(Tämä on Thaimaan matkan toinen osa. Ensimmäiseen osaan voit lennähtää TÄSTÄ)
Aamulla paikallista aikaa kello 07.00 pläjähdettiin Bangkokin kentään, kotosuomessa kello oli 02.00, eli täysin tiltissä oli ainakin Tepposen koneisto. Silmät ristissä tavarat kantoon ja taksilla hotellille, en kyllä käsitä miten nuo muksut jaksaa. Ovat paljon parempaa matkaseuraa kuin yli 50 v ukkeli, minustä lähtee nimittäin tällaisessa tilassa tauotonta kitinää. Minä voin jo tässä vaiheessa reissua muuten todeta tästä Bangkokista että täällä vaikuttaisi olevan muitakin ihmisiä. Ja talot on korkeita, pää kenossa sai pällistellä. Eipä tule vastaavia eteen kotinurkissa, erityisen vähissä on Toivakassa pilvenpiirtäjät.
Minusta on ollut aina hienoa kun täältä idästä kotiin tullessa on pirteä kun peipponen jo kello viideltä aamulla, toki se tarkoittaa että Thaimaassa tällainen länsimaalainen vaikuttaa melko vetelältä tyypiltä, raajat liikahtaa vasta kello 10-12 nurkilla. Tämä ensimmäinen päivä pyhitettiin levolle ja sisäisen kellon säädölle, eli tunnin kylpy ja parin tunnin päiväpainajaiset tulivat tarpeeseen.
Päivällä lähdettiin lampsimaan Silomin pääkatua pitkin ja tavoitteena oli löytää ruokapaikka. koko katu oli täynnä mitä kummallisempia kojuja ja myynnissä oli oikeaa katuruokaa. Valmisruokia ja mikroaaltouunia ei näkynyt mailla halmeilla. Minä se tykkään kovasti paikallisesta keittiöstä, hyviä systeemejä rakentelevat kanasta, katkaravuista ja riisistä. Kaikkea punaista kannattaa kuitenkin eväissä vältellä, hippasen kuumempi on alkuasukkaan makumaailma, linnunsilmächili polttelee molemmissa päissä.
Tällaisen länkkärin mahalla saa kuitenkin olla tarkkana että eväs on lämmitettyä, mieluummin lähellä sitä syöntiaikaa. Välttämättä en salaatteja söisi, jäihinkin suhtaudun tietyllä varovaisuudella ja pitkään pöydässä olleet eväät tyrkkään suosiolla sivuun. Ja silti on takuuvarma homma että jossain vaiheessa reissua pitää olla hereillä kun piereskelee.
Katuelämä on merkittävästi värikkäämpää kuin kotimaassa, myyntiartikkelitkin eroavat selkeästi. Kaiken puolentoista vuosikymmentä sitten näkemäni lisäksi Thaimaa on vapauttanut jazz tupakan myynnin ja siten monessa paikassa haisi tavallista tunkkaisemmalta. Katuelämässä minä en havainnut mitään eroa, ja ehkä tässä on järkeä rikollisuuden osalta, mutta minun on pakko myöntää että suhtaudun varsin varauksella kyseisen tavaran käyttöön. Voi tulla avatuksi ovi joita ei olisi kannattanut raotella, ja en nyt tarkoita porttiteoriaa.
Arttu ja Helinä äimistelivät näkemäänsä ja välillä nenäkin vaikutti saavan tutkittavakseen tavallista tymäkämpiä hajuja. Minä luulen että tällaiselle Keski-Suomalaiselle perheelle on hyväksi köpötellä illan päätteeksi pitkin Bangkokin laitakatuja, avartuu näkökannat ja toisaalta voi melko vikkelästi todeta että kotimaa on hyvä paikka.
Me ei kovin usein päädytä siihen että syötäisiin hotellilla, yksi reissujen kohokohdista on mitä kummallisempien ruokapaikkojen haeskelu. Hotellilla illallisen syöminen on meidän perheen kohdalla poikkeustilanne johon päädytään vain kun joku on kipeänä, keli on sellainen että ulkona liikkuminen on vaarallista, tai sitten on iso väsy. Kuten jo aiemmin sanoin, oli meidän perheen päänsisäiset kellot totaalisen sekaisin, kello 20.00 oli meidän nupissa 01.00 ja siksi illallispaikkaa ei todellakaan huvittanut haeskella laajemmalti.
Meidän hotellin yhteydessä toimi ravintola joka oli erikoistunut Amerikkalaiseen ruokaan. Täytyy sanoa että ainakaan minulla tämä ei aiheuta pelkästään positiivisia viboja. Pakko on kuitenkin myöntää että kun paikka on keskittynyt tekemään vain hampurilaisia, hod dogeja, juustokakkuja sekä pirtelöitä , niin kyllä ne sen osaa. Ja tiedättekö mitä tapahtuu kun totaalisen väsynyt pesue imuroi kitusiinsa kasan juustohampurilaisia, ranskanpottuja, vohveleita ja limpparia? Niillä menee loppukin verenkierto aivoista vellipesään. Eipähän tarvinnut pahemmin Nukkumattia huhuilla, minua se odotti heti hotellihuoneen ovella, ja epäilen että käytti unihiekan sijaan metristä koivuklapia.
