Rakkauden jumalatar

Minun juttuja lukeneet tietää että eläinlääkäreille jää erityisesti mieleen tietyt potilaat, ja sitämukaa usein myös tietyt omistajat. Nähtävästi tämä toimii myös toisinpäin. Tänään Kiia, meidän pitkäaikainen asiakas ja ystävä, oli joutunut tilanteeseen jossa hänen oli luovuttava parhaasta kaverista. Kiia halusi että nimenomaan minä lähetän yhteisen ystävämme kohti seuraavaa paikkaa. Täytyy sanoa että vaikka  kuinka kurjalta se loppu tuntuukin, on se omalla tavallaan hienoa että eläinlääkärinä voi seurata lemmikin elämää ihan sieltä alusta asti, aina siihen loppuluisuun saakka.

Tällä kertaa tarinan päätähtenä on siis Isis. Ja ei, se nimi ei tarkoita sitä yhtä järjestöä. Kaikki Kiian kasvatit on nimetty Egyptin jumaltaruston mukaan ja siellä Isis on äitiyden ja rakkauden jumalatar.

Silti, välttämättä ei kannata mennä illalla aamutakissa ja pyyhe päässä huhuilemaan kovaan ääneen kyseisellä nimellä varustettua koiruutta, voi tulla sanomista.

No mennäänpä nyt tämän selvennyksen jälkeen asiaan. Minä olen siis tuntenut Isiksen lähes pentulaatikosta asti. Isis on staffordshirenbullterrieri eli staffi.  Staffit taas on sellaisella podarin kropalla varustettuja vaahtosammutinpötköjä joitten koko pää halkeaa kun ne hymyilee. Minä en ole nähnyt kuin kerran elämässäni pahantuulisen ja vihaisen staffin, enkä halua enää ikinä nähdä sellaista. Mutta pitää myös sitten muistaa että se mitä staffit pitää lempeänä leikkinä ja hauskanpitona, ei välttämättä vastaa sitä mitä muut koirat on asiasta mieltä. Ja kuten te ehkä tiedätte, minun sydämessä terriereillä on erityispaikka, eturivissä.

Tämä viimeinen, pitkäkestoinen loppuluisu sai alkunsa pari vuotta sitten. Isiksen selkä petti ja kovat lannerangan alueelle paikantuvat kivut tekivät sen elämästä hankalaa. Isis oli tuolloin 9 vuotta vanha, eli terrieri parhaassa iässä. Sopivan kipulääkityksen ja asiallisen kuntoutuksen myötä me onnistuimme Kiian kanssa tarjoamaan Isikselle jatkoajan josta puuttui kivut ja joka oli täynnä vauhtia ja leikkiä. Kiia lupasi tuolloin Isikselle että kipuja sen ei tarvitse kärsiä.

Ikävä kyllä nyt oireilu oli pahentunut jälleen ja vaste hoitoihin ei ollut riittävä. Isiksen kohdalla huonojen päivien määrä oli tiedossa ja hyvien päivien määrä puolestaan jäi arvailujen varaan.

Isis ei tullut klinikalle yksin, mukanaan sillä oli toki Kiia mutta lisäksi matkaseurana oli Horus, Isiksen ottopoika. Klinikalla Isis istuskeli pyllyllään, se pääsi kyllä ylös mutta toinen takajalka oli vetelä eikä kantanut painoa. Häiritsevää näissä staffeissa on se että ne ei näytä kipua, tai toki näyttävät mutta eri tavalla. Isis heilutti  hieman häntäänsä ja nuoli minun naamani vain puolimäräksi. Se meni sivummalle istumaan ja katseli meitä sieltä syrjästä. Ei ollut Isiksellä asiat hyvin ja olin varma että Kiia oli tehnyt oikean päätöksen.

Minä rauhoitin Isiksen ja jätin sen Kiian ja Horuksen seuraan, Kiia ja Horus saivat aikaa hyvästellä ystävän. Kun rauhoitusaineet olivat tehneet tehtävänsä, minä kanyloin Isiksen ja annoin sille hirmuisen yliannoksen nukutusainetta. Kun Isiksen silmistä katosi kaikki, sai se lopuksi ainetta joka pysäytti sydämen. Laskin pöydän lattiantasoon ja Kiia päästi Horuksen toteamaan tilanteen. Olen aina yhtä hämmästynyt kuinka selvää kuolema eläimille on. Horuksen suoritti kaksi jännittynyttä nuuhkaisua korvat käännettynä kallon myötäiseksi. Tämän jälkeen asia oli selvääkin selvempi. Kuten Kiia totesi, Horuksen ja hänen mielestä pöydällä oli enää vain tyhjä kori.

Minä en tiedä minne koirat kuollessaan menee, ehkä Isis lähti Osiriksen matkassa kohti manalaa, kuka tietää. Silti, hattu kouraan siellä portilla, jälleen on hieno tyyppi tulossa.

Kiian kanssa oli sovittu että Isiksen ”tyhjää koria” saa käyttää tarvittaessa harjoitteluun. Meidän Henna-Mari harjoitteli nivelen sisäisiä pistoksia, ja Isto likvor näytteen ottoa. Isis auttoi lähtönsä jälkeen useita potilaita, niin kuin rakkauden ja äitiyden jumalan ehkä jopa odottaisi tekevänkin.

Meidän ammatti on kyllä perin kummallinen. Me ei harjoitella potilailla, me harjoitellaan ystävillä, niiden tyhjillä koreilla.

Illalla sain Kiialta viestin. Horus oli napannut Isiksen pannan suuhunsa. Tämän jälkeen se oli ravannut ympäri taloa, huoneesta toiseen, sillälailla staffimaisesti mölisten. Paras kaveri on poissa.