joka takuulla jää mieleen. Näistä syistä johtuen pyrin ensihätään järjestämään itselleni jotain nakkisuojaksi kelpaavaa. Jos termi nakkisuoja on vieras niin kysykää joltakulta, joka on käynyt armeijan. En onnistunut ja siten löysin itseni sunnuntaiaamuna kuljeskelemasta Seppälänkankaan laitamilta, uikkarit taskussa ja peltinen korsetti jo valmiiksi päälle puettuna.
Ei ollut touhu ihan sitä mitä ajattelin. Koiruudet päästettiin uimaan yksitellen, ja poiketen perinteisestä koiranuintiopastustekniikasta (tönäistään laiturilta), täällä koirat päästettiin rauhallisesti ja hallitusti uimaan erityiseltä uintirampilta. Ohjaaja kannatteli koiraa ja omistajaa opastettiin tai rauhoiteltiin, tarpeen mukaan. Pääosa tapahtumaan osallistuneista koirista oli ensikertalaisia ja täytyy todeta, että uintitapahtuman ohjaajat hanskasivat tämän koirien rauhoittelun ja veteen totuttelun todella ammattimaisesti. Oli hauska seurata, kuinka rotutyypillisesti kukin koira pulahti altaaseen; herra jäyhä jöpöttäjä, siis keski-ikäinen karkeakarvainen kettuterrieri pulahti pyttyyn ilman että ilmekään värähti. Jos oikein tarkkaan katsoi, saattoi havaita, että häntä jossain vaiheessa värähti, ehkä.
Nuoren (anabolisilla stereoilla turvotetun bodarin näköisen) staffiuroksen silmät pullistuivat ulos päästä ja kun se hyppäsi jordaaniin, siltä unohtui hengitys ja se aloitti sähläyksen. Olettaisin, että ADHD ja LSD yhdessä saisi aikaan vastaavan tilan.
Pieni shelttityttö kastoi ensin varpaansa, katsahti ujosti ympärilleen ja solahti kippoon uiden lähes joutsenmaisesti ympäri allasta.
Hylkeitä muistuttavat labradorit ja kultaiset noutajat molskahtelivat altaaseen, ja nyt yhdennäköisyys ei johtunut ylipainosta, ne todellakin olivat vedessä kuin kotonaan.
Olen vaikuttunut touhun ammattimaisuudesta. Anskun, Tarjan ja Mirkan yhteispeli sujui saumattomasti ja ilmapiiri oli hyvä. Koirien käsittely oli asiallista, oli kyseessä sitten Romaniasta tuotu taskukokoinen karvaturri, tai ylisuurella nahkavarastolla varustettu ROP/RYP sertifioitu Bracco Italiano, kunkin koiruuden erityistarpeet huomioitiin ja näkyi, että kokemus oli muokannut toimintaa.
Kun haastattelin uimassa säännöllisesti käyviä omistajia, kävi selväksi, että koirat odottavat tapahtumaa ja 15-30 minuutin uinnin jälkeen koirat ovat yhtä puhki kuin parin tunnin lenkityksen jälkeen. Hallittuna toimintana uinti on erittäin hyvä kuntoutusmuoto. Se ei rasita niveliä mutta kehittää lihaksistoa, ja tätä esimerkiksi nivelrikkoa sairastavat potilaat tarvitsevat. Painotan kuitenkin, että uinti on tällöin ehdottomasti aloitettava ohjatusti, ei laiturilta suoraan jordaaniin hypättynä. Koiran uinti kun ei välttämättä ole tasaista ja pehmeää liikettä, hätääntyneen karvakorvan kyynärnivelet ovat kovilla.
Kiitoksia vielä mahdollisuudesta osallistua, ja kiitoksia osallistuneille. Erityiskiitokset Anskulle, Tarjalle ja Mirkalle. Koko päivän varaaminen AlmaHelpin tukemiseen on äärettömän hieno ele. Joskus tiskausta harrastaneet, voitte ehkä kuvitella miltä kahdeksan tuntia märkäpuvussa marinoituneen ohjaajan iho näyttää. Saattaa mennä omaisuus ryppyvoiteisiin.
Tyttäreni Helinä muuten totesi hetken uittotouhuja seurattuaan, että ei enää haluakaan isona supersankariksi. Nyt kuulemma koirien uimaohjaajan vakanssi on ykköshomma. Säästyypähän viitta- ja trikooasurahat…
(Juttu vuodelta 2015)
