Minä olen tällainen lievästi ylipainoinen, vähäisellä tukankasvulla varustettu tavallistakin tavallisempi Tepponen. Keski-ikäistymisen myötä tällaiselle ukkelille nousee mieleen kysymyksiä kuten kuka minä olen? mitä minä ole saavuttanut? ja vaikkapa mihin minä olen menossa? Melko pelottavaa vai mitä?
Kuten ehkä arvaatte, on minulla herkästi sananen sanottavissa esimerkiksi värianalyyseistä, olen käsittääkseni vuodenajaltani rospuutto. Horoskoopiltani olen puolestaan palsternakka. Henkisestä hyvinvoinnista huolehdin huutamalla tai olemalla hiljaa, tilanteesta riippuen. Kännillä pystyi ennen korjaamaan mielipahan, nykyään krapulat on niin hurjia että en ole tätä keinoa käyttänyt viiteentoista vuoteen. Sisäistä minääni minä en todellakaan halua tavata, oletan sen oleva epämääräinen, hämärä ja hankala tyyppi.
Oli miten oli, minun on pakko myöntää että minulla on ollut maali viimeaikoina hieman hukassa. Olen saavuttanut käytännössä kaikki tavoittelemani, ja ne asiat joita tavoittelin ja hoksasin kesken matkan mahdottomiksi, ruksin pois tavoitelistalta, enkä niitä todellakaan jäänyt kaipaamaan.
En minä toki ole tavoitellut lottovoittoa, viidellä makuutilalla varustettua huviristeilyalusta, laajaa viinikellaria tai italialaista avoautoa, en minä sellaisia koe tarvitsevani, ainakaan vielä. Minulla on tervepäiset muksut, kätevä emäntä, oma talo ja hyvin menestyvä yritys. Terveyskin on jotakuinkin kohdallaan ja vahva epäilys siitä että evästä on huomennakin pöydässä.
Nyt kun minulla sitten ei ole enää kunnollista maalia, alan minä höntyilemään, ja se taas ei ole kaunista katsottavaa. Niinpä minä sitten sovin rakkaan siskoni kanssa että tehdään minulle tähtäimen kohdistamisharjoitus, toiselta nimeltään jyvä kymppiin treeni. Viime viikonloppuna minä sitten pötköttelin minun siskoni sohvalla ja hänen käskystä tyhjensin mieleni. Ajattelin varpaitani, hämmästyttävän helppoa on tyhjentää kun on niin kovin pikkiriikkinen mieli.
Tyhjentelyn jälkeen alettiin sitten penkomaan syntyjä syviä, mikäköhän se olisi kun saisi Tepposen taas tolkkuihinsa. Millainen unelma se olisi tavoitteena. Ei noussut tälläkään kertaa pintaan moottoripyörät, kosteat kalareissut, urheiluautot tai uusi pankkitili kun edellinen on täynnä. Ei poksahtanut ajatuksiin uusi naisystävä, laskuvarjohyppäys tai yrityksen kehittäminen. Enemmän tuli häivähdyksiä, tuntemuksia ja hajuja, ja aina paikalla oli lähipiiri.
Sitten minulle annettiin miehen korkuinen kasa lehtiä, paperiarkki, sakset ja liimapuikko. Ehdotuksena oli että parissa tunnissa pitäisi kartongille kehitellä lehdistä leikkaamista kuvista suunnitelma. Keskelle kaiken moottori ja nurkkiin sitten tavoitteet. Eläessäni en ole selannut näin paljon akkojen lehtiä. Oli gloriaa, avotakkaa, kotia ja keittiötä ja mitä näitä nyt on. Ei ollut yhtään miestenlehtiä, poissa olivat kallet, jallut ja lollot.
No ei, hyvin löytyi kuvia näistäkin aviiseita. Keskelle lätkin kuvia 4 hengen ryhmistä, eri ikäisinä ja kuljeskelemassa mitä kummallisimmissa maastoissa. Oli siellä kuvia merenalaisesta elämästäkin.
Vasempaan ylänurkkaan kiinnittelin kuvia isommista ihmisryhmistä, jälleen samoissa hommissa, istuskelemassa tavernassa tai kallioluodolla, tai köpöttelemässä tietä pitkin. Näissä porukoissa oli 6-10 ihmistä, konttaavista kakaroista lähtien aina ikäihmisiin saakka. Oikeaan ylänurkkaan laittelin kuvia erillaisista asumuksista. Ei ne mitään ökymökkejä olleet, mutta paikat millä ne tuvat köllötti, ne oli kyllä hienoja. Oli lautamökkiä saaressa ja kerrostaloa kanavan varrella. Oikeaan alanurkkaan pläjäytin kuvia jumppaavasta ukkeista.
Minä luulen että minä sain vähäsen kiinni seuraavan vuoden suunnitelmasta, ja lisäksi minä keksin mitä minä mielelläni tekisin kymmenen vuoden kuluttua. Ja niin, se paikka, mistä ne hajut, häivähdykset ja tuntemukset tuli, haluatteko kuulla missä se on?
Se on jossain minne on ollut vähän pidempi kävelymatka. Aurinko paistaa sillälailla lämpimästi, mutta ei kuumasti. Minä istun rottinkituolissa (en narutuolissa koska ne sattuu pakaraan ja selkään jos on auringossa palanut), siemailen olutta ja auringonvalo kilpistyy minun pään päällä olevan puun lehtiin. Lähellä hälisee minun muksut, vaimo, sisko ja sen ipanat, ja minun vanhemmat. Minä katselen niitä kaikkia ja ympärillä tuoksuu meri. Ei sellainen satama-allas, vaan merituulen tuoksu.
Sisko kutsuu tätä touhua muuten nimellä aarrekartan teko, jumankauta mikä nimi. Ihme että ei ole yksisarvisratsastus tulevaisuuteen, tai vaikka halinallen matka minuuteen…
Mutta minullapa on taas maali.
