Sattuipa kerran niin, että minulle tuotiin potilaaksi alle vuoden vanha ranskanpulla neiti. Koiran omisti pariskunta, joka muodostui nuoresta ja nätistä neidosta sekä himpun verran ladon ovea muistuttavasta kaverista. Omistajat olivat syvästi huolissaan koirasta: tämä oli muuttunut luonteeltaan hieman syrjäänvetäytyväksi ja haluttomaksi. Nostin koiruuden pöydälle, kopeloin mahan ja jalat, katsoin silmät ja limakalvot ja lopuksi kuuntelin konehuoneenkin. Päällisin puolin kyseessä oli terve koira, mitä nyt vähän pyöreässä kunnossa ja rodulle tyypillisesti se oli jättänyt väliin sen huoneen jossa neniä jaettiin…
Suoritellessani yleistutkimusta kyselin samalla koiran yleisvoinnista tarkemmin, kävi ilmi, että kiima oli ollut vajaa pari kuukautta sitten. Se söi välillä vähän huonommin ja joi ehkä hieman enemmän, silti paino nousi, nyt se oli myös pissannut enemmän.
Kyselyn perusteella pelottelin omistajia kohtutulehduksella, kunnes hoksasin, että tällä koiraneidillä oli tissit täynnä maitoa, hetkellisesti huokaisin helpotuksesta ja olin toteamassa että tämä on vain valeraskautta mutta… nielaisin tämän lauseen ja kysyin kautta rantain, että eihän sillä sattunut viime kiimojen aikaan olemaan poikakoiria lähipiirissä?
Taloudessa asusteli kuulema myös 2 v vanha topakka shelttiuros, mutta se oli kaikinpuolin herrasmies. Hämmentyneenä kysyin, että oliko nämä koiruudet olleet yhdessä valvomatta kiiman aikana? Kyllä kuulema, mutta nartulla oli housut koko ajan päällä, paitsi kerran ne olivat olleet kotiin tullessa vähän vinossa…
Ja eikun kipinkapin ultraäänilaitteelle ja mitäpä ruudulla näkyi, runsaasti pieniä sydämiä jotka läpättivät tasaiseen mutta tiheään tahtiin. Pakenin hetkeksi klinikan kahvihuoneeseen ja tukahdutin huutonaurun käsivarrella. Ylen hämmentynyt nuorenpari jäi koirineen suljettujen ovien taakse. Muutaman minuutin keräilyn jälkeen palailin huoneeseen ja aloitin setämäisen ripittämisen… Ymmärtääkö nuoripari millainen työmaa on edessä ja miten he aikovat pärjätä pentujen kanssa? Omistajat katselivat toisiaan ja välillä äksyä eläinlääkäriä. Ohuehko epäusko loisti kummankin silmistä. Loppujen lopuksi asia tuntui olevan heille täysin selvä, pennut ovat tervetulleita tähän maailmaan ja kaikille hommataan koti.
Abauttiarallaa 2 kuukautta tämän jälkeen minulla oli sitten kunnia suorittaa pentutarkastus tälle katraalle. Täytyy sanoa, että nuoripari taisi tehdä vahingossa jotain sellaista mitä uskaliaimmat koiranjalostajat näkevät vain unissaan. Pennut olivat terveitä ja sopusuhtaisia (mitä nyt Alli Alapurennalle sattui vähän sheltin alaleukaa ja ranskiksen yläleukaa), ja terveitä. Ranskanpullan ylähengitystiemurheita ei näillä pennuilla tulla näkemaan, ja toisaalta Sheltin mimosan herkkä luonne sai hieman vahvempaa hitsaus-saumaa ympärilleen. Kaikille pennuille tosiaan löytyi koti ja olen minä pari kertaa tuon Alli Alapurennankin nähnyt, hieno tyyppi.
(Juttu vuodelta 2016)
