Jaa

Paavokissa ja ilmakiväärinpaukku

Minulle tuli tässä eräänä päivänä potilaaksi kissa nimeltään Paavo. Paavo on sellainen vanha, harmaa ja oman arvonsa tunteva palliton kolli.

Siinä se pötkötteli omistajan sylissä karva kiillottomana ja mieli totisena. Tämä kattimatti oli jo lähes 21 vuotta, eli selkeästi vanhempaa kaartia. Paavo oli nähnyt useamman kesän kääntymisen syksyksi ja nyt sen olemus vaikutti siltä, että sekin oli saapunut elämänkaarensa syksyyn. Onnekseen tämä elävä hiirenloukku oli sallinut sen, että siitä sai huolehtia pariskunta, joka oikeasti välitti siitä.

Tämänkertainen klinikkavierailu johtui siitä, että arvoisan kattimatin liikkuminen oli muuttunut hankalaksi. Se ei tuntunut tietävän missä sen oikea takajalka noin pääsääntöisesti vietti aikaansa. Tämä käpälä kulki kyllä matkassa mutta ei siihen oikein voinut varata, kolmella moottorilla piti Paavon kuljeskella.

Minäpoika tein Paavolle yleistutkimuksen, elikkästen kopeloin kattimatin läpikotaisin läpi. Yleistutkimuksessa kävi ilmi, että Paavon lihaskunto ei ollut enää huipussaan, liikunnan harrastus ei enää maittanut Paavolle, oikeassa räpylässä lihaksia ei enää ollut kuin nimeksi. Koska yksi köpötin oli pelistä pois, olivat Paavon muut käpälät tavallista kovemmalla rasituksella ja siksipä se tuntui aristavan lihaksiston tutkimista. Kopeloinnin yhteydessä tunsin myös pienen patin takapäässä, mielessä kävi että näinköhän…

Kattiparka kiikutettiin röntgenkuviin ja sieltäpä niitä sitten sivulöydöksenä löytyi, ilmakonpaukkuja… tiedä sitten oliko näillä osuutta potilaan nykytilaan mutta eipä Paavo niistä varmaan hyötynytkään.

Tiedän varsin hyvin, että kissa on lainsuojaton vapaana liikkuessaan, ja kyllä, ei kuulu Paavo Suomen luontoon: se syö hiirten ja myyrien lisäksi myös lintuja, ja tappaa luonteensa vuoksi huvikseen. Silti on täysin kusipäismäistä kiduttaa luontokappaletta. Mikä hemmetti ajaa ihmisen ampumaan vain vahingoittaakseen? Ei riitä selitykseksi että pikkupojat… ei ilmakkoa voi luovuttaa pikkupojille. Minua viiksettää ihan huolella, ja mikä ikävintä, minua ei hatuta kuin murto-osan verran siitä miten paljon Paavoa on hatuttanut siitä asti kun sen on suolannut lyijyllä joku loivaotsa paskiainen.

Tappaisitte edes kunnolla mulkut…

(Juttu vuodelta 2017)