Jaa

Sattuipa sopivaan aikaan

Kuului per…leellinen räminä, kolina, kohina ja jyrinä, ja noin kuorma-autollinen nuoskalunta lähti liikeelle. Olivat edellispäivän uutisissa kertoneet että kattojen lumikuorma alkaa olemaan vaarallinen ja meillä tilanne selkeni kerrasta. Satuin katsomaan juuri samalla hetkellä Suvia ja sen takana kököttävää Temppua. Temppu nousi istumaan kun lumi lähti liikkeelle ja järkyttävä jyrinä alkoi. Tässä kohtaa Suvi sanoi juuri ja juuri kuultavalla äänellä huh, ja samassa Tempun korvat ponkaisivat pystyyn ja se varautui puolustamaan kotia, uskontoa ja isänmaata. Sattuipa sopivaan kohtaan tuo huh. Uskon, että nyt meillä on kotona koira joka on kerrasta ehdollistettu puolustamaan talouttamme katolta vyöryvää lumikuormaa vastaan.

Koiran ehdollistuminen

Koirilla on myös taipumus yleistää asioita, tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää meidän porokoira Taikaa. Taika ei pelännyt ukkosta. Me muutimme syrjäkylille ja nykyään kun luonto päättää päräyttää gigawatin sähköä jyrinän ja välähdyksen saattelemana tonttiin niin meiltä menee lampusta valo ja netistä yhteys. Kun valot menee, alkaa sähläys; mökki on pimeänä ja minä ja Suvi sinkoillaan ympäri tupaa hakemaan kynttilänpätkää ja tulitikkuja. Netin, telkkarin, pakkasen ja jääkaapin toimintakatkos johtaa puolestaan siihen, että ahdistus valtaa asumuksen.
Taika taas ei tykkää yhtään ahdistuksesta, aluksi se vain luimisteli, sitten se alkoi läähättämään kun sähköt katkesivat ja nyt se pakenee tuolin alle läähättämään kun sähkökaapin rele napsahtaa. Rele on siis se vipstaaki sähkökaapissa, joka sanoo naps kun elektronit lakkaavat liikkumasta sähköverkossa, sen saa aikaa myrsky, ukkonen, sähkömies tai isäntä itse sähkötöissä. Eli nyt meillä on koira, joka pelkää kaikkea johon liittyy releen napsahdus. Olisiko kannattanut olla turpa kiinni ja mieli korkealla kun tuli sähkökatko?

Aapo haukkuu olemattomille räpsähdyksille, lähinnä silloin kun minä olen poissa. Se saattaa pötkötellä sohvalla täydessä unessa, sitten se täysin yllättäen hypähtää ylös, ryntää ikkunaan ja haukkuu, ja Aapon haukku on sellainen, että lähiympäristössä olevat löysävatsaiset henkilöt päräyttävät värillisen pierun.
Uskon, että Aapo kuvittelee vartioivansa meidän laumaamme kun minä, varsinainen alfa uros (heh heh…) olen poissa.
Jos yrittäisin olla Holmesin Sherlock niin yhdistäisin tämän käytöksen erääseen tapahtumaan, kauan, kauan sitten.

Sattuipa nimittäin niin, että Suvi käytti Aapolaista epäonnisella lenkillä koiruuden ollessa n. 4 kk ikäinen pentu. Asuimme tuolloin ihmisten ilmoilla ja siten Suvi kävelytti Aapoa ja Taikaa ihan remmissä. Lenkillä tämä kolmikkomme tapasi Newfoundlandin koiran, ongelmana oli, että tämä jättiläinen oli karkuteillä. Kyseessä oli tavallinen, hyväntuulinen nöffi, jonka karkureissu vain sattui risteämään Suvin reittivalinnan kanssa. Kuulemani mukaan Suvi oli yrittänyt komentaa nöffiä poistumaan paikalta, ja koska tämän lempeän jättiläisen hissi oli rodulle tyypillisesti hidas, oli se huudoista huolimatta jatkanut valitsemallaan tiellä. Tässä vaiheessa 4 kk ikäinen terrieri oli kuvitellut tilanteen vaativan vähemmän huutoa ja enemmän tekoja, ja niinpä se oli hyökännyt viattoman nöffin kurkkuun. Nöffiparka ei tätä tilannetta ollut kokenut missään määrin uhkaavaksi, se oli vain jatkanut matkaansa, uskon kuitenkin, että 4 kk ikäinen pentu saattoi tuolloin saada rusinan kokoisiin aivoihinsa polttomerkin joka ehdottaa että suojele.

Eli sopiva aika, paikka ja tapahtuma, ja seurauksena voi olla lopun ikää jatkuva ”trauma”, nyt pitää vain keksiä mistä se mahtaa johtua, että minä en tykkää katkeroista?
Paitsi ihan vähän Jäger

maisterista…