Jaa

Täpliksen hulivilikakka

Täplis on ocicat… juu, en minäkään tiennyt mikä se on, vaimolta kysyin, se sanoi että se on kissarotu. Sen olisin jopa minä voinut päätellä… Täplis on varttuneempi kaveri, ikää on 18 vuotta, hammashoitoa on jouduttu tekemään useamman kerran ja ikävä kyllä ahne eläinlääkäri on loppujenlopuksi vienyt ihan käytännössä Täpliksen kaikki purentavälineet, ei ole hammaskeijulla enää treffejä Täpliksen kanssa.

Kissan vatsavaivat

Täpliksen omistaja on neljänkympin kiemuroissa oleva sympaattisen ja päättäväisen oloinen kaveri. Hän toi Täpliksen klinikalle, koska sen pierut olivat muuttuneet värillisiksi. Ripuli oli vaivannut jo muutaman päivän ajan ja tämähän ei itseään kunnioittavalle kattimatille käy. Varsin oli myrtyneen näköinen kissi. Yhtään ei tee ilmettä muikeammaksi muuten se hampaiden puuttuminen.

Minä ujuttelin Täpliksen pihalle lootastaan ja tein sille kliinisen yleistutkimuksen. Joskus sitä vain hoksaa eläintä tutkiessaan, että potilaana on tavallista hienompi tyyppi. Täpliksen tapauksessa kävi selväksi, että kyseessä oli tähän kategoriaan kuuluva kaveri. Täplis piti koko yleistutkimuksen ajan minun kämmenselästä kiinni paljastetuilla kynsillään. Ei sillälailla että se olisi sattunut. Minusta se vain asiallisesti varoitti: minä saan tehdä tutkimukseni mutta jos homma ylittää metoo tason, tappaa Täplis koko Tapanilan…

Ei ollut Täplis ylipainoinen, paremminkin muistutti kuivan kesän oravaa. Painoa oli reipas pari kiloa ja rasvaa ei ollut kuin kielessä. Ainahan Täplis oli kuulema ollut hoikka mutta nyt omistaja oli huolestunut sillä ripulin lisäksi Täpliksen paino oli pudonnut entisestään. Minä kuuntelin sydämen, syke oli alle 200 ja siten helpoin sairaus eli kilpirauhasen liikatoiminta ei ollut murheena. Silmät olivat kirkkaat ja turkkikin oli vielä suhteellisen kiiltävä. Mahaa puristellessani hoksasin, että vatsaontelossa pyöri sellainen peukalon kokoinen mötikkä. Kyseessä ei ollut kakka, eikä myöskään pienikokoinen kolmas munuainen. Tämä mötikkä oli kaiken lisäksi aristava, Täpliksen kynnet kämmenselässäni ilmoittivat, että vielä milli niin keräillään Tepon kappaleita lattialta… Mötikkä veti välittömästi eläinlääkärin lärvin vakavaksi ja samaa mäkeä laski omistajan mieliala.

Kasvain kissan vatsaontelossa?

Minä en ole varsinaisesti mikään kissakuiskaaja, eli kissien mielialan lukeminen ei ole minun vahvin lajini. Toimeen minä yleensä tulen kuitenkin kaikkien eläinten kanssa. Niinpä sovimme Täpliksen kanssa, että tänään ei painita. Täplis antoi minun ottaa siltä verinäytteen ilman isompia arpikudosmuodostuksia ja näytteiden perusteella kaikki oli kunnossa. Ultraäänilaite paljasti, että mötikkä oli onteloinen ja että se oli kiinni suolistossa.
Tapanani on pyrkiä kertomaan omistajalle mitä mikäkin maksaa, se on kuitenkin aina nippu sileitä satasia kun eläinlääkäri kaivaa seuraavan laitteen esiin. Kysyin omistajalta että sopisiko Täpliksen maha vielä röntgenkuvata. Sain luvan ja niinpä räppäsimme Saijan kanssa kuvan Täpliksen vellipesästä (oikeasti Saija hoitaja kuvasi, minä vain tapojeni mukaan haahuilin). Röntgenkuvat varmistivat, että Täpliksellä oli vatsaontelossa lisävaruste jota se ei varmasti ollut tilannut valmistajalta.

Sovimme omistajan kanssa, että jäämme pariksi päiväksi seuraamaan tilannetta. Kerroin omistajalle, että mahassa oleva massa oli tuskin mitään mukavaa tavaraa ja varasin jo suoraan parin päivän päähän leikkausajan.

Täpliksen tilanteessa ei ollut tapahtunut merkittävää muutosta. Kissi oli yhtä totinen, vatsaontelossa oleva massa oli yhä paikoillaan ja suolisto lotisi tyhjyyttään. Pattitilanne.

Vaihtoehtona leikkaus tai eutanasia

Tässä kohtaa eläinlääkärillä on oivallinen tilanne ehdottaa omistajalle kissin eutanasiaa, minulla oli kaikki valttikortit kädessäni. Kyseessähän on vanha kissa, anestesia on haasteellinen, on lähes varmaa että kyseessä on kasvain, leikkaus on kallis ja ennuste on erittäin varauksellinen, lisäksi kissa kärsii ja leikkauksen jälkeen kissa on kipeä. Nyt kyllä olisi aika tehdä rakkaalle ystävälle palvelus.

