Jaa

Tunkkainen Multivan

Minä olen saanut nuo minun mukulani innostumaan uimisesta. Ja olen niistä ihan hiton ylpeä. Olen juuri se isäreppana joka seisoo orpona uimahallin lasin takana ja ihmettelee kuinka hienosti tytön oikea käsi menee vaparissa, tai kuinka hyvin poika potkii rinulissa. Viime sunnuntain treenien jälkeen oli kuitenkin harvinaisen hiljainen pikkubussi meillä. Yleensä minä tenttaan muksuilta, että miten meni treenit ja mitä opit tällä kertaa, minulla sentään takanani lyhyt ja heikkotuloksinen kilpauintihistoria. Minä olen uinut kilpaa Vantaan Vesikoissa, 80-luvun alussa, joten kyllä on varaa huudella. Täytyy kyllä myöntää, että tuolloin kaikki jotka osasivat kellua, pääsivät valmennuksen piiriin. Vantaan Vesikoissa minä opin uimaan hyvää selkää, kohtalaista vaparia ja rinulissa vasen jalka menee yhä väärin. Opin myös, että Tikkurilan uimahallin suihkukopeissa kannatti mennä etummaisiin suihkukoppeihin, takimmaisissa suihkuissa oli kummallisia setiä.

Homma loppui kun pari vaahtosammuttimen kokoista ipanaa ohitti minut niin että vesi vaahtosi, Jani ja Antti näyttivät kerrasta mistä se kana pissii. Mukuloiden sukunimet oli Sievinen ja Kasvio. Paiskasin välittömästi plättärit kaakeleille ja riuhtaisin uimalakin pois päästä. Tukka kloorin vihreäksi värjäämänä marssin ulos uimahallista ja kiinnitin kaiken huomioni tärkeämpiin asioihin, kuten polkupyöriin ja tyttöihin. Enkä välttämättä tässä järjestyksessä.

Palataanpa takaisin siihen hiljaiseen multivaniin. Kun muksut on uimassa, minä ja rakas vaimoni köpötellään meidän koiralauman kanssa pitkin Vaajakosken metsikköä. Alli, Temppu ja Metku lueskelevat kuluneen viikon tiedotteet ja toisaalta ne jättävät omat merkintänsä paikalliseen koirien facebookkiin. Lenkin myötä kävi selväksi että Alli oli löytänyt edellisenä päivänä metsästä jotain jännää syötävää. Tämä eväs ei välttämättä sopinut Allin mahalle. Ei tarvinnut keräillä kakkaa muovipussiin, olisi tarvittu lusikka.

Lenkin päätteeksi kokosin pikkubussiimme kolme koiraa, haalin muksut ja emännän kyytiin ja suuntasin kotia kohti. Jossain siinä Vaajakosken ABC.n kohdalla, liikenneympyrän nurkilla, tarkemmin sanottuna Jyväskylästä tultaessa toisessa liittymässä, käännyin lapsia kohti ja kysyin että miten treenit me… ja silloin 3 koiran täyttämästä koirahäkistä kuului Prööt. Pröötin jälkeen kuului sellainen lorina ja sitten takapenkeillä istuvien lasten silmät levisivät kauhusta. Minä hengitin sisäänpäin ja lopetin, siis hengittämisen.

Näytäisi siltä, että korvanjuuressa ripuloiva koira hiljentää kerrasta yhden bussilastillisen Heinoloita. Oikeasti olisi pitänyt ajaa välittömästi tien sivuun, koota koirat naruihin ja kävelyttää niitä hetkinen, ja mahdollisesti puhdistaa auton takatila ripulista. Ihan vain liikenneturvallisuuden vuoksi minä painoin lapun lattiaan ja kaarsin vasta seuraavan bensa-aseman pihaan. Ei ole asiaa pysäyttää keskelle suhteellisen vilkkaasti liikeenöityä valtatietä ja päästää kolmea koiraa pihalle, se nimittäin ei ole hallittua kun häkissä on kakka. Niinpä me siis ajelimme 20 km varsin hiljaisessa ja tunkkaisessa ilmapiirissä, yllättävän huono on muuten tuo volkswagenin ilmanvaihto.

Bensa-aseman pihassa, hieman sivummalla, auton vielä liikkuessa, sen sivuovet ja rempsikan ulostautumistie pamahtivat auki. Pihalle pullahti kasa happea haukkovia Heinoloita. Suvi kokosi koiruudet narunpäihin ja minä astuin ulos autosta ja tyhjensin Vaajakoskella täyttämäni keuhkot. No pari kertaa hengitin välillä, pakko myöntää. Temppu ja Metku tutustuivat paikallisten koiruuksien juttuihin ja Alli meni kolmannellekymmenennelleneljännelle kakalle (olipa paha sana kirjoittaa, ihan syystä numeerisesti pitäisi ilmoittaa). Aloitin takatilan siivoamisen ja kiitin samalla luojaa filmivanerista. Se on erinomaisen hyvä materiaali koirahäkin sivuseinä ja lattiarakenteeksi. Hienosti pidättää ripulikakan. Alli oli pintakäsitellyt häkin sivuseinän n. 40cm korkeudelle. Ruiskumaalaus on ehkä kuvaavin termi tähän paikkaan.

Minä kaivelin auton hanskalokerosta ripulilääkkeet. Sattuneesta syystä meillä on suolistoa tasapainottavia mömmöjä auton hanskalokerossa. Kun on 3 koiraa ja kaksi mukulaa, sitä varautuu mitä kummallisimpiin tilanteisiin. Alli nautti hyvin ansaitun ripsapillerin. Jäätävän kokoinen nappi meni Alliin ilman väkivaltaa, ihan itse söi ahne Airedale jättinapin. Meillä oli varattuna koko perheelle lento Majorcalle seuraavaksi päiväksi ja uskokaa kun sanon että ei ole erityisen mukava luovuttaa talonvahdille ruiskuripulilla Airedalea. Tämän hoitotoimenpiteen jälkeen me sovimme Allin kanssa että jos tilanne pysyy hyvänä ja Allin kunto korkealla, saa se illalla toisen jättitabletin, ei olisi tulossa nakkeja iltapalaksi ja Chef Heinolan keittiö tarjoaa tänään maittavaa mahaystävällistä papanaa. Alli kiitti kokkia menusta.

Alli ei enää ripuloinut tuona iltana, ja seuraavana aamuna minä jo istuinkin lentokentällä Oak Barrellissa oluella.

Ps. Ei ollut Alli enää kuulemma ripulilla, kerrasta sementöityi pakki, tiedoksi vaan kaikille. Ja meilläkin meni matka mahan osalta ihan hyvin, eli paellassa asustelevalla katkaravulla oli kaikki kunnossa.

(Juttu vuodelta 2019)