Meni viime tiistai munilleen, Petelle tuli lähtö ja nyt tuota minun poikaa ottaa pattiin ihan huolella. Jossain tuolla lähimetsässä kanahaukkanaaras sukii pyrstösulkiaan ja paistattelee syysauringon säteissä, maha pömpöllään Peteä.
Joutunen jälleen hieman avaamaan tarinan taustoja ja tapahtumaketjua. Jos matka kiinnostaa niin istahda kyytiin.
Meillä on siis kotona kanoja, ja tuo minun poikani on meidän talouden ylin kananhoitaja, varsinainen kanakuiskaaja. Arttu saa nuo kanat kirjaimellisesti syömään kädestään, kanat kulkee sen perässä ja istuu sen olkapäällä. Jos minä jostain syystä käyn kanalassa niin ei puhettakaan että ne tulisivat minun luokse. Minä kun pölähdän kanalaan niin kukko mulkoilee ja kanat nakkelevat niskojaan.
Tuona syksyisenä aamuna minä oli vienyt aamulla vettä kanalaan. Koska kyseessä saattoi olla syksyn viimeinen lämmin päivä, päästin minä kanat pihalle vapaaksi. Sitten minä lähdin töihin.
Koulupäivän päätyttyä poikani Arttu soitti meille töihin ja kertoi meille suru-uutisen, Pete ja yksi toinen kana on kadonnut ja Sirkalta puuttui pää. Pojan äänestä kuului läpi, että nyt ei pienen pojan maailmassa ole kaikki kohdallaan. Poika oli siis tullut kotiin ja hoksannut, että pihapiiri oli peittynyt höyheniin, kanat olivat kukaties missä piiloutuneina ja kaiken kukkuraksi keskellä pihatietä pötkötti päätön kana.
Juttelimme puhelimessa sen minkä pystyimme, kerroin että kyseessä on ollut kanahaukka, ja kysyin että mitä poika oli tehnyt muille kanoille? Arttu oli koonnut kanalauman kasaan (en tiedä miten se sen tekee) ja ohjannut koko konkkaronkan takaisin sisätiloihin, melko hyvin 9 v ikäiseltä pojalta, vai mitä?
Illan päätteeksi me palailimme kotiin ja poika löytyi sohvan nurkasta kyyneleen tuhrimat posket haudattuna nyrkkeihin. Nyt ei pahemmin kiinnostaneet tietokonepelit, selkeästi otti pattiin ja huolella. Niinpä me käytiin Artun kanssa yksi tärkeä keskustelu, ainakin minusta. Me juttelimme siitä, että vapaana niillä kanoilla on kyllä aika mukava olla, ja että ei ole oikein että ne teljettäisiin pysyvästi sisätiloihin. Toisaalta sillä kanahaukalla on edessä pitkä talvi ja sen on tankattava evästä, näin se vaan menee. Minä kerroin Artulle myös, että minä olen ollut nuoruudessani töissä kanateurastamolla, ja että siinä systeemissä päätti päivänsä 50-60000 broileria päivässä. Jokaikinen niistä broilereista olisi vaihtanut välittömästi paikkaa Peten kanssa. Siinä ei pahemmin kanahaukan synnit paina.
Tottakai minua harmittaa, että meidän kanalauma kutistui kahdella kanalla, yksi kadonneista nimittäin löysi kotiin parin päivän päästä, oli piilotellut lähimetsässä. Mutta en minä silti sitä kanahaukkaa vihaa, ihan oikeasti.
Perjantaina se kanahaukka taas pyöri taivaalla kurkkimassa, että vieläkö olisi kanoja pihalla. Artun kanssa ihmeteltiin että on se komea lintu. Arttu kyllä saattoi sille sihahtaa että mulkku, ja vähän heristää nyrkkiä, mutta vain vähän.
