Piti mennä pääsiäisenä Amsterdamiin. Jos oikein käsitin niin ovat damilaiset lopen väsyneitä turisteihin jotka kekkuloi myssypäissään punaisten lyhtyjen kadulla. Shipholin kentällä peruivat penteleet meikäläisen lennot. Minä olisin kyllä mennyt perhelomalle tulppaaneja katsomaan, selkeästi on epäluuloista porukkaa nuo hollantilaiset.
Eli niinpä me tultiin tänne Berliiniin. Minä tykkään. Minuuttiaikataulu, paljon r kirjaimia ja betonia. Siis silloin kun tarvitaan, muutoin saa puut kasvaa vinoon ja koirat kakkia asfaltille. Siinäpä pikainen kuvaus Berliinistä.
Suvi valitsi hotellin, ei ole huono, JW Marriot. Isot ja kovat sängyt, iso kylppäri ja kylpyamme, minulle sopii. Aamiaisella tuli olo että menee yltäkylläisen puolelle, löytyi ihan kaikkea, ja vähän ylikin. Minä se maistoin ensimmäisen kerran elämässäni hunajakennoa. Lapsillekin tarjosin lusikallisen. Melko makeaa on, ja kaikilla turpa täyteen kerrasta sitä vahaa. Helpompi on kyllä syödä hunajaa purkista. Muksut vähän ihmetteli että mitä sille vahalle pitää tehdä? Minä sanoin että nielevät ja heittävät perään pätkän villalankaa, tulee huomenna kynttilä pönttöön. Eivät arvostaneet vitsiä, huono huumorintaju ilmiselvästi, äitiinsä tulevat.
Kun aamiainen oli ahmittu, päätettiin me taas lähteä kävelemään. Se on hienoa hommaa ja mikä parasta, mukelot ei valita yhtään, ne on tyytyneet kohtaloonsa. Hilppastiin puiston läpi Potzdamer platsille. Tarkkaa porukkaa on Gyntterit, pistävät rekisterikilvet puihinkin.
Puiston jälkeen mentiin hirvittävään kauppakeskukseen sinne Potzdamer platsille, piti ostaa varoituskyltit klinikan oviin. Takuulla ette löydä vastaavia muilta pieneläinklinikoilta. Minä se riehaannuin ostamaan vaatteitakin, kahdet sukat (harmaat) ja 2 hihatonta paitaa (valkoista), jumankekka mitä väri-iloittelua, sanoi Suvi.
Täältä me sitten pinkaistiin baarin kautta Checkpoint Charlielle. Lapset alkaa olemaan siinä iässä että historia jo hieman kiinnostaa. Niiden aivot ei oikein taivu siihen, että kun minä olin niiden ikäinen, oli hyväksyttävää että jos joku pakenee kaupungin itä puolelta länsipuolelle, niin sen saa ampua. Mentiin katsomaan installaatiota jossa oli rakennettu panoraamakuva 80-luvun muurista, sen itä- ja länsipuolesta. Ylpeydellä seurasin kun ipanat lukivat silmä tarkkana englanniksi käännettyjä tekstejä valokuvien alta. Ne on jumankauta kielineroja kumpikin. Hiljaiseksi veti koko porukan kun selattiin läpi muurilla tapettujen henkilöiden nimiä, 230 kipaletta. Kyllä me ihmiset ollaan älykkäitä.
Checkpoint Charlielta me suunnattiin sitten Brandenburgin portin kautta Futuriumiin. Mennessä ohitettiin Euroopassa murhattujen Juutalaisten muistomerkki, sen verran oli lapsille tuttua huttua että eivät hyppineet kiviltä toisille. Melko lailla leuka rinnassa katselivat betonipaasia. Toistamiseen joutui toteamaan että kyllä me vaan ollaan hämmentävän tyhmä laji.
Tämän Futurium päätöksen kanssa minulla ei ollut mitään tekemistä, Helinä oli katsonut valmiiksi että missä pitää käydä. Tämän loppuköpöttelyn ja Futurium touhun parasta antia oli currywurst ja iso olut. Ei ole yli 50v päälle tehty tämä Futurium näyttely. Jäätävän kokoinen rakennus oli täytetty tulevaisuuden uhka- ja mahdollisuuskuvilla. Vaikka minä vähän harrastankin tuota ADHD taipumusta, ei minun pää pystynyt ottamaan vastaan sitä tietotulvaa mitä tässä näyttelyssä oli esillä. Oli robotiikkaa, tulevaisuuden elintarviketeknologiaa, matkustusvaihtoehtoja ja luonnon monimuotoisuuden uhkakuvia. Kaikkiaan aihealueita oli varmasti yli 20, siis näitä tulevaisuutta koskevia hahmotelmia. Jokaisesta olisi voinut tehdä oman näyttelyn. Nyt ne saakeli survottiin kerralla päin pläsiä. Muksut pärjäsi hyvin, ne on tottuneet multitaskaamiseen ja ottavat selvästi tietoa vastaan kaikilla aisteilla. Minä saakeli joudun sulkemaan silmät kun minä kuuntelen. Meinasi aivot nyrjähtää, onneksi alakerrassa oli baari.
Nuinvaan läpsyteltiin tänään yli 20000 askelta asfaltilla. Tässä minä makaan sängyllä sukat savuten ja mietin että mitenköhän sitä pääsisi iltapalalle, konttaamalla ehkä.
