Jaa

Estrogeeniä, rakas Watson

Se on melkoista salapoliisin työtä välillä tämä eläinlääkärin työ. Mikä ihme on kun koiralla turkki ohenee, tissit kasvaa, kroppa pulskistuu ja jos sillä on kivekset, niin ne pienenee, ja saattaapi heppikin jäädä pieneksi? Arvatkaapa mikä tällaista aiheuttaa, joskus? No estrogeenikorvaushoito.

Ihan totta, lisääntynyt estrogeenivalmisteiden käyttö näkyy meidän potilaskannassa. Tämä alkaa olemaan tuttua huttua ihopotilaisiin keskittyvillä eläinlääkäreillä, mutta uskon että maailmassa on vielä ainakin pari eläinlääkäriä jotka eivät ole asiasta kuulleet. Tai nyt siis enää yksi kun Suvi minulle juuri kertoi.

No nyt minä poika tallustelen sellaisessa miinakentässä että oksat pois, ihan yhtä hyvin voisin ampua itseäni välittömästi polveen. Siinä on keski-ikäisellä, lievästi ylipainoisella ja lyhyt tukkaisella mieseläinlääkärillä oltava kieli melko keskellä puhelinta kun sitä kyselee että käyttääkö omistaja estrogeenivalmisteita? Uskotteko, että minä en ihan herkästi uskalla kysäistä kaljuuntuvan ja emättimestään turvoksissa olevan koiran omistajalta että saakohan joku taloudessa estrogeenivalmistetta? Sehän olisi kuin ampuisi itseään polveen. No ei ole, täysin ilman tuskaa kysyn, jatkossa nimittäin.

Hormonit vaikuttavat jo pieninä annoksina

Estrogeenia käytetään pääasiassa vaihdevuosioireiden helpottamiseksi, lähinnä naisilla (no nyt minä sitten painoin liipasinta, polvi meni, ei saa vitsailla sanoi Suvi). Ihmiset käyttävät estrogeenivalmisteita joko paikallisesti tai sitten suun kautta.

Hormonit ovat aineita, jotka vaikuttavat ihan järkyttävän pieninä annoksina. Sitä on jumankekka Aurajoessakin estrogeeniä siinä määrin että kalojen lisääntymisessä esiintyy hikkaa. No arvatkaapa millaisen latingin se omistajaansa nuoleva koira saa? Kyllä, ison yliannoksen.

Miksipä minä tällaiseen hommaan paneuduin?
No koska meillä eläinlääkäreillä on jo pidemmän aikajänteen kuluessa käynyt koiria joilla on mitä kummallisempia murheita, lähinnä pissavehkeiden alueella. Joko niillä on pienet pippelit ja kivekset, tai sitten niitten emätin on turvoksissa. Ja se emätin näyttää tasan siltä että kiima alkaa huomenna, huolimatta siitä että potilas on steriloitu ja munasarjat on poissa. No on niillä ollut sellaista karvanlähtöä jossa karva lähtee samalla tavoin kehon molemmilta puolilta. Jos tämä esimerkki ei avaudu, niin pyytäkää paikalle joku yli 50v ukkeli ja katsokaa sen kupolia. Joko sillä on keskellä nuppia kalju kohta, ja siis tasan keskellä, tai sitten sillä on tukka kadonnut molemmilta ohimoilta, ja ihan tasapuolisesti. Eli latinaksi tämä on bilateraalista alopesiaa.

Minäkin tiedän hoitaneeni urani aikana muutamia vastaavia tapauksia ja diagnoosi on jäänyt auki, minä se vaan olen hämmästellyt että kyseessä on joku hormonaalinen ongelma. Potilailta on tutkittu verinäytteitä, on niitten virtsateitäkin hämmästelty ja otettu pissanäytettä pissanäytteen perään. Onpa osassa tapauksista syytetty jopa liian aikaisessa tehtyä kastraatiotakin.

