Jaa

Teppo ja uhvomies

Minäpoika se olen muuten hoitanut melkoisen määrän mitä kummallisempia eläimiä, aina lähtien tuliliskosta ja päätyen mersun maasturin painoiseen sonnipoikaan. Olen minä nähnyt ufonkin, tällä lauseella hiljenee yleensä koko ravintola ja sitten kyräillään vähän alta kulmain, että kenenköhän lääkkeisiin se Heinolanakanpoika nyt sotki omat nappinsa.

Haluatteko kuulla lisää? Ei se mitään, kerron asiasta kuitenkin.

Varusmiespalvelus Niinisalossa

Vietin nuoruudessani hippusenverran vajaa vuoden pätkän Niksulassa, tuolla Kankaanpään kupeessa sijaitsevassa varuskunnassa. Niinisalon varuskunta tunnetaan mm. noppasopasta ja Lapissa tapahtuvista ampumaleireistä. Niksulan talvilappi tarkoitti sitä, että viattomat varusmiehet kiikutettiin junarahtina Lapin erämetsiin ampumaan isoilla pyssyillä.

Kuvitelkaapa mitä tapahtuu kun kohtalaisella ADHD vaivalla varustettu helsinkiläispoika paiskataan keskelle Lapin tuntureita leikkimään sotaa, ei ole lasten katsottavaa se.
Armeijan kulttuuriin kuuluu vartioiminen, tämänkertainen vartiointinakki koski radioviestinnän ylläpitoon tarkoitetun kärryn kyttäämistä, pitihän se varmistaa, että desantti ei riko antennia tai porot syö piuhoja poikki. Kärryparka nökötti tunturin laella, reilu kilometrin päässä telttamajoituksestamme, paikka oli todella syrjäinen.

Vartiovuorot oli jaettu tunnin hukeihin ja minulle napsahti vuoro 02-03, tietysti. Suurin osa porukasta oli päätynyt siihen että kukkulalla käkki ”taistelupari”. Nämä sankarit lusivat vuoron yhdessä, 2 tuntia kerrallaan. Minua tuo yöväijy hatutti sen verran, että suoritin kyseisen vartiovuoroni yksin, vuoro kesti vain tunnin mutta seuranani oli vain myssykkäni ja pyssykkäni (lukekaa Astrid Lindgren, Eemeli).

Ennen vuoroni alkua minä kipusin sitten vartiopaikalleni ja vapautin edellisen porukan. Pakkasta oli riittävästi, vartiopaikaksi oli määritelty kärryn vieressä oleva lumipotero. Abauttiarallaa 5 minuutin kuluttua havaitsin että minulta jäätyi persus ja koska pakaroistaan kylmettynyt soturi on käyttökelvoton, päätin siirtyä kärryn sisätiloihin, kärryssä oli nimittäin sähköt ja lämmitys päällä. Kaikille väijykäkkijöille on päivänselvää, että rikoin törkeästi määräyksiäni mutta tämä rikos on jo uskoakseni vanhentunut.

Kärryssä oli pino lehtiä, yksikään lehti ei käsitellyt tissejä tai autoja ja siten päädyin selailemaan teosta nimeltään Yöjuttu. Kyseiseen aviisiin törmänneet tietävät, että julkaisussa käsitellään pääasiassa vamppyyrejä, zombeja ja muita öhkömönkiäisiä. Tällä kertaa tarinan aiheena olivat vihreät leijuvat pääkallot sekä niitä pyssyllä ammuskeleva sankari. Lueskelin tarinan paremman puutteessa ja ympäristöstä johtuen tarina hieman kosketti, on kuitenkin selvää että Suomalainen mies varustettuna RK-62 ja lippaallisella puupäisiä panoksia ei juurikaan leijuvia pääkalloja pelkää, ainakaan paljon.

Tuntematon valoilmiö

Vartiovuoroni läheni loppuaan ja päätin siirtyä takaisin vartiopaikalleni. Astuin ulos kärrystä sysipimeään pakkasyöhön ja köpöttelin kohti poteroa. Tässä kohtaa meikäläisen yllätti järkyttävä kusihätä ja niinpä asetin pyssyni nojalleen läheistä puuta vasten. Kuoriuduin ulos armeijan tarjoamista talvivarusteista ja ryhdyin toimeen. Siinä seisoskellessani satuin katsahtamaan taivaalle ja lopetin hengittämisen. Taivaan kannessa näkyi kirkkaan violetti piste josta puolestaan loisti voimakkaan neonvhreää valoa, valospektaakkeli oli useiden satojen neliömetrien laajuinen kannallaan seisova kolmio, mitään ääntä ei kuulunut, ei edes kusen lorinaa, pissasinhan nimittäin hankeen.
Violetin pisteen päälle ilmestyi uusi, samankaltainen valokuvio ja tähän perään vielä kolmas samanlainen, näytti kuin taivaalla olisi hemmetin iso joulukuusi. Tässä vaiheessa minulta loppui pissantulo tykkänään, ajatukset sinkoilivat yöjuttulehden vihreiden pääkallojuttujen vuoksi ympäriinsä. Mietin, että minua ei uhvomiehet vie, poistan pyssystä ns. patinraiskaajan (osa joka rikkoo puiset harjoituspanokset, anteeksi ruma sana) ja myyn nahkani kalliilla, saavat ufomiehet kyytiä.

Kokosin kimpsuni sekä kampsuni ja lähdin kipittämään kohti telttakyläämme, yllättävän nopesti juoksee varusmies tunturinrinnettä alaspäin. Edestäni kuului seuraavan vartiopartion puhetta, yritin tasata hengitykseni ja valmistauduin huutamaan että nyt äijät kiireesti karkuun, perässä tulee nippu marssilaisia ja ne ei takuulla tee meille mitään mukavaa.

Onneksi toinen vartiomies ehti utelemaan, että näitkö Teppo kun venäläiset lähettivät taivaalle uuden satelliitin? Ne kolme taivaalle piirtynyttä valokolmiota olivat kantoraketin polttovaiheet.

Onnistuin nielaisemaan itkuisen hätähuutoni. Totesin vai nähneeni asian ja kiitin luojaani, että onnistuin pitämään mölyt mahassa.
Seuraavan aamun väijyvuorolla tarkastin poteron viereen pissaamani jäljen, ei ollut yksi reikä lumessa, oli selkeästi juosten kustu.

Kiitos kuvasta Tytti Tarvainen

(Juttu vuodelta 2017)