4.11.2017
Ollessani kolmekymppinen minä päätin kaikesta. Siis omasta mielestäni. Minä päätin mihin mentiin, mitä syötiin, missä asuttiin ja mitä tehtiin. Minä myös tiesin kaiken eläinlääketieteestä, ja kaikesta muustakin. Painotan yhä, että siis omasta mielestäni.
Silloinen tyttöystäväni, nykyinen vaimoni, Suvi oli reilu parikymppinen tyttö joka nähtävästi vasta harjoitteli, niin eläinlääketiedettä, kuin myös harvojen tuntemaa VOT systeemiä.
VOT? Kysyy 100% alle 30v vanhoista miehistä? VOT tulee sanoista väkivallaton ohjailutekniikka… ja takaan, että törmäätte siihen.
Kun Suvi täytti 30, tasan 9 vuotta sitten, sai se käsittääkseni vanhemmilta naisilta jonkinlaisen ohjekirjan. En ole tätä kirjaa nähnyt mutta pakko sellainen on jossain olla. Tuon päivän jälkeen ohjaimet siirtyivät minun kouristuneesta otteestani Suville.
Kuulostaako tutulta?
Ei tule kanoja, sanoin minä, tuli 20 kpl.
Ei ainakaan tule ankkoja, tuli 13 munaa, onneksi vain kolme kuoriutui.
Taloa sisustetaan jutuilla joihin jätetään tarkoituksella roikkumaan valmistajan merkki. Mitä hemmettiä?
Enää minä en päätä mitä me tehdään, mitä me syödään missä me asutaan ja muuta sellaista. Eläinlääketieteellisisissäkin kysymyksissä minun on käännyttävä vaimoni puoleen.
Jumanlaade…
Tänään Suvi täyttää 39 vuotta, minulla on siis vielä yksi vuosi aikaa olla tässä talutushihnassa.
Hieman nimittäin hirvittää että tuo ohjekirja on suunniteltu pidemmällä tähtäimellä. Eli kun Suvi täyttää 40v, lyhenee hihna entisestään. Mitä jos minulle jää pelkkä kaulapanta?
Tiedättekä ne vanhat papat jotka eivät osaa valita kaupassa edes einesruokaa? Mistäpä luulette, että niitä sikiää? Nekin oli kolmekymppisinä kaikentietäviä.
Kohta pitää kysyä lupa vessassa käynnille…
Onneksi naiset eivät tiedä siitä miesten kesken jaettavasta kirjasta, siitä jonka jokainen äijä saa armeijassa… NSO:sta, nakkisuojautujan oppaasta.
No, saanpahan ainakin ensi vuonna nelikymppistä… hyvää syntymäpäivää rakas vaimoni, jätäthän edes lyhyen hihnanpätkän.
