Sitä muuten hätkähtää kun edellisaamuna heräili Kangasniemellä, ja seuraavana aamuna hotellin ikkuna sijaitsee kerroksessa 23, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, ja alhaalla maanrajassa meno on kuin muurahaispesässä. Eli kun silmät ristissä pällistelee Bangkokkia Silomin nurkilla, voi vilpittömästi todeta että ei ole kyllä kauneimmasta päästä tämä kaupunki. Arkkitehtuurisesti on haastava.
Kun kerroksia on alle 10, minä menen aina portaita, täällä ei pysty, ahdistuu ylipainoinen papparainen ja sen henki. Eli hissillä aamiaiselle ja kahvikupin ääressä tapahtuvaan päivän suunnitteluun. Ihan oikeasti sain tapella itseni kanssa etten sortunut tavalliseen perisyntiini, eli reissun suunnitteluun jo etukäteen, siis viikkoja etukäteen. Rakas vaimoni ei yhtään tykkää kun meikäläinen aikatauluttaa kaiken. En kyllä tiedä missä vaiheessa tämä tällaiseksi on mennyt, ennen kovasti tykkäsin extempore tapahtumista, ja väitän että tykkäisin vieläkin, jotenkin se vaan aina lipsahtaa. Lupaan yrittää korjata tapani.
Päätettiin kävellä läheisen joen, eli Chao Phrayan nurkille ja ottaa sieltä käyttöön lautta. Lauttaa valitessa kannattaa pähkäillä mitä haluaa, yleisessä käytössä olevat lautat ovat äärettömän halpoja, siis oikeasti todella edullisia, 16 paikallista lanttia per nuppi. Lauttarannassa meille tuli juttelemaan kaveri joka kertoi että tuota yleistä venettä kuulemma joutuu odottamaan usein jopa tunnin. Hän saisi kädenheilautuksella meille paikalle ihan ikioman paatin, 1200 patia ja matka jatkuisi välittömästi. Minä kävelin laiturin päässä olevan porukan luokse ja nämä valistivat meikäläistä että 10 minuutin sisällä tulee paatti. Kyllä, niin saapui paikallisten paatti laituriin ja pesue Heinola pääsi reissun. Hämmästyttävän hienosti sain väistettyä reissun toisen huijauksen. Ensimmäiseen menin kädet ammollaan, Suvi tästä hienovaraisesti kertoi (netistä oli tarkastanut taksien hinnan, jälkikäteen, prkl…). Kyllä vaan taas apinaa koijataan.
Thaimaalainen jokielämä on muuten varustettu hieman pidemmällä historialla kuin vastaava Vantaan liepeillä. Joenvarsi on rakennettu täysin umpeen, joen varteen tulevia teitä ei ole. Pieniä sokkeloita siellä täällä, ja nekin päättyy jonkun omistamalle laiturille. Rantaraitti puuttuu tykkänään ja osa ihmisistä elelee 24/7 vetten päällä. Jätehuollossa näillä kavereilla on kyllä merkittävä ryppy. Joen pinnalla kelluu kerros vesihyasinttia, sohvatyynyjä, muovipusseja ja niiden joukossa köllöttää yksi lokki, selällään. Hienoja rakennuksia on paljon, ja heti vieressä vähemmän hienoja. Oletan että osassa mökeistä jätehuolto on hoidettu asentamalla vessanpytty suoraan joen päälle, siinä määrin on värikäs hajumaailma. En kyllä suosittele uimista näissä vesissä.
Hypättiin paatista pois Vat Phon kohdalla. Se on sellainen Buddhan kunniaksi tehty temppeli. Siellä pötköttelee kyljellään 45 metriä pitkä Buddha-patsas. Oven raosta näin siitä oikean jalan kun en jaksanut jonottaa. Kovin on muuten koristeellisia nämä temppelit, kun vertaa jumalalliseen menoon täällä Suomen kirkoissa niin toiseksi jäädään ainakin kullan määrässä.
Meitä (lue minua) poltteli päästä tutustumaan kaupunkiin ja niinpä me lähdettiin köpöttelemään. Kaikenkaikkiaan tuli käsittääksen käppäiltyä 30000 askelta, mentiin läpi Chinatownista jotta pätkähti, mukeloilla meinasi päät ruuvaantua pois paikoiltaan, paljon oli nähtävää.
Minulla ja Suvilla vietti sydän pääosan ajasta kurkussa, paikallinen liikenne menee väärällä puolella, ei auta hokea mukuloille että katso aina ensin vasemmalle, tulevat perkuleet oikealta syliin, ja melkoista haipakkaa.
Minullapa on muuten etuna se että tällaisessa helteessä minun nuppi punoittaa ja siksi minä näytän ihan hemmetin vihaiselta. Selkeästi varovat punoittavaa 100kg länkkäriä tuktuk miehet, eivät aja mielellään mörököllin päälle, pyrkivät välttämään.
Yhtä juttua minä hämmästelin jokaisessa risteyksessä, miten hemmetissä nämä taiteilee tuon sähkön kanssa? Minä en tuollaiseen tolppaan koskisi pitkällä tikullakaan ilman kokovartalokondoomia ja kumisaappaita. Aikamoinen fakiiri saa sähkömies olla, ensimmäinen vuosi sähkömieskoulutuksesta aloitetaan varmaankin siimasotkuja purkamalla.
Tässä vaiheessa loppui kaikilta voimat ja otettiin alle tuktuk. Huomautan että Tepponen ei saanut mennä takapenkille, nousi keula pystyyn ja ohjaaminen meni hankalaksi. Tuktuk päristeli meidät varsinaiseen ostoshelvettiin, MBK centeriin. Tämä käy tällaiselle tavalliselle Tepposelle rokotuksesta. Kun tuossa kauppakeskuksessa köpöttelee muutaman tunnin, ei perinteinen Ikea-ralli tunnu missään. Ihan on kun joku olisi päättänyt läjätä torimarkkinat pystysuuntaan. Tästä ostosmekasta sai kaiken, ja halvalla. Ihan on satavarma että ei ole merkkituotteita Abidakset ja Lacrostet. Oletan myös että tästä kaupasta ostettu Rolex ei kauaa tuntia pyyhkäise.
Mielenkiintoisin paikka koko pytingissä oli pikaruokatapaan toteutettu katukeittiökerros. Homma menee jotakuinkin näin. Ensin Teppo menee jonoon jossa Teppo lataa rahaa kortille. Sitten koko perhe Heinola levittäytyy pitkin julman kokoista salia jossa on keittopisteitä pitkinpoikin. Keittopisteissä ei tehdä kuin max. 5 eri ruokaa, yleensä niin että jos kaveri tekee nuudeliruokaa niin siltä on turha pyytää paistettua riisiä. Ja jos rouva vääntää kevätkääryleitä niin ei kannata pyytää tältä tädiltä keittoruokaa. Kun jokainen perheenjäsen on tehnyt päätöksensä, osoitetaan toivottua evästä sormella ja kokki alkaa hommiin. Sitten Teppo käy sen korttinsa kanssa maksamassa ja eväs luovutetaan käyttäjälle.
Kuulostaa hölmöltä mutta toimii, kaikki saivat haluamaansa, lämpiminä, ja samaan aikaan. Yhä muuten suosittelen että täälläkin välttelette niitä punaisia juttuja.
Tämän jälkeen edessä olikin sitten hyvin ansaittu chang tai singha, kylvyssä pötkötellen, ja lopuksi mamman viereen nukkumaan.
Seuraavana vuorossa Krabi
