Reilu 4 vuotta sitten minulle tuli potilaaksi tollerinarttu nimeltään Alma (juttu kirjoitettu vuonna 2016). Alma oli Pekan koira, sellainen tärkeä koira, kuten koiran pitääkin olla. Alman kunto oli huonontunut äkillisesti, se oli haluton liikkumaan ja väsähti heti. Klinikalla yleistutkimuksessa kävi ilmi että Alman limakalvot olivat vitivalkoiset, sydän laukkasi tavallista tiheämpään ja tämän lisäksi Alman silmien valkuaiset olivat keltaiset.
Alman rotu ja löydökset viittasivat tilaan nimeltä AIHA, käytännössä tämä tarkoittaa sitä että Alman valkosolut olivat päättäneet tuhota Alman punasolut. Alman punasolut olivat lähes täysin tuhoutuneet ja tästä johtuen Alma kärsi erittäin vakavasta anemiasta. Alma sai hoitona kortisonia, hoidon tavoitteena on se että punasolujen tuhoamisesta innostuneet valkosolut saadaan rauhoittumaan, täydellisessä maailmassa hoitona olisi ollut myös verensiirto, tai tarkemmin sanottuna punasolujen siirto.
Tuolloin punasolujen siirto oli teknisesti hankalaa, lähinnä siksi että tilanteeseen ei oltu varauduttu kunnolla. Alman tila heikkeni hoidosta huolimatta ja lopulta Alma tilanne oli sellainen että elämä ei ollut enää mukavaa, Alma päästettiin pois. Minulle Alman loppu aiheutti keskikokoisen/suuren ketutuksen, Pekalle ja Taijalle ison surun. Alman aiheuttaman hatutuksen seurauksena perustin lopulta veripankin Keski-Suomeen.
Alman tapauksen seurauksena tapahtui myös yksi erittäin epätodennäköinen asia, minä tutustuin Taijaan ja Pekkaan. Ei ole tavallista että tällainen tavallinen sänkipäinen, syrjäänvetäytyvä ja yrmy kaveri tutustuu rouvaan joka puhelee puoliksi englantia (fantsua, niin perfekt ja miss mun blehat on), käyttää vaatteita ja tavaroita joissa on iso logo ja ajelee pienellä avobemarilla sekä tämän mieheen joka näyttää siltä kun se pötköttelisi päivätpitkät solariumissa, puhelee bisneksistä niin Nepalissa, Napolissa kuin myös Norköpingissä ja ajelee Mersun maasturilla…
Näistä tyypeistä paljastui pinnan alta kuitenkin kaksi ihmistä jotka ovat erittäin eläinrakkaita, äärimmäisen sympaattisia ja uskomattoman määrätietoisia. Minulle tämä paljastui Romaniassa, keskellä kulkukoirien keskitysleiriä, Suvi taisi tietää asiasta jo reilusti aiemmin. Tuolloin perustimme Alma Helpin, eläinten hyvinvointia parantaviin toimiin keskittyvän yhdistyksen. Nyt me perustimme AlmaVetin, oman eläinklinikkamme, jälleen samassa porukassa.
Olen joskus kirjoitellut että olisi järkevää jos kaikki keskittyisivät tekemään sitä missä ovat hyviä, eläinlääkärien kannattaisi hoitaa eläimiä, eikä niinkään olla yrittäjiä, tällä tavoin minä ja Suvi voimme tehdä sitä missä Suvi on hyvä.
Kaikki tämä lähti käyntiin Almasta, ja siksi se nimi on mikä on.
