Jaa

Loma Helsingissä

Tiedoksi vaan, että minä olen lähtöisin Helsingistä. Tarkemmin sanottuna sieltä Pohjoisemmasta osasta pääkaupunkiseutua, eli Tapanilasta, Malmin kupeesta. Paremman hajuiset helsinkiläiset sanoo ulkokehiltä, minun mielestä taas sieltä jossa mimosanhipiän kaltainen iho ei rusketu jo räntäsateessa ja ryppy housuissa ei ahdista.

Oli miten oli, me vietettiin viikonloppu Helsingissä. Ja mihinkä menee yöksi piikiven kova Pohjois-Helsingin kasvatti? No Kalastajatorpalle tietenkin. Eli vellipöksy ja herrapoika paljastuu pinnan alta välittömästi kun vähän raaputtaa.

Täytyy sanoa, että on hieno kaupunki tämä meidän pääkaupunki. Kun ottaa päälle lomamoodin ja lähtee reissuun ilman sen kummempia odotuksia niin hyvä keikka on edessä. Toki mukaan kannattaa aina pakata joku joka on syntynyt sunnuntaina. Ai miksikö? No minäpä kerron. Edessä on pitkä tarina, koittakaa kestää.

Oltiin luvattu mukeloille, että kesän alussa ne pääsee Linnanmäelle. Tämä käynnissä oleva viikonloppu oli juurikin se hetki kun lupaus lunastettiin. Suvi osti liput lauantaiksi, netistä. Ihan vaan tiedoksi että jos ostaa lippuja netistä ihan minne tahansa, kannattaa tarkastaa että kyseiselle päivälle ei ole mitään rajoituksia, palataan tähän tuonnempana.

Lauantaiaamuna me herättiin hyvissä ajoin aamiaiselle, syötiin nakit, karjalanpiirakat, eriväriset tomaatit ja marjajugurtit, sekä juotiin se saakelin marjashotti ja omenamehu. Sitten me mentiin takaisin nukkumaan. Lopulta me päästiin liikkeelle vasta hippasen ennen puoltapäivää, ja koska minä olen vanha ukkeli, halusin minä kävellä Torpalta Alppilaan, eli sinne Linnanmäelle. Ipanat oli sitä mieltä, että mennään taksilla, ihme porukkaa, vaivainen 5 km. Mukavahan se on köpötellä aurinkoisessa Helsingissä ja kuunnella kun karvakorvainen käpy kertoo omista sattumuksistaan kyseisellä radalla. En kerro niistä tässä sen enempää koska ne olisi liian… pitkästyttäviä.
Lopulta me päästiin varttia vaille yksi sinne Linnanmäelle.

Hämmästykseksemme hoksattiin, että Linnanmäki on ummessa ja käynnissä on yksityistilaisuus. Sisäänpääsy alkoi tavan väelle vasta kello 13. Matemaattisesti älykkäämmät hoksaa jo tässä vaiheessa että ei ole pitkä odotus aukeamiseen. Uskotteko, että olisi ottanut pattiin tulla paikalle jo kello 11 taksilla tai julkisilla, vain todetakseen että tänään ei ovet aukene teille. Kaiken lisäksi me päästiin aikamoisen nätisti jonon keulille. Sen vartin aikana jono kasvoi siinä määrin, että se muistutti sitä päivää kun tokmanni jakoi ämpäreitä. Oikeasti oli jonolla mittaa satoja metrejä, ikinä en ole sellaista nähnyt.

Eli hämmentävän vikkelästi pääsi perhe Heinola sisälle Linnanmäelle. Sisäänkäynnillä minä hämmästelin, että mistäköhän perskuleesta me ne liput sitten lunastetaan? Sattumalta Suvi hoksasi että nehän saa mahdollisesti lunastettua tuosta tikkaheittokojusta, missä ei juurikaan ole jonoa. Niinpä me käytiin siinä ja muksut sai ne rannekkeensa.

2 tuntia myöhemmin minä istuskelin terassilla, lapset olivat juosseet itsensä läkähdyksiin kimpoillessaan koneesta toiseen ja minä imuroin kitusiini mallaspitoista energiajuomaa. Pällistelin terassilta aukeavaa näkymää ja hoksasin hirvittävän määrän ihmisiä jonottamassa yhä siinä samassa saamarin lippujonossa. Eli sattumankaupalla päästiin ohi siitäkin jonosta.

On se kyllä hyvä, että sattui syntymäpäiväksi tuo sunnuntai. Ihan oikeasti, minulla olisi pelkästä hatutuksesta irronnut päälaki jos olisin jonottanut jo etukäteen ostamiani lippuja 2 tuntia, mukelot vieressä kyselemässä että joko pääsee kieputtimeen ja osta käpy hattara tai alan murjottamaan. Vieläkin tulee vilunväreitä pelkästä ajatuksesta.

