Korkeasaaren kakkoskomennukseni oli huolehtia näätätalon asukeista, samaan kompleksiin kuului myös hylkeet ja alkukesästä luonnosta löytyneet hylätyt hallit ja norpat. Päivän kierto alkoi siten, että ensin puhdistettiin terraariot, siinä sitä tuli lapioitua pienellä lapparilla oma osuuteni lumikon ja kärpän hyhhyä. Tämän jälkeen samaiset eläimet ruokittiin ja lopuksi apetta annettiin rakennuksessa majaileville vaivaishiirille ja haahkaparvelle.
Näätäeläintalosta suuntasin ahmalaan. Ahma on sellainen keskikokoisen koiran kokoinen kaveri johon on pakattu jotakuinkin karhun verran voimaa ja perin ärhäkkä luonne. Ruokinnassa ja häkin siivouksessa noudatettiin tiettyä kaavaa, ne on nimittäin ahmat ihan oikeasti vaarallisia.
Ruokinta toteutettiin siten, että ensin ahmat päästettiin ulkotarhaan pienen luukun kautta, luukku suljettiin ja sitten sisätarha siistittiin. Sisätarhaan oli yön aikana ilmestynyt muutama ämpärillinen ahman paskaa, joka sitten keräiltiin pois kuleksimasta. Tämän jälkeen ahmojen eväät leviteltiin pitkin sisätarhan kalliota, häkin ovi suljettiin ja ahmat päästettiin eväspöydän ääreen.
Eräänä päivänä allekirjoittanut suoriutui jälleen moitteettomasti kaikista tehtävistä, paitsi siitä oven sulkemisesta.
Ahmaemo oli saanut keväällä kolme poikasta. Päästin emoahman poikasineen ruuan jaon jälkeen takaisin sisätarhaan. Pennut olivat vastikää oppineet syömään kiinteää evästä ja siten köpöttelinkin katsomaan kun pennut tutustuivat päivän kattaukseen. Siinä häkin läpi pällistellessäni hoksasin, että muutoin kaikki on hyvin mutta oven kohdalla minun ja ahmaemon välinen suojavalli puuttui. Ahma tuijotteli minua parin metrin päästä suoraan silmiin. Minä tuijottelin vuorostani häkin sisälle kääntynyttä ovea… Kuten kaikki metsien miehet, minäkin aloin änkyttämään, huohottamaan, tärisemään ja vähän uikuttamaan. Sitten nappasin käteeni 2 kpl ruokinnassa käytettyjä sinkkiämpäreitä, löin niitä pääni päällä yhteen ja huusin kaikkien hyvin tunteman ahmankarkoitushuudon joka menee jotakuinkin näin; Huuuaaarghiii…. Kuten tiedätte, huuto on rääkäistävä falsetissa ja se päätetään nyyhkytykseen ja kyyneliin. Tämän jälkeen hyppäsin häkkiin, otin kiinni ovesta, hyppäsin pois ja vedin oven kiinni, sitten poltin lattialla selälläni maaten 3-4 viheriää arkunnaulaa ja kävelin miehekkäästi vapisten pois paikalta. Ahmarouva seurasi tilannetta vähintäänkin huvittuneena.
Olisi muuten koko saari suljettu ja evakuoitu jos olisin päästänyt ahmat evakkoon, jälleen olisi Heinolan poika ollut otsikoissa ja äiti ylpeä. Tiedättekö sen Tepon joka on saanut aikaiseksi sanonnan ”teki Tepposet”?, olikohan senkin äiti ylpeä, mitä luulette?
(Kannessa kuvituskuva ahmasta)
