30.7.2019
Tässä viime viikolla meikäläinen konttasi jälleen huolella. Kun on aikansa häärännyt eläinlääkärinä, alkaa potilaat toistamaan itseään. Ihminen (lue Tepponen) on luonteeltaan laiska ja oikoo kaikissa mahdollisissa mutkissa. Siitä on jumankekka kirjoitettu kirjojakin että laiskuus on hyve. Säästyy kuulemma turhalta työltä. Eläinlääkäri joka pelailee pelkästään kokemuskortilla, tasapainoilee kyllä melkoisen liukkaan kukkulan harjalla. Ihan on varma homma, että persliuku on edessä. Kerronpa tästä esimerkin elävästä elämästä.
Turvonnut silmä ja retrobulbaaripaise
Oli tavallisen työpäivän aamu. Minä köpöttelin klinikalla näyttöpäätteen ääreen ja päätin jo ajanvarauksen perusteella mikä potilasta vaivaa. Potilasohjelmassa luki: Hugo, labradorinnoutaja, 2.5v. Toinen silmä rähminyt pari päivää, tänään ei halunnut avata suutaan. Päätin heti, että kyseessä on retrobulbaaripaise.
Ovelta minua tuijotti siis iso musta koiruus yhdellä normaalilla silmällä. Hugo ei rynnännyt suoraan morjenstamaan, se käveli omistajiensa vieressä hoitohuoneen nurkkaan ja istahti lattialle. Ei ole normaalia alle 3 v vuotiaan labradoriukkelin käytöstä. Kuolalla pitäisi peittyä eläinlääkärin jo heti tapaamisen alkuvaiheessa.
Hugon vasen silmä oli ollut parin päivän ajan kummallisen näköinen. Lampun ympärys oli turvottanut ja erityisesti aamulla Hugo oli näyttänyt siltä kuin se olisi yrittänyt iskeä silmää, koko ajan. Hugo oli myös ollut tavallista apeampi. Kaikki rodun tuntevat tietävät että labradorinnoutaja lopettaa syömisen siinä vaiheessa kun se koputtaa Pietarin portin oveen. Hugo söi ihan normaalisti, se ei kuitenkaan suostunut avaamaan suutansa ja se ei leikkinyt enää pallolla.
Kun minä kurkistelin Hugon silmää tarkemmin , kävi ilmi että ei Hugon silmä turvoksissa ollut, silmämuna vain työntyi selvästi ulos kuopastaan. Silmä ei aristanut kosketusta, eikä siitä myöskään valunut mitään poikkeavaa. Näkökykykin vaikutti olevan tallella.
Koiran hammaspaiseen hoito
Minä tuuppasin Hugon unille ja kurkkasin sen suuhun, odotin näkeväni pehmeässä kitalaessa pullistuman, ei näkynyt. Tavallisesti tällaiset paiseet saavat lähtönsä hampaassa olevasta vauriosta. Ei se mitään, retrobulbaaripaise se on silti. Minä kävin silmämääräisesti läpi Hugon leegot, enkä löytänyt mitään. Tässä vaiheessa siirsin Hugopojan klinikkamme Hammaskeijulle, eli Tiinalle, joka räppäsi Hugon purukalustosta röntgen kuvan, vai onko se röntken kuva? Suvi saa korjata, ainakin se taas pääsee vinoilemaan minulle.
Tiina näki Hugon yläleuan suurimmassa, eli P4 hampaassa, tai siis sen juuressa, paiseen.
Kyllä oli Teppo taas hyvä eläinlääkäri, hippasen yli puoli tuntia ja potilaalla oli kädessään lasku, diagnoosi, kipu- ja antibioottiresepti, kohtalainen laskuhumala ja tällit hampaanpoiston merkeissä. Säästyi potilas turhilta tutkimuksilta, pitkittyneeltä kivulta ja muulta mielipahalta.
Viikko tämän jälkeen Hugon poskihammas poistettiin, ja siellä oli kuin olikin se paise.
Kyllä se kokemus on äärettömän tärkeää – vai onko?
No oikeasti ei saa eläinlääkäri tehdä diagnoosia ovella. Samana päivänä Tepolla meni vähän toisin Hannibalin kanssa. Lue tarina Hannibalista TÄSTÄ
