Jaa

Vesikoirat osa 1

Minä olen aina suhtautunut hienoisella varauksella vesikoiriin, minusta ne on kummallisia, kaikki tyyni. Minun mielestäni Italian vesikoiria, eli lagottoja on olemassa tasan kahta eri tyyppiä, joko ne on äärettömän hienoja, älykkäitä, luotettavia ja kilttejä, tai sitten todellakaan ei. Ja kun ne ei ole niin niitten kanssa saa oikeasti eläinlääkäri olla varpaillaan. Portugalin vesikoirat, eli portugeesit on hyväntuulisia sähläreitä, jopa siinä määrin että nykyään minä katson onko kyseinen rodunedustaja yli 10 vanha, ja jos on niin minä huokaisen helpotuksesta. Espanjanvesikoirat puolestaan ovat totisia torvensoittajia. Minusta ne on ylikokoisia kääpiösnautsereita joilla on permanentti, siis luonteeltaan. Täytyy todeta että ne ovat alunperin kaikki oikeasti työkoiria, ja tämän vuoksi ne tarvitsevat runsaasti tekemistä, muutoin elämästä tulee vaikeaa. Ei ole näistä sohvaperunoiksi.

Minun ennakkoluuloisesta käytöksestäni huolimatta meille eksyy aina silloin tällöin potilaaksi kaikkia näitä kikkarapäitä. Tällä kertaa minä pääsen kehumaan itseäni ihan huolella, mikä puolestaan on varsin harvinaista.

Minulla käy säännöllisesti potilaana pari espanjanvesikoiraa, eli Tiko ja Minni. Tiko on rodulle tyypillisesti hienoisesti pidättyväinen ja minuun varsin yliolkaisesti suhtautuva tyyppi, ja ihan syystä. Minä olen sitä melko monta kertaa tutkinut konsteilla joita se ei juurikaan arvosta. Minni puolestaan on luonteeltaan varautunut ja jopa hieman arka, tämäkin on varsin ymmärrettävää, Minnillä on menneisyydessään pitkä ja vakava sairastuminen.

Minnin ja Tikon omistajat eli Tarja ja Hanski ovat jo eläkkeelle siirtyneitä entisiä Reposaarelaisia, mikä muuten on ihan eri asia kuin Porilainen. Omistajien muksut ovat lentäneet jo pesästään ja niinpä Minni ja Tiko saavat vähintäänkin riittävästi huomiota.

Nyt kun minä olen esitellyt teille kupletin juonen ja kaikki esiintyjät niin mennäänpä asiaan. Tapahtumasarja sai alkunsa siitä että Minni tuli klinikalle tikkien poistoon. Minnin silmäluomesta oli poistettu näppylä ja siinä oli yksi tikki joka nyt sitten piti poistaa.

Klinikalla oli käynnissä tyypillinen maanantai, eli ihan hirveä kiire. Meidän hoitajat sinkoilivat pitkin klinikkaa ja niillä kaikilla oli kiire, niinpä minä päätin käydä nyppäämässä tikin pois. Eläinlääkäri Henna-Mari oli poistanut patin ja kun se on ihan uusi ja nuori eläinlääkäri, oli se käyttänyt 6-0 lankaa. Tällaista lankaa käytetään kun omat silmät on kunnossa. Se lanka on niin ohutta että hämähäkkikin olisi kateellinen. Haava oli äärimmäisen siisti ja minä tihrustelin pää kenossa sitä tikkiä että saisin sen pois, siksi vanhat eläinlääkärit käyttää sitä 3-0 lankaa. Siinä tihrustelun ohessa minä satuin kiinnittämään huomiota Minnin hengitykseen. Minni hengitti tiheästi ja hieman työläästi.

Kun normaalin koiran hengitys on työlästä, pitää eläinlääkärin pysähtyä, ihan oikeasti. Koiran hengityskapasiteetti on sellainen että jos hengitys levossa muuttuu työlääksi, on Pietarin porttien narina korvin kuultavaa, ja minä en nyt vitsaile. Minä kuuntelin Minnin keuhkot ja hoksasin että hengitysfrekvenssi oli yli 30 kertaa minuutissa, lisäksi Minnin keuhkojen vasen puoli rahisi kuin kaksi santapaperin riekaletta.