No nyt tuo meidän naispuolinen Sherlock sitten kertoi minullekin, että mistä tämä kaikki johtuu. No estrogeenista rakas Watson.

Omistajan estrogeenikorvaushoito voi vaikuttaa lemmikin hormonitoimintaan

Minua on nyt valistettu sellaisesta asiasta kuin estrogeenikorvaushoito. Eli osalla kauniimman sukupuolen edustajista kehon estrogeenituotanto laskee jossain elämän vaiheessa. Estrogeeni on hormoni jolla on tunnetusti niin fyysisiä kuin myös (anteeksi taas, en se ollut minä, se on ihan tieteellisesti todistettu) psyykkisiä vaikutuksia.

Mutta tästä lemmikkihommasta minä ajattelin puhua. Näitä estrogeenikorvaushoitoja on saatavissa ainakin suihkeena, rasvana ja laastarina. Näistä valmisteista se estrogeeni imeytyy käyttäjän ihon läpi elimistöön ja saa sitä kautta aikaiseksi toivottavat vaikutukset. Ongelmana on että jos se taloudessa asusteleva lemmikki on sellaista nuolevampaa ja vieressä kiehnäävämpää sorttia, saa myös tämä karvakasa latingin estrogeenia.

Ja uskotteko että tästäkin jutusta olisi saanut melkoisen klikkiotsikon? Omistajan estrogeenirasva kutisti Reiska dobermannin kivekset ja johti Netta kultaisennoutajan kaljuuntumiseen? Entäpä mitä miettii se taloudessanne asusteleva keski-ikäinen, lievästi ylipainoinen ja hienoisesta hiustenlähdöstä ja erektiohäiriöistä kärsivä ukkeli? Saakeli, eihän se uskalla kohta nukkua samassa sängyssä, saatikka pussata emäntäänsä?

Lemmikkieläimillä estrogeenin runsas ja pitkään jatkuva yliannostus voi aiheuttaa vakavia oireita

Alla ohjeita sellaiseen tilanteeseen jossa taloudessanne on käytössä estrogeenikorvausvalmiste, ja asukkaana joko lemmikki tai isäntä, joka tykkää nukkua samassa sängyssä ja pussaa paljon.

Eli nyt sitten hieman vakavammalla otteella, ja ihan asiaa, se nimittäin ei oikeasti ole leikin asia tuo estrogeenin yliannostus. Lemmikkieläimillä estrogeenin runsas ja pitkään jatkuva yliannostus voi aiheuttaa vakavia oireita. Tämä ei siis tarkoita sitä henkilöä jolle lääkitys on määrätty, mutta ne sivulliset uhrit on riskiryhmää. Pahimmillaan estrogeeni voi johtaa mm. luuydinlamaan ja parantumattomaan anemiaan. Estrogeeni voi aiheuttaa myös kehityshäiriöitä, erityisesti pennuilla.

Ohjeet estrogeenikorvaushoitoa käyttävälle lemmikin omistajalle

Käytä ensisijaisesti estrogeenilaastaria jos mahdollista.
Annostele estrogeenivalmiste ihoalueelle joka on jatkuvasti vaatteiden peitossa.
Älä käsittele estrogeenivalmisteita paljain käsin.
Älä anna lemmikin nuolla itseäsi.
Estä lemmikin nukkuminen vieressäsi.
Tunnista oireet ajoissa, ja kerro epäilyistäsi hoitavalle eläinlääkärille.

Minun mielestäni koiranomistajien kannattaisi viedä tämä tarina matkassaan sille omalle gynekologille, ja tietysti kertoa että yksi eläinlääkäri sanoi… no ei ehkä noilla sanoilla, voi mennä arvon lääkärillä palkokasvi nenään.

Eli tällaista tänään.
Saa aloittaa, Tepposen moittimisen, jumankekka, meni sanomaan samassa lauseessa vaihdevuodet, estrogeeni ja ongelma, ihme mulkku.

Kannen kuvassa murjottaa SomeHannen bordercollie tyttö Fanni