Sattuneesta syystä perhe Heinola ei sitten pariin päivään päässyt juuri poistumaan hotellista, noin perheenä. Koska minun ja Suvin ammatilliseen koulutukseen liittyy vuoden lusiminen elintarvikehygienian laitoksella, ja meistä kumpainenkin on läpäissyt sen kuuluisan ripulioksennustentin, oli meidän aamu, päivä ja iltakeskustelut hetkellisesti melko tylsiä.
Pitkällisen pohdinnan ja matemaattisten altistumiskaavioiden perusteella kyseessä oli fried rice with shrimps. Syynä tuskin oli paistettu nuudeliannos, tai vaihtoehtoisesti mustekala tai pehmeäkuoriset ravut. Oletamme että riisissä oli asustellut joko S. Aureus tai vaihtoehtoisesti B. Cereus. Oli miten oli, kyse lienee toksiineista, siinä määrin vikkelästi alkoi oireet. Molemmista päistä vikkelä maha, mahakivut ja lievä kuume kertoivat että nyt ei ole kaikki kunnossa. Koska kunto ei kenelläkään romahtanut, nestetasapaino oli kunnossa koska potilaat kävivät kus… pissalla ja missään tuotoksessa ei ollut verta, ei me vielä hätäilty. Onni on hyvä wifi ja suoratoistopalvelut. Päivät kuluivat biljardia pelaten ja elokuvia katsoen, ja välillä hotellin altaalla pötkötellen. Kun muistaa että piereskelee varovasti ja/tai housut päällä siellä altaalla tai biljardia pelatessa, niin mikäpä siinä oli elellessä.
Kun homma ei kuitenkaan lähtenyt selkenemään toisena päivänä, köpöttelin minä paikalliseen apteekkiin ja kerroin tilanteen. Meillä oli kotimatka alkamassa päivän päästä, edessä olisi 2 tunnin siirtymä Krabilta Bangkokkiin. Tämän jälkeen me sitten lentäisimme Bangkokista Suomeen ja minä arvelin että kukaan ei matkustaisi mielellään 13 tunnin lentoa vaipoissa. Apteekista saadulla pelastautumispaketilla (maitohappobakteerit, pahoinvointi ja ripulivalmisteet, elektrolyyttijuomat, ei antibiootteja) porukka kuntoutui ripeästi ja siirtyminen Krabilta takaisin Bangkokkiin sujui lähinnä röyhtäillen.
Tällä kertaa hotellivalinnasta vastasi Suvi. Jos joskus tekee mieli käydä kokeilemassa miten se oikeasti parempiosainen porukka elelee, on Bangkok siihen oiva paikka. Kaupungissa on runsaasti ihan oikeita luksushotelleja ja niiden hinnat ovat samalla tasolla kuin perushotelli Suomessa. Suvi varasi meille yöksi huoneen hotellista nimeltään Centrara grandista, central parkista.
Minä en tarvitse luksusta, minä tykkään tavallisista asioista ja näen mielummin normaalia elämä. Pakko kuitenkin myöntää että kun on hikoillut ja säätänyt reilun viikon ajan, ja sitten on hämmästellyt turistiripulin aiheuttamaa elämää pari päivää, on se jotensakin hienoa mennä hotelliin jossa kaikki on tiptop ja hippasen vielä yli.
Kun pitkän kylvyn päätteeksi pukeutuu parhaimpiinsa nousee rakkaan (ja kauniin) vaimonsa kanssa hissiin, tulee hyvä olo. Kun sitten painaa hissistä sitä ylintä nappia 56 ja kävelee lopuksi vielä raput ylös kattotasanteelle, tulee jo aika omituinen olo. Tämä torni on korkeudeltaan 235m korkea ja jotain sen korkeudesta kertoo että alhaalla käynnissä oleva ilotulitus näytti hienoiselta pärskeeltä maanrajassa.
Kun minä siinä sitten vaimon kanssa nojailin lasikaiteeseen, hörpin hyvin ansaittua gin tonicia ja katselin alla aukeavaa Bangkokin kaupunkia, totesin minä mielessäni että en minä kyllä tänne kuulu. Samaa mieltä oli muuten hovimestarikin, ihan katolle me ei päästy koska minulla oli päällä minun hienoimmat shortsit ja kyyppari totesi että katolle suorat housut kiitos.
Täytyy sanoa tähän lopuksi että minun mielestäni minulla on maailman paras vaimo ja hienoimmat mukulat. On hienoa nähdä ja kokea yhdessä juttuja, mutta en minä haluaisi näitä kokea kenenkään muun kanssa kuin juurikin tämän porukan.
