Tuo opiskeluni alkutaival oli uskoakseni neljän kirjaimen värittämä, tuolloin ei kukaan vaan ollut kuullutkaan ADHD:sta. Tiedättekö sen pölkkypään jonka keskittymiskyky on tasan vartti? Ja sitten se alkaa sählääminen?
Minä näen sen peilistä. Ei vain pysty eikä kykene, vieläkään. Vartin jälkeen alkaa kädet ja jalat tekemään juttuja joissa pää ei aina ehdi olemaan mukana.
Kun olin 8 vuotta, siskoni oli päässyt yläasteelle (silloinen oppikoulu) ja se pullisteli että niilläpä oli omat pulpetit. Ala-asteelaiset istuivat tuolloin yleensä paripulpeteissa. Minä kerroin että minullapa on myös oma pulpetti, heti siinä opettajan pöydän vieressä. Tämä kommentti hiljensi siskoni lisäksi myös äidin ja isän.
Tuolloinen opettajani Tawaststjerna oli hoksannut, että Heinolan jälkikasvun elämöinti häiritsee vieruskaveria ja niinpä yksikköpulpetti laitettiin opettajan pöydän viereen. Ihan hyvä järjestely.
Toinen hämmästyksen aihe oli kotiinlähtöajat. Minulle paljastui vasta ensimmäisen luokan loppuvaiheessa, että kaikkien kuului päästä kotiin samaan aikaan. Minä olin hyväksynyt yleiseksi käytännöksi sen, että Teppo ja pari muuta kaveria jäivät hetkeksi rauhoittumaan eli jälki-istuntoon. Minulla jälki-istunnon taustalla oli lähes poikkeuksetta sähläys. Se vaan vahingossa karkasi vihellys suusta tai koska tykkäsin Leena-Kaisasta, piti sille jutella. Sivuhuomautuksena että tämä rakkaus kylläkin lopahti kun Leena-Kaisalta pörähti pieru, se loppui Tepon ensirakkaus siihen…
Aina kun tuli sählättyä, ilmoitti opettaja, että Tepponen jää sitten viideksi minuutiksi lepäilemään. Kaverit sitten odottivat ulkosalla pipot vinossa että musta lammaskin pääsee kotimatkalle.
Kun koulussa opittiin kirjoittamaan, muuttuivat jälki-istunnot järjestelyiltään erilaisiksi. Tottahan toki Teppo ajoi ensimmäiseen miinaan. Kun opettaja sanoi, että nyt sitten kirjoitatte kymmenen kertaa mitä ei saa tehdä, aloitti meikäläinen alla olevan kaltaisen listan.
Koulussa ei saa viheltää.
Koulussa ei saa vastata ilman lupaa.
Koulun portaissa ei saa juosta.
Koulussa ei saa repiä Leena-Kaisaa letistä.
Koulussa ei saa…
Kun muut kirjoittajat olivat jo lähdössä kotiin, minäpoika se vaan pähkäilin, että mitä muuta sitä ei saa tehdä. Sitten minulla heräsi kysymys että miksi nuo muut oli niin paljon nopeampia?
Vähemmän jälki istunnossa aikaa viettäneille tiedoksi, että tavoitteena oli kirjoitella kymmenen kertaa sama asia, eli En revi Leena-Kaisaa palmikosta, näin muka menisi oppi paremmin perille.
Minusta tuo minun metodini olisi kyllä ollut luovempi.
Kolmannella luokalla nämä kirjoitusharjoitukset olivat jo luokkaa kirjoita sama juttu 100-200 kertaa. Seuraaville sukupolville tiedoksi, että kannattaa kirjoittaa aina sana kerrallaan allekkain, eli ensin 200 kpl en, sitten perään 200 kertaa tee ja lopuksi 200 kertaa peräkkäin lenokkeja, pääsee hommasta eroon paljon nopeammin…, paitsi kun toteaa lopuksi, että sanassa lennokkeja on 2 n kirjainta ja aloittaa kaiken alusta, prk…
4. ja 5. luokalla jälki-istunto sai aikarajan, eli takapuoli penkissa tunnin ajan, ja valvojasta riippuen katse suunnattuna taululla olevaan ristiin tai vaihtoehtoisesti kirjaan, voitte arvata kumpi konsti oli jälleen opettavaisempi. 6. luokalla sai sitten istua pahimmillaan 2 tuntia, se on muuten pitkä aika aakkospojalle. Mitäköhän sekin kehitti, olisivat laittaneet vaikka pihalle kiviä kantamaan ettei koulu kaadu.
Äiti ja isä eivät voineet käsittää miksi koulussa meikäläistä pidettiin vilkkaana, tuo siskoni Tea kun oli varsinainen elohopea, sen rinnalla meikäläinen vaikutti kotosalla lähinnä flegmaattiselta laiskiaiselta, Maunulassakin kaikui pihalla, että Tea tulloo, Tea tulloo ja herkimmät kuulema vaan itki..
Vaikuttaa vahvasti siltä, että tuolla Arttu pojallani on vielä edessä pari istuntoa, saattaapi tulla Wilma tutuksi, mutta ihan sama, kunhan ei kiusaa muita luojanluomia, isää saa vähän kiusata.