Minun lippuun sisältyi yksi laitteisiin pääsy, ja ajattelin kuluttaa sen maailman parhaaseen vuoristorataan. Eli siihen puiseen häkkyrään. Arvatkaa kävikö jälleen peikkomainen flaksi ja sunnuntaina syntyminen näytti kyntensä. Minä olen tällä hetkellä 52 vuotta ja olen ajanut keskimäärin kerran vuodessa tuolla kreosootilta haisevalla klapikasalla. Juurikin tänä vuonna kävi ällistyttävä mäihä ja minä pääsin siihen etummaiseen penkkiin. Eli yksi viiva tuli ruksittua pois Tepposen elämän tavoitteista. Minäpoika laitoin lakin pyllyn alle ja pidin eturaudasta kiinni. Ihan vaan tiedoksi teille vielä tätä kokemusta köyhemmille, kyllä kannatti. Eli jatkakaa yrittämistä, etupenkkiin on päästävä.
Keskimäärin 1/50 näyttäisi toimivan, näillä näkymin minä olen siinä etuvaunussa seuraavan kerran vuonna 2070. Pitää muistaa pitää suu kiinni että ei lähde purukalusto suusta.

Puolisen tuntia myöhemmin minä hoksasin, että se saakeli hattu jäi sinne pakaran alle. Ja koska minä olen yhä sunnuntaina syntynyt, minun muksut saivat lakin takaisin kun ne menivät siihen puuvuoristorataan uudestaan ja mennessään kyselivät että onkohan täällä näkynyt sellaisen vanhan ukkelin keltaista stetson lippalakkia? Se ukkeli on ihan murheen murtama ja istuu tuolla baarissa, äkkiä pitäisi myssy löytää. Heti haki jarrumies lakin varastosta. Tässä vaiheessa taikauskon pitäisi jo hieman tarttua teihinkin. Kyllä kannattaa tähdätä sunnuntaihin noissa syntymähommissa.

Kun minä olin saanut lakin päähäni, ja mukelot sekä Suvi olivat kiikkuneet riittävästi härdellilaitteissa, lähdettiin me kohti Kalliota. Päätettiin nimittäin tutustuttaa meidän ipanat siihen ihan oikeaan Helsinkiin. Käveltiin Hesarille ja Brahen kentän tiilikojun kohdalla Helinä hämmästeli varsin rennosti ja letkeästi käyttäytyviä henkilöitä. Roskapankin terassi oli täynnä ja minä kysyin Artulta että haluatko päästä nopeasti hotellille? Kun poika sanoi että juu, minä ehdotin että mene tuonne terassille ja sano kuuluvasti että HIFK haisee ja Jokerit on Helsingin ykkösjoukkue. Poika kysyi että miten se meidän hotellille pääsyä nopeuttaa, ja minä kerroin että kyseisen kommentin jälkeen meille saattaa tulla kiire. Ei mennyt huutelemaan poika, älykkäämpi on kuin isänsä. Ja tiedoksi kaikille, HIFK ei haise, ja ei ole Jokerit ykkönen.

Tässä vaiheessa joukkueeseemme olivat liittynyt läheiset ystävämme nälkä ja jano, ja niinpä tuo rakas vaimoni räpläsi kännykkää löytääkseen sopivan eväspaikan. Erehdyttiin Suvin ohjeilla saluunaan nimeltään Wino. Täytyy sanoa että jos joskus tulee mieleen että haluaisin käydä juurikin Helsingin Kalliossa mukavassa, omintakeisessa ja omalaatuisessa ravintolassa niin tämä nimi kannattaa laittaa korvan taakse. Ja jos saan suositella niin heti ottaisin uudelleen sen viiden pikkuaterian kokoelman. Ja ei, en saanut eväitä ilmaiseksi, ja ei, tämä ei ole maksettu mainos. Vilpittömästi voin sanoa että ainakin tänä lauantaina tuo Wino oli juurikin oikea paikka meidän perheelle. Kallion keskellä hippasen fine diningiä, sellaisella sopivan rennolla otteella. Välttämättä ei ole kylän halvin ape mutta jos nyt kerran vuodessa niin ei kai se haittaa?

Ikävä kyllä, pelkästään kertomalla tästä paikasta, minä omalla tavallaan pilasin sen paikan teiltä. Nyt teillä nimittäin on odotuksia ja niiden seurauksena edessä on vain pelkkiä pettymyksiä. Anteeksi. Mutta jos kuitenkin päätätte vierailla kyseisessä paikassa niin menkää nyt ihmeessä äkkiä ennen kuin hipsterit löytää sen, sitten sinne ei enää mahdu.

Tässä minä pötköttelen nyt hotellin vuoteella ja hämmästelen tuota eilistä päivää. Tottapuhuakseni, minä itsekin vähän epäilen sitä sunnuntaijuttua, ehkä. Kun menee avoimin silmin ja uusia juttuja kohti, niin sieltä vaan tuppaa tulemaan vasta mukavia asioita. Ja kun lähiympäristö koostuu äärettömän hienosta porukasta, niitä hyviä juttuja tulee vastaan keskimäärin enemmän kuin niitä paskoja hommia. Ja kaiken lisäksi niistä paskoistakin jutuista tuppaa löytämään sen paremman puolen kun niitä aikansa pyörittelee ja pällistelee. Välillä vähän sottaantuu kädet mutta mitäpä siitä, vedellä se lähtee. Uskokaa pois, minä tiedän.