Jaa

Ootappa tovi

Minäpä se hoksasin eilen lenkillä, että olen onnistunut opettamaan ihan vahingossa Allipallille tärkeän jutun, ainakin omasta mielestäni. Nyt minä tökin kepillä sitten taas huolella koirien koulutuspuolta, ja pahoittelen jos koet että minä olen väärässä ja tyhmä, se on nimittäin hyvinkin mahdollista että olet oikeassa.

Jos olette lueskelleet näitä minun juttujani niin tiedätte, että Allin vasen olkapää on ollut kipeä ja Allia on kuntoutettu kävelemällä. Alli on lenkkeillyt reilu puoli vuotta kytkettynä kauheaan mätisäkkiin, eli meikäläiseen.

Eli nyt me sitten oltiin taas lähdössä lenkille. Suvin pallopäät härväsi siinä pihassa vapaana, ja minulla oli Alli kytkettynä sellaiseen vyöhässäkkään. Minä menin avaamaan meidän porttia ja jäin odottamaan, että Suvi saa Tempun ja Metkun kytkettyä. Kauheaa sähläämistä ja ryntäilyä. Samalla Suvi näpräsi vielä puhelinta ja minä, viisikymppinen ukkeli aloin kuumumaan. Mahdollisesti saatoin sanoa että mennään jo, miksi ei jo mennä, mennään nyt heti, yhtään en paljon edes kiroillut että aina kestää. Allipalli Mullinmallin puolestaan seisahti hetkiseksi, kääntyi kannoillaan, katsoi minua otsatukkansa alta ja sitten se asetteli hyvinmuodostuneet pakaransa sievästi tonttiin. Se jäi odottamaan. Eli se ei vinkunut, se ei härvännyt eikä se edes kiroillut, se vaan odotteli.

Minä se meinasin lennähtää persiilleni tästä hämmästyttävästä käytösmallista. Alli on oppinut odottamaan. Se on muuten odottamiskyky maailman hienoin homma, heti irti käskyn ja luoksetulon jälkeen, niin koirilla, kuin myös keski-ikäisillä ukkeleilla.

Minä näen töissäni jatkuvasti koiruuksia jotka saavat omistajansa täyden huomion, koko ajan.

Nämä kaverit ovat tottuneet siihen, että omistaja touhuaa niiden kanssa aivan tauotta. Ja jos ei touhua niin se koira alkaa piippaamaan, tai puremaan remmiä, tai omistajan jalkaa. Osa näistä koirista lopettaa touhunsa kun omistaja alkaa rapsuttelemaan koiraa, osa taas hiljenee kun ne käsketään paikoilleen makaamaan. Parhaassa tapauksessa omistaja lykkää jatkuvalla syötöllä herkkuja naamaan, tai selän takana piilotellaan lelua. Minusta tällainen käsketty paikoillaanolo ei ole odottamista. Ja kyllä, käskettynä odottaminen on myös hemmetin tärkeä käsky, ja myönnän että Alli ei ole siinä niin kovin hyvä.

Minä luulen, että Alli oppinut odottelemaan tämän kuntoutuksen sivutuotteena. En minä ole sitä siltä vaatinut, enkä todellakaan ole sitä opettanut tai palkinnut siitä odottelusta, se vaan on tottunut siihen.

Nyt minä sitten teen sen viimeisen virheen ja ryhdyn spekuloimaan, ja heti perään lupaan mennä halailemaan puita.
Eli minä ihan oikeasti uskon, että kun koira oppii odottamaan, siis ilman käskyä, on se paljon rauhallisempi. Ja uskon että merkittävä osa koirien murheista johtuu jatkuvasta stressistä. Ja ettei kukaan käsitä että minä yleistän tämän koskemaan kaikkia koirapotilaita niin ei. Toki klinikalla näkee paljon koiria jotka pötköttelevät ihan rauhassa lattialla kun omistaja juttelee eläinlääkärin kanssa. Usein nämä koirat ovat ns. seurakoira, eli ne elelevät osana perhettä. Näitä sählääviä koiruuksia löytyy taas enemmän aktiivisista harrastekoirista.

Kun minä pähkäilin tätä juttua pidemmälle niin hoksasin, että on olemassa vielä yksi porukka jonka harrastekoirat osaavat usein odottaa hämmästyttävän rauhassa, ne on nuo mettäkoirat. Kaipa ne ovat tottuneet siihen että ensin syödään kaksi tuntia makkaraa nuotiolla, ja sitten juodaan kahvit, ja sitten mennään kotiin. Ei sekään muuten ole huono harrastus koiran kanssa.

Olisikohan se kuitenkin niin, että noiden karvakasojen kanssa pitäisi myös oleskella ja vaan viettää aikaa?