Jaa

Hankikanto?

Tulipa taas pieneläinklinikan kannalta rahakas keli. Tuollainen vajaa hankikanto, eli pinnasta koppura, ja heti alla metri sitä höttöä. Pian voi taas rahanahne eläinlääkäri suunnitella autonvaihtoa… not.

Tänään kävi klinikalla kääntymässä kolme koirapotilasta ja kaikilla oli räpylä kipeänä. Ihan oikeasti, kaikki potilaat paljastuivat varpaistaan vammaisiksi. Viikonloppuna oli käyty metsässä lenkillä. Omistaja oli kuljeskellut joko suksilla tai lumikengillä, koiruus vuorostaan oli päästellyt kommandona, eli paljain… tassuin. Sopivasti anturan alla pettävä lumihanki oli tehnyt tehtävänsä ja varpaat tai varpaiden ligamentit olivat saaneet kyytiä.

Koiran varvasmurtuma

Yllä olevassa kuvassa on Ilja koiran oikea etumoottori, ja sen varpaan nuljuluussa näkyvä murtuma. Ilja on alle 2v vanha labradorinnoutaja ja sillä menee lujaa. Se on vähän niinkuin ADHD mukula, joka on vetänyt tauluunsa kilon paketin sokeria eikä todellakaan kuluta aikaansa pähkäilyyn. Veikkaan, että Iljan varvas on vääntynyt ja huolella. Kyseessä ei ole mikään kevytrakenteinen vinttikoira, niinpä Iljan metsäreissu päättyi siihen, että varpaasta napsahti nuljuluu kappaleiksi. Tai eihän se sitä siellä lenkillä hoksannut. Kotona koiruus sitten tajusi, että tassuun sattuu. Klinikalla tuli hoidoksi kipulääkettä ja lepoa, nähtäväksi jää tarvitaanko paikalle kirurgia.
Otan osaa Tuula, vähän käy sääliksi kun yrität pitää Iljaa levossa seuraavat viikot. Onnea yritykselle.

Älkää hyvät ihmiset juoksuttako niitä koiruuksia hangella jos se hanki ei kanna, voi tulla arvokas lenkki…

(Juttu vuodelta 2018)