Nyt on järvissä taas kantavat jäät, ihan totta, Suvi yrittää selittää, että ei se vielä kanna mutta juuri eilen näin järvellä hiihtäjän, vesisuksilla, kyllä se jo pilkkimiehen kestää, kevyesti.
Juu, minä harrastan pilkkimistä, myös jäällä, ei pelkästään baarissa.
Pilkkiminen on mukava harrastus
Keväinen aurinko lämmittää ja ensimmäiset muuttolinnut melskaa auenneessa puronsuussa, mahdollisesti jalkojen välissä nököttää yksi kipale oluita ja jään päälle viritetyssä grillissä on käristymässä makkara, parhaassa tapauksessa ahvenkin on syönnillään.
Todellisuudessa kyseessä on vähintäänkin semimasokistinen harrastus johon liittyy kylmettyneet jalat, jäätyneet sormet ja eturauhanen joka huutaa HIFK. Mutta on se hienoa.
Terveille eläinlääkäreille pilkintä tulee tutuksi toisessa muodossa. Kairan terä on aivan järkyttävän terävä. Kairaan törmätessään koira silpoo itsensä nanosekunnissa kebablihaa muistuttavaan kuntoon. Olen kursinut kokoon useamman kairan aiheuttaman tassuhaavan ja aina se on yhtä tylsää. Pahimmassa tapauksessa kairan terä on katkaissut raajasta jänteitä ja koiran tulevaisuus on uhattuna.
Suojaa aina kairan terä
Tähän kaira ja koira ongelmaan on olemassa yksinkertainen ennaltaehkäisytapa: säilyttäkää kaira aina joko terä suojattuna tai jäähän pystyyn porattuna.
Koiran kanssa pilkillä käyvä ihminen tämän yleensä hoksaa tehdäkin, mutta jäällä näkee jatkuvasti ihmisiä joilla teräsuojaton kaira pötköttää poikittain pilkkijän perseen takana.
Tiedän kyllä varsin hyvin, että koira tulisi pitää kytkettynä tai sen tulisi olla muutoin hallittavissa. Pilkkikalastus on melko rauhallista ja yksinäistä puuhaa. Joskus vaan on mukava istuskella hanuri jäässä ihan yksin ja tuijotella reikään. Tuolloin se yhtäkkiä reppuun tunkeva nöffi tai siimoihin sotkeutuva bernhardilainen ohuesti hatuttaa, vielä kun se sen omistaja huutaa hätäpäissään, että ei Putte ole paha, se vaan tulee tervehtimään.
Voin kuvitella, että koiran mielestä keskellä aukeaa jäänselkää kököttävä musta möykky on varmasti yksi maailman mielenkiintoisimmista näyistä. Joko sieltä saa evästä tai sinne pitää päästä kuselle. Ajatelkaapa itse, että näkisitte keskellä Saharan autiomaat nakkikioskin ja bajamajan yhdistelmän. Pakkohan sitä olisi käydä kurkkaamassa, eikö?
Toivoisinkin, että näin parhaan pilkkikauden kynnyksellä tätä kairan ja koiruuden yhteiselon hankaluutta tuotaisiin esiin, vaikkapa jakamalla tätä tarinaa eteenpäin, josko se muistuttaisi ihmisiä siitä, että se kaira olisi suojattuna aina kun se ei ole jäässä pystyssä. Sen verran pitäisi käsissä olla voimaa jäljellä että jaksaa sen kairan pyöräyttää siihen jäähän pystyyn.
Samoin toivoisin, että koiran omistajat huomioisivat nämä mustat möykyt, jos vaan mahdollista niin antaisitte niitten olla rauhassa, se möykky on mennyt sinne jäälle ihan tarkoituksella, ja ihan yksin, ei se halua kavereita, se haluaa olla rauhassa.