Minun mielestäni meidän tehtävänämme on taata se että lemmikillä on edessä enemmän hyviä kuin huonoja päiviä, ja lopuksi mahdollisimman kivuton lähtö. Omistaja päättää milloin lähtö tulee, minun ei kuitenkaan ole pakko hoitaa potilasta jos katson että hoito pitkittää kärsimystä.

Täpliksen tapauksessa kerroin omistajalle oman käsitykseni ja se meni jotakuinkin näin:
On todennäköistä että kyseessä on kasvain, meillä on 2 vaihtoehtoa, joko lopettaa Täplis, tai sitten kurkata Täpliksen konehuoneeseen. Odottelu ei ollut enää mahdollista.

Vanhan kissan anestesia

Täpliksen pumppu oli kunnossa ja verinäytteiden perusteella sen sisäelimetkin olivat täydessä iskussa. On epätodennäköistä, että Täpliksen lento loppuu anestesian vuoksi. Iäkkään eläimen anestesia ei nykyaikana ole mikään ongelma, pitää vain tietää mitä tekee…

Jos kasvain on poistettavissa, on Täpliksellä edessä mahdollisesti useita kuukausia tai jopa vuosia normaalia elämää, jos kasvain taas on levinnyt, lähtee Täplis kohti Nangijalaa ja leirinuotioita.

Leikkaus maksaa, se on selvä. Tämän päätöksen tekee kuitenkin aina omistaja, minun asiani on kertoa luotettava hinta-arvio. Toiset laittaa tonnin kuussa känniin, toiset kissin leikkuuseen…

Täpliksen omistaja päätyi leikkaukseen. Onneksi vaimoni on erittäin hyvä kirurgi, minäpoika höpötän, se on minun erityisosaamisaluettani. Suvi tekee kaiken vaativamman homman.

Kissan kasvaimen leikkaaminen

Täpliksen suolistossa oli kasvainmassa joka tukki koko putkiston. Kävi myös selväksi, että ei ole hyvänlaatuinen möykky tämä. Muutos oli kuitenkin paikallinen ja Suvi pätkäisi letkun poikki, otti kasvaimen pois ja liitti putket jälleen yhteen. Arvaatte varmaan että homma ei ollut ihan näin simppeliä mutta jotakuinkin noin se meni…

Leikkauksen jälkeen Täplis heräili hyvässä pöhinässä, väitän että ainakin osa pikku ukoista oli Täpliksenkin mielestä hupaisia. Leikkauksen jälkeinen yö on aina se kriittisin hetki, jos homma menee putkeen, nukkuu potilas rauhalliset yöunet ja aamulla ruoka maittaa. Jos taas ei niin Täpliksen kohdalla homma olisi siinä, omistajan kanssa sovittiin että leikkauskomplikaatiot eivät ole veteraanikissalle sopivia harrasteita.

Juttelin omistajan kanssa pari päivää leikkauksen jälkeen, patologin lausunnon valmistuttua. Kyseessä oli kasvain, ja pahanlaatuinen sellainen. Leikkausmarginaalit olivat puhtaat mutta jää nähtäväksi, kyse voi olla huonoimmassa tapauksessa viikoista, todennäköisesti kuukausista ja toivottavasti vuosista. Tärkein homma kuitenkin on se, että kissillä oli kaikki ok. Ei ollut kipuja, ruokahalu oli palaillut ja perä ei enää laulanut. Kissi pisteli tapojensa mukaan leivänpäällyskinkut parempaan talteen ennen kuin omistaja ehti sanoa… kissaakaan.

Se on suurella todennäköisyydellä juurikin tämä patti tai sen etäpesäkkeet jotka naputtelevat ne viimeiset naulat Täpliksen arkun kanteen. Mutta eläinten maailmassa se käsittääkseni ei ole niin nökönuukaa milloin ja miksi se noutaja tulee, kunhan eläessä on mukavaa. Pitäisiköhän meidän ottaa oppia?

(Juttu vuodelta 2018)

Tämän tarinan teille tarjosi Biofarm Oy

Ja tähän kannattaa lopettaa lukeminen jos ei tykkää mainoksista.
Se on muuten melko hankalaa arpoa oikeita lisäravinteita näille lemmikkieläimille noista apteekin vapaakauppatuotteista. Varsinkin tuolta vitamiinipuolelta. Tuntuu siltä että melko usein on kauppamies (tai nainen, ei saa yleistää) tunkenut makeutusainetta pilleriin. Jos ei ole ksylitolia tabletissa niin on ainakin sorbitolia. Eli jos ei kuole potilas xylitolimyrkytykseen niin ainakin sitä pierettää.
Nyt törmäsi Tepponenkin koirille tarkoitettuun b 12 vitamiiniin, ja heti meni käyttöön. Meillä kun toimii klinikan yhteydessä tuo veripankki niin ovenrivassa roikkuu tavallista enemmän noita anemiapotilaita, niillä nimittäin tulee pula juurikin kobalamiinista (knoppitieto).
Oikeat eläinlääkärit käyttää tätä minun käsittääkseni kroonisen ripulin hoidossa, ja toimii se varmaan siinäkin hommassa. Verinäytteitä ottavat ja vitamiineja mittailevat.