Olipa tänään sellainen eläinlääkärin toiveaamu, puhelin pirahti heti aamulypsyn aikaan ja naapurin isäntä soitteli, että äpyli oli tuuperunut laitumelle. Tilasta pitää kertoa sen verran, että tilan lehmäluku on alle 15, jatkajaa karjanpidolle ei ole ja siten uudisrakentamista ei ole harjoitettu, katto voi vähän roikkua ja ikkunat olla uusimista vaille mutta tärkein asia, eläinten hoito, on tilalla esimerkillistä.
Laidunkausi kestää 9 kk ja nuorkarja tulee sisälle juottovaiheen jälkeen seuraavaksi 2.5 v ikäisenä, jos siis on talvi.
Kyseinen Mansikki oli poikinut eilen illalla, ison sonnivasikan, ihan itsekseen oli synnytyksen hoitanut, laitumelle. Tänään aamulla lehmä oli puuttunut porukasta, parsipaikoista oli siis yksi tyhjänä. Isäntä oli löytänyt sen metsälaitumen keskeltä. Eläin pötkötti täysin liikkumattomana, pötsi pullollaan ja jalat oikosenaan. Ja siksipä minulla sitten pirahti puhelin.
Pakkailin mukaani pullon kalkkia, pari järeää neulaa, nesteensiirtolaitteen ja stetoskoopit, ne menee melko pieneen salkkuun. Ajelin 3 km matkan autolla, pyörästä näet on kumi puhki ja ketjut rasvaamatta (olisihan se ollut hieman päheää körötellä paikalle vihreällä jopolla, heinänkorsi hampaissa ja pyykkipoika lahkeessa). Tilan pihatien tukki traktori merkkinä siitä, että tästä kohtaa kannattaisi lähteä laitumelle. Laidun oli vielä kasteessa, ja sumu oli siinä määrin sakea, että talon emännän punainen tuulipuku näkyi vain vaivoin laitumen nurkkauksessa olevassa kuusikossa.
Lehmän poikimahalvaus
Lehmä makoili pienessä kuopassa, kuopan se oli saanut aikaiseksi itse, yrittäessään pystyyn. Sydämen syke oli tuskin kuultavissa, pötsi oli täysin äänetön ja lehmäparka oli pullistunut jo melkoisesti. Kaikki oireet sopivat poikimahalvaukseen, eli lehmä oli käyttänyt kaiken vapaana olevan kalkin maidon tuottamiseen ja se ei vielä osannut irroitella lisäkalkkia luustostaan. Koska kaikki lihastoiminta vaatii kalkkia, hyytyy ensin maha ja suolisto, sitten jalat ja lopulta sydän.
Hoidollisesti tämä on eläinlääkärin kannalta helppo potilas, ainoan ongelman toipumiseen saattaa aiheuttaa se, että potilasparan raajat vioittuvat usein halvauksen aikana. Lehmälle voi syntyä lihasrevähdyksiä kun se toikkaroi halvauspäissään, toisaalta kovalla alustalla makailu voi johtaa vakaviin vaurioihin. Laitumella nämä jalkavauriot ovat harvinaisia, ritiläperäisessä parressa niitä esiintyy paljonkin, se on pakaralihas kovilla kun 500-700kg pötköttää rautaritilän päällä tuntikausia.
Minä virittelin nesteensiirtolaitteen toimintaan, isäntä piti lehmän päätä paikoillaan ja emäntä nosti kalkkipullon kohti taivasta. Kaikki tämä siis tapahtui laitumella, lämpöisen, kesäisen sateen saattelemana, noin 1034 hyttysen valvovan silmän alla.
Kalkki lorisi lehmän kaulasuoneen, kohta ilmoille pörähti jäätävän kokoinen röyhtäisy ja heti perään ns. Anus Brutus eli peräsuolen hetkellinen herpaantuminen (se kuuluisa jäähallin kokoinen pieru). Lihasten värinä kertoi omalla tavallaan siitä, että kalkki sitoutui taas lihasten hermopäätteisiin. Sydämen rytmi muuttui korvin kuultavaksi ja tämän jälkeen syke hidastui ja jykevöityi.
Kaikki ylläkuvatut muutokset kertoivat siitä, että potilas vastasi hoitoon. Kääntelimme isännän kanssa lehmän oikeaan asentoon, rintansa päälle. Omistaja oli jo edellisiltana antanut lehmälle kipulääkkeen ja siten lääkinnällinen hoito oli tässä.
Tämän jälkeen minä keräilin kimpsuni ja kampsuni ja köpöttelin laitumen reunaa myöten autolle. Tuoksuu muuten sateisena kesäaamuna ilma melko hyvälle.
Ps. Iltapäivällä talon isäntä laittoi viestin, että äpyli oli noussut ylös, kävellyt navettaan lypsylle ja ryhtynyt laiduntamaan.
Vaikka Topi-vaarini sanoikin että olisit sinä päässyt sisähommiin niin on minulla ihan hyvä työ…
