Puuhastelin aikani patologian laitoksella, assarina. Tiesittekö että patologit on ihan omaa porukkaansa. Siitä on jopa olemassa ihan oma sanontansa. Kirurgit osaa kaiken mutta ne ei tiedä mistään mitään, sisätautilääkärit puolestaan tietää kaikesta kaiken, ne vaan ei osaa mitään. Patologit osaa kaiken ja tietää kaiken mutta ne on aina himpun verran myöhässä.
Patologian osastolla haahuiluni oli hienoa aikaa, ja sieltä jäi mieleen monta sattumusta. Patologian porukallamme oli loistava yhteishenki, kiitokset siitä Antti, Mari, Ipi, Pirkko, Sami, Bibbe, Seppo sekä Elise.
Minun pääasiallisena hommana oli ohjailla opiskelijoita. Lisäksi uskoisin opettaneeni kaikki työkaverini kävelemään hieman varpaillaan. Sitä saattoi olla väriä mikroskoopin ogulaareissa. Kun siitä mikroskoopista sitten kurkkasi, näytti katsoja hetkessä Taotao nallekarhulta. Samoin viritetty bideesuihku eli kavereitten kesken persepesin saattoi töhäyttää vedet silmille hanaa avatessa ja UÄ geelillä sivelty puhelimen kuuloke muutti kuuloelimen limaa valuvaksi lörpäkkeeksi. Toki itse olen näihin tapahtumiin täysin syytön, satuin vain olemaan paikalla, en nähnyt enkä kuullut mitään. Eikä kenelläkään liene todisteita, ja kaiken lisäksi jutut ovat jo rikollisoikeudellisestikin vanhentuneet.
Obduktio
Patologian jaksolla tutustutaan sairauksien aiheuttamiin muutoksiin, niin kokonaisten eläinten kuin pienempien, mikroskoopilla katsottavien muutosten osalta.
Homma toimii niin, että opiskelijaryhmä suorittaa kuolleelle eläimelle obduktion ja tavoitteena on selvittää mikä kuoleman aiheutti. Lopputenttinä on ns. koeobduktio, jossa opiskelijan tehtävänä on suorittaa obduktio eläimelle yksinään. Avauksen päätteeksi opiskelijan tuli taustatietojen ja löydösten perusteella kertoa valvovalle eläinlääkärille mikä johti potilaan menehtymiseen.
Tavallisesti avattavana oli kissa tai koira, melko usein hevonen ja joskus lehmä. Koeobduktiot suoritettiin tuolloin neljän opiskelijan ryhmissä, siten että opiskelijoille arvottiin potilaat. Opiskelijoiden keskuudessa koira ja kissa olivat suosikkikohteita, toimenpide oli suhteellisen helppo ja harjoitusta oli ollut riittävästi. Lehmän tai hevosen avaaminen veti otsan jo himpun verran rypylle, siinä nimittäin on avaamista, ihan oikeasti, uskokaa kun sanon. Edellä esitettyjen asioiden lisäksi koeobduktio on muutoinkin jännä paikka, kyseessä on kuitenkin koko kuluneen lukuvuoden opinnäyte.
Tällä kyseisellä kerralla koeobduktiota valvovalla eläinlääkärillä oli ketunhäntää kainalossa riittävä pätkä (noin kuvainnollisesti, harvoin joutuu tätä sanontaa muuten varmistelemaan).
Opiskelijat suorittivat potilaiden arvonnan. Obduktiota valvovan eläinlääkäri piteli hyppysissään anamneesikortteja ja näitä tulevat kollegat arpoivat itselleen päivän projektin.
Anamneesi eli kertomus eläimen viime hetkistä, meni yleensä jotakuinkin tyyliin; 10 v narttu labradorinnoutaja, 2 kk edellisestä kiimasta, juo ja pissaa paljon, UÄ löydös iso, nesteen täyttämä kohtu.
Kollega Nyyssönen, vakava, asiallinen ja muutoinkin jämerä eläinlääketieteen opiskelija, veti kortin jolla hän varasikin itselleen mieleenpainuvan koeobduktion. Tuleva lisenssiaatti nappasi kouraansa anmnestiset tiedot jotka aiheuttivat selvästi hämmennystä ja jos mahdollista, jopa käsien vapinaa.
Anamneesi meni jotakuinkin allaolevan tekstin mukaisesti:
Potilas; tulilisko
ikä; ei tiedossa
Sukupuoli; jompikumpi
Kuolemaa edeltävät oireet; pyöri villisti ympäri akvaariota ja kuoli.
Tuliliskon ruumiinavaus
Opiskelijalta pakeni huulilta että voi v…u, pikaisella vilkaisulla neliömetrin kokoinen metallinen obduktiopöytä näytti tyhjältä. Tarkempi tutkiskelu paljasti kuitenkin potilaan. Pöydän oikeassa ylänurkassa oli selällään pieni, oranssivatsainen ja hento tulilisko. Kooltaan vainaja oli sitä luokkaa, että jos sen olisi laittanut tulitikkuaskiin niin vieläkin olisi ravistettaessa rapissut.
Tässä vaiheessa kandidaatti jatkoi litaniaa jota en voi toistaa, on tullut jo sanomista kielenkäytöstä. Dr Nyyssönen pällisteli pöytää hetkisen, veti kumihanskat käteensä ja tarttui obduktiopuukkoon, puukko oli n.20cm pitempi kuin itse potilas. Tässä vaiheessa Ipi, tuo patologianlaitoksen sielu ja henki, kiikutti paikalle ihan oikean potilaan, kissiparan. Tuomo läpäisi tentin liehuvin lipuin, kunhan käsi vaan lakkasi vapisemasta.
Ps. Tuliliskon avasin minä itse, se oli menehtynyt maksavikaan.
Pss. Minä tapasin Tuomon vajaa viikko sitten tuki- ja liikuntaelinsairauksia käsittelevällä kurssilla, nykyään ollaan puheväleissä, ihmettelen vaan että kuinka minulla puhkesi autosta molemmat eturenkaat?
(Juttu vuodelta 2017. Kannessa kuvituskuva)
Tämän tarinan teille tarjosi Prevett Oy
MAINOS: Viime kesän alussa minä ja rakas vaimoni puhuttiin ensimmäiseen praktiikkakesään valmistuville eläinlääketieteen opiskelijoille omista kokemuksistamme. Sieltä lähti opiskelijat työmaalle tukka kauhusta pystyssä. No ei, ihan asiallisesti puheltiin. Tämän keskustelun mahdollisti tämä Prevett, juu, juurikin se yritys jonka mainos on tämän mainostekstin alla.
