1.1.2016
Sitä poliisi pyysi keski-ikäisten miesten vaimoja kieltämään jäille menon.
Minä se harrastan pilkkimistä, se on hieno laji. Jäillä vietettyyn aikaan suhteutettuna pilkkijöitä ei juurikaan huku, jäihin jää ihmisiä jotka eivät kunnioita jäitä. Nämä sankarit menevät syys- ja kevätjäille muilla tavoin kuin kävelemällä, jääpiikit jää kauppaan tai naulakkoon ja usein he eivät myöskään tunne olosuhteita. Suksilla tai kelkalla kun päräyttää jäälle niin pääsee todella pitkälle, ikävä vain, että takaisintulo on sitten hankalampaa, vettynyt äijä ei läpyttele enää jään päällä niin kuin se yksi kaveri Genesaretilla.
Mutta hukkuu niitä pilkkijöitäkin.
Toissa vuoden lopulla homma meinasi päättyä kehnosti (Juttu vuodelta 2016). Kotijärvi oli jäätynyt noin kuukausi takaperin, kävin jopa pilkillä. Sitten tuli pitkä lauha, jää suli ja vasta noin viikko takaperin järveen oli tullut uusi kansi. Minulla ei siis ollut jään paksuudesta muuta tietoa kuin se, että enää ei kannata vesihiihtää.
Ajelin töistä kotiin ja kotimme lähellä vastaantulevat autot vilkuttelivat valojaan. Ajattelin, että tiellä on hirviä ja hidastelin. Ei ollut hirviä, oli meidän kolme hevosta järven jäällä.
Ajoin pihaan ja koska Suvi ei ollut kotona, lykkäsin takapenkillä oleville hämmentyneille mukuloille älypuhelimen käteen ja kerroin, että isällä on vähän hommia. Juoksin tallille hakemaan hevosten riimut ja kipitin rantaan. Tässä vaiheessa minulle tuli ns. aivopieru; minä menin jäälle ja vihelsin.
Meillä hevosilla on tapana tulla luokse kun kutsuu (ei kyllä ole minun syy).
Vihellyksen seurauksena kaikki kolme hevosta lähtivät kiihtyvällä vauhdilla tulemaan luokse. Vanhin tamma tuli riemukkaasti viereen kertomaan päivän kulusta, ja kahdella muulla oli sama idea. Jää alkoi narisemaan ja vihjaili, että ainakin yhdellä meistä on ongelma nimeltä ylipaino.
Tässä kohtaa minulla nytkähti hissi yllättäen taas liikkeelle niskan kohdalta ja saavutti päänupin. Minä otin riimuun vain vanhimman tamman ja lähdin hiippailemaan balettimaisen kevyin askelin kohti rantaa.
Kuten nokkelimmat ovat jo päätelleet, jää kesti vallan mainiosti, kolmen hevosen kanssa samassa avannossa olisi ollut takuulla ahdasta. Ei siis kastunut kuin housujen etumus.
Tilanteen selvittyä soittelin hätäkeskukseen ja kyselin josko Kangasniemen suunalta olisi tullut ilmoituksia karanneista hevosista? Vastasivat, että on kuulemma hevosia jäällä. Minä kerroin että ei ole enää. Kyselivät onko asia siis kunnossa? Minä kerroin, että kaikki on muutoin hyvin mutta vähän taisi tulla kakkaa housuun. Toisessa päässä kaveri totesi lakonisesti, että housujen pesussa eivät auta.
Joku voi ihmetellä miksi en viheltänyt rannasta, siinähän ihmettelette, niin minäkin.
Ps. Muksut katsoivat koko ajan autossa pikkukakkosta, luojan kiitos Lasten Arenasta.
Varokaa niitä jäitä, tulee vilu ja jos on hyvä mäihä, saa vain odotella, että kivekset laskeutuvat vatsaontelosta takaisin niihin luonnollisempiin säilytyspusseihinsa, huonolla onnella jää nätti leski.
(Kannen hepat, kuvituskuva)
