Tuo Korkeasaaressa viettämäni kesä oli myös oli myös aikaa jolloin Heinolan akan poika läpytteli omilla siivillään ihan huoletta, tämä tarkoitti mm. sitä, että vaikka kotona äidin helmoissa olisi ollut yhä laskeutumisalusta, ei äijää juurikaan näkynyt mamman helmoissa, viikkoon ei välttämättä paikalle ilmestynyt muuta kuin nippu likapyykkiä. Rahatilannekin oli vähän niin ja näin. Tuossa iässä ruoka ei vaan ole ensimmäinen asia hankintalistalla, kun huollettavana on vain omat pakarat, on valinta tupakkiaskin ja nakkipaketin välillä melko helppo, viheriä belmontti poltti rintaa… joskus sitä kuitenkin tuli myös nälkä. Korkeasaaressa merkattiin aina viikon ruokatarpeet paperille, malliin 10 kaalia, 5 kg omenoita, 2 kg appelsiineja. Kanilassa työskentely johti omalta osaltani siihen että ruokavalioni oli hetkellisesti perin kasvispainotteinen. Sitä vaan tuli ruksittua listaan että lisää omenoita, kaalia ja porkkanaa, kulutus on jostain syystä kohonnut. Saaren keittiön ruokittavaksi oli ilmestynyt yksi siipirikko pakkovegaani.
Kanilakomennuksen ja vegaanivaiheeni aikana tutustuin myös karvaiseen kaveriin nimeltä Jyrkkä, tähän asiaan liittyy myös bussilastillinen kusetettuja saksalaisia. Kävi nimittäin niin että eräänä päivänä kanilan ränsistyneen rakennuksen viereen köpötteli ryhmä donnervetteriä pölötteleviä turisteja. Lauman johtaja kertoi käsiä heiluttamalla että olivat tulleet katsomaan Suomen luonnon agressiivisinta eläinlajia, hyökkää kuulema ihmisen kimppuun täysin varoittamatta, ei väistä bussia ja puree ärsytettynä vaikka karhua pakaraan? Toistelivat vielä sanaa lemming? Minä en tajunnut tästä mitään mutta lopulta näyttivät kuvaa tästä hirviöstä… sopulista. Minä hain mökin sisältä 5 viikkoa vanhan sopulinpoikasen nimeltään Jyrkkä. Jyrkkää voisi kuvailla helposti vain käyttämällä kolmea sanaa; maailman söpöin kaveri. Jyrkkä mahtui helposti avoimeen kämmeneeni, se oli mustien, valkoisten ja ruskeitten laikkujen värittämä ja se kaveri muuten osasi olla edukseen. Siinä kämmenelläni se sitten nakerteli jäkälänpalaa ja pällisteli pää kenossa vähintäänkin hämmentyneitä Gythereitä. Germaanit olivat puolestaan muodostaneet ympärilleni kehän ja alkuvaiheen kauhu muuttui selkeästi pettymykseksi. Olivat perin ihmeissään, selkeästi oli erilaiset odotukset Fritzeillä. Mikä lienee vitsiniekka opaskirjan kirjoitellut…
(Kannen kuvassa tunturisopuli, kuva Canva Pro)
Lue edellinen Korkeasaaritarina Kanin kutsuhuuto ja rantaleijona