Kerroin Minnin omistajalle että nyt saattoi kuitenkin tulla hieman pitempi käynti. Koska minulla ja Minnin omistajalla Tarjalla on ollut suhde (platoninen) jo pidemmän aikaa, oli Tarja jo minun kulmakarvojen asennosta hoksannut että nyt ei ole kaikki kohdallaan.

Minni kiikutettiin eristykseen, sille laitettiin nestetippa ja sen verestä tutkittiin tulehdusarvo (CRP). Tulehdusarvo oli reippaasti koholla. Diagnoosiksi tuli keuhkotulehdus, ja paha sellainen. Taustatietoja lisää kyseltäessä kävi ilmi että Minnin ja Tikon mahat olivat olleet notkealla mallilla. Keski-Suomessa oli alkusyksystä hienoinen ripuliepidemia, siis koirilla, ihmisistä en tiedä. Minnin ja Tikon taloudessa tämä tarkoitti sitä että omistajat joutuivat laukkaamaan pihamaalla useampana yönä. Minni oli joutunut käymään ripulin takia jopa päivystyksessä. Keskustelimme Tarjan kanssa tarkemmin ja kävi ilmi että Minni oli viikonlopun aikana ripuloinnin lisäksi yökkinyt ja kakonut kovasti, olipa se oksennellutkin. Omistajat olivat itsekin huomanneet että Minni ei ole kunnossa mutta koiruuden yleinen väsymys meni viikonloppuna akutisoituneen ripulin piikkiin.

Minnin äkillisesti alkanut keuhkotulehdusoireilu viittasi aspiraatiopneumoniaan. Hieno nimi joka tarkoittaa sitä mihin muutama hieno rock artisti on menehtynyt 27 v ikäisenä. Minni kylläkin lienee hengittänyt oksennusta keuhkoihin hieman eri syistä kuin Janis Joplin ja Jim Morrison. Aspiraatiopneumonia on tila joka vaatii välitöntä hoitoa, kuolleisuus on erittäin korkea.

Meillä ei ole klinikalla hoitajia jotka voitaisiin irrottaa valvomaan sisätautipotilaita. Meidän hoitajilla on kädet täynnä leikkauspotilaita ja minun perässä juoksemista. Koska tällaisen vakavasti sairastuneella potilaalla pitäisi olla jatkuva seuranta, olemme me päätyneet siihen että omistaja istuu lemmikkinsä seurana, vaihtoehtoja ei ole. Uskon kyllä myös että potilas hyötyy siitä että vieressä on oma läheinen ihminen. Tarja hälytti paikalle Hanskin ja he sopivat jatkojärjestelyistä.

Minnin hoitona oli mm. suonensisäinen antibiootti ja runsas nesteytys. Rajun nesteytyksen avulla varmistettiin keuhkojen perfuusio. Taas minä knoppailin, tämä perfuusio tarkoittaa sitä että nesteyttämällä varmistettiin se että verenkierto akuutisti tulehtuneessa kudoksessa säilyisi hyvänä. Jos keuhkojen verenkierto sakkaa, tulee noutaja, eikä se ole labradori.

Minnin hengitys rauhoittui päivän myötä, ja se selkeästi virkistyi. Tarja ja Hanski viettivät rattoisan päivän klinikalla, eli istuivat eristyksessä lattialla ja seurasivat että Minnillä on kaikki hyvin. Jos Minnin tilanteessa tapahtui muutoksia, käyttivät he klinikallemme kehittämääni edistyksellistä hälytysjärjestelmää, eli huusivat niin hemmetisti apua.

Meillä menee klinikka kiinni kahdeksalta, ja niinpä minä arvioin Minnin tilanteen ennen sen kotiutumista. Hengitys oli yhä raskasta, frekvenssi oli kuitenkin laskenut selkeästi ja potilas oli virkistynyt. Vannotin omistajia olemaan yhteydessä jos tilanteeseen tulee muutosta. Aspiraatiopneumonian ennuste on aina varauksellinen ja tilanteet muuttuvat äkisti. Sovittiin että Minni tulee klinikalle seuraavana aamuna uudelleen ja nesteytystä jatketaan. Annoinpa minä omistajille jopa oman puhelinnumeroni, toki kerroin että numeroon ei saa soittaa kännissä (vanha vitsi, tiedän).

Ikävä kyllä illalla minulle tuli soitto ja kuulin että Minnin tilanne oli romahtanut.

Mitä Minnille tapahtui? Lue Vesikoirat osa 2

.