Jaa

Laumajärjestys uusiin puihin

Sattuneesta syystä meidän laumaan liittyi viime viikolla hetkellisesti uusi jäsen, nimittäin neuvolavaa’alla punnittava ja jo pitkälle toisella kymmenellä oleva käppänä nimeltään Häxan.

Kuten osa teistä tietääkin, meillä asuu 3 koiraa, minun äärettömän hieno Alli airedalenterrieri ja Suvin pallopääpaimenet eli Metku koolie ja 45kg painoinen Temppesteri, joka on saksanpaimenkoira. Kun tähän joukkoon liitetään hippasen keskiverto broileria painavampi käppänä, on riskinä pienimuotoinen rähäkkä joka ei pääty sen schnizelin, eiku siis snautserin kannalta hyvin.

Minäpä kerron kuinka me tämä totuttelu tehtiin. Saa kokeilla, ottaa kantaa ja haukkua, mutta meillä tämä systeemi toimi kuin junan vessa. 

Eli me lähdettiin köpöttelemään, päätettiin läpsytellä vitosen lenkki. Minä kytkin itseeni Metkun ja Allin, ja Suvi puolestaan kuljetti Temppua ja käsikoirana sitten tuota pikkiriikkistä Häxania. Se miksi minä hanskasin nuo meidän kaksi keskikokoista koiraa, johtui siitä että Alli ja Häxan on narttuja ja niiden väliset erimielisyydet on paljon hankalampia. Kuten tässä meidänkin lajissa, myös koirilla tuo x kromosomi tarkoittaa johtajuutta.

Ja nyt hetkeksi silmät kiinni jos on pipo tiukalla, tulee Tepon elämänkatsomusoppia vol. 1.1. Juu, voitte yrittää väittää vastaan että ei johda naiset maailmaa, mutta katsokaapa ympärillenne ja miettikää tulevaisuutta, jos ei nyt niin kohta, toivottavasti. Minä olen Suville sanonut, että 10 miljoonan vuoden kuluttua mies-sukupuoli on muuntunut, meidän raajat ja pää surkastuu ja lopulta me olemme pelkkä kivespussi joka kiinnittyy naisen olkapään seuduille. Ja uskokaa tai älkää, ihan tyytyväisenä se ukkeli siellä naisen olkapäällä heiluu. Ja painotan, että minä siis näen tämän muutoksen kaikin puolin positiivisena, paitsi että itse en olkapäähän menisi, tissien alueelle kiinnittyisin, tai ehkä alaselkään, sinne pyllyn päälle.

Nyt saa vakavampimieliset taas avata silmänsä. Tuolla kävelylenkillä minä ja Suvi pystymme parhaiten hallitsemaan tilanteen. Minä olen sitä mieltä, että lauman toiminnan kannalta tuollainen uusi tulokas on aina uhka. Häxan on niin pieni että sille voisi oikeasti käydä köpelösti, isompien koirien kanssa tilanne ja toiminta on erilaista, tästäkin minä olen kyllä muistaaksen joskus avautunut. Kävelylenkillä meidän laumalla oli myös tehtävä, eli me valvottiin meidän ”reviiriä”. 

Lenkin alussa Alli oli kovin kiinnostunut Häxanista, se meni kylki edellä ja häntä pystyssä kohti tuota pikkuruista harmaata reppanaa, joka sitten väisti Suvin taakse. Pallopää Temppu oli valmis tekemään mitä kaverit käskee, jos tilanne olisi muuttunut hauskaksi leikiksi nimeltään ”jahdataan kaikki tuota pientä harmaata kääpiötä”, olisi Temppulainen lähtenyt harrasteeseen mukaan kuin naton ohjus. Metku ei juurikaan Häxania huomioinut. Häxan puolestaan toimi täydellisesti, se ei räksyttänyt, se ei provosoinut tai arkaillut. Erittäin tervepäinen ja koirakontakteihin tottunut käppänä on tämä. En minä kyllä muuta odottanutkaan.

Minä ja Suvi puututtiin tilanteeseen vain jos Häxania painostettiin, ja tuolloinkin meidän komento oli, mennäänpä eteenpäin, meillä on hommia. Seuratkaapa tuon pikkaraisen kehonkieltä tuolla videolla. Ainakin minusta se menee alussa eteenpäin jotakuinkin varuillaan. Lenkin lopulla sillä on oma homma ja häntä pystyssä. Meillä on nyt laumassa hetkellisesti etäjäsen, Häxan. Paras varoa, meidän lauma kun tulee niin kakarat ne itkee, ämmät on hiljaa ja äijät on hattu käres (Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, Akat eikä huonot miehet).