Minä värkkäilin melko pitkän uran nautapraktiikassa, tähän periodiin kuului mm. kunnaneläinlääkärin viransijaisuudet ympäri Suomen. Tämän lisäksi sähläsin vuoden verran eläinlääketieteellisen tiedekunnan suureläinpuolella Saaren klinikalla.
Nautapraktiikassa synnytysten avustaminen on melko lailla tärkeässä asemassa. Lehmillä esiintyy säännöllisen epäsäännöllisesti poikimavaikeuksia, milloin esteenä on liian iso vasikka ja milloin taas liian pieni lehmä, ja välillä taas vasikka on väärässä asennossa.
Urani edetessä kehityin kohtalaiseksi poi’ittajaksi. Jopa siinä määrin, että olen opettanut tätä jaloa taitoa ainakin yhdelle vuosikurssille, tuo kyllä ei oikeasti takaa toki sitä että osaisin homman… Kävi niin, että urani ensimmäisinä kesinä lehmäparan päätyminen keisarileikkauksen uhriksi oli paljon todennäköisempää. Kokemuksen ja osaamisen myötä ei puukkoon joutunut enää juurikaan tarttumaan, synnytykset onnistuivat pääsääntöisesti luonnollista tietä.
Täytyy tässä muuten todeta, että en ole eläessäni nähnyt normaalia poikimista. Perin harva omistaja soitteli aamuyön tunteina ja totesi että nyt Teppo äkkiä tänne, äpyli poikii normaalisti. Toisaalta olen nähnyt vasikoita vinossa, pitkittäin, poikittain ja jopa kahdella nupilla varustettuna. Tavallisesti kokeneemmat karjatilalliset ovat myös ehtineet törmätä poikimavaikeuksiin. Maailmakin on muuttunut ja karjaluvun kasvun myötä omistajat keräävät poi’ituskokemusta melko pikaisesti. Tuolloin tilanne oli kuitenkin toinen.
Soitto joka sai yleensä päivystävän eläinlääkärin pukkaamaan kylmän hien pintaan meni jotakuinkin alla esitetyn mallin mukaan, lisämausteen puhelulle antoi se että soitto tuli luokkaa kello 02.31.
Minä… eläinlääkäri Heinola.
Emäntä… onko eläinlääkärillä?
Minä…on.
Emäntä…Möttönen täällä, huomenta, olitko nukkumassa?
Minä…eikun baarissa… juu, nukkumassa kyllä, mutta ei se haittaa, mikäpä se on murheena?
Emäntä…Mansikki poikii, nyt on yritetty kaksi tuntia ja vanha isäntä sanoi että ei se mahdu…
Minä…Penttikö sanoi että ei mahdu?, voi perse.
Emäntä…niinpä.
Minä…minäpä lähden, menee vartti.
Tuo viaton pakarasana tulee siksi, että kun yleensä tuo vanha isäntä tai vanha emäntä on kokenut poijittaja ja jos se sanoo että on iso vasikka niin se kyllä yleensä on oikeassa. Minun mielestäni päivystyshommassa pärjää kaiken muun paitsi ison vasikan tai vihaisen emännän kanssa.
Tämä tarinan tapahtumasarja eteni tuttua rataansa, ajelin autolla kohti tilaa, pihaan vievän tien risteyksessä oli airamin taskulamppu merkkinä että tästä kannattaisi kääntyä, sitä ei lumipyryssä ja pimeässä nimittäin tienviitat paljon avusta.
Navetassa oli valot, emäntä odotti maitohuoneessa haalareitten ja saappaitten kanssa, isännät, vanha ja nuori, olivat navetassa Mansikin molemmin puolin. Mansikki seisoskeli väsyneenä olkikasassa, omistajat olivat onneksi pehmustaneet parren. Mansikki ei vaan enää jaksanut. Vanha isäntä kertoo, että ei saa molempia jalkoja synnytysteihin, pää on iso ja estää tilanteen korjaamisen.
Emäntä kiikutti navettaan ämpärillisen lämmintä vettä ja mäntysuopapullon. Minäpoika pesen lehmän pyllyn ja alan tutustumaan tilanteeseen. Käy ilmi että vasikka on hengissä ja pirteänä, se on kyllä iso mutta tämän lisäksi toinen etujalka oli jäänyt koukkuun ja se menee lantion alle. Koska synnytysapua on annettu jo pari tuntia, on paikat turvoksissa ja kuivina. Minä laitan lehmälle kipulääkkeen, liukastan synnytystiet ja työnnän vasikan pään ja jalan takaisin kohtuun, ei ne sieltä minnekään häviä, minulle vain tulee tilaa oikoa raajat kohdalleen. Homma etenee niin kuin pitääkin, nyt tuleekin se vaikein paikka, miten hitossa minä en nolaa vanhaa isäntää koska minä tein hommia vain 5 minuuttia ja edellinen porukka teki hommia 2 tuntia?
Niinpä minä päädyn pidättelemään vasikkaa paikoillaan, irvistelen, ähellän, puhisen ja kerron että kyseessä on kyllä hankala paikka. Vakuuttavan esityksen jälkeen kiinnittelen synnytysketjut paikoilleen ja isännät vetävät vasikan yhdessä tähän maailmaan. Vasikkaa roikotellaan hetkisen aikaa takajaloista, minä hieron sen rintakehää olkitukoilla ja puhdistan sieraimet ja suun limasta, vasikka vetäisee ensimmäisen henkosen ja ravistelee päätään hölmistyneenä.
”Pentti” katsoo minuun alta kulmiensa ja iskee silmää, kyllä se huomasi, mutta muut ei. Hetkisen aikaa ollaan kaikki samaa joukkuetta, se vaan on niin että tuo ”Pentti” on nähnyt ja tehnyt enemmän kuin meikäläinen todennäköisesti tulee tekemään, siksipä en sitä halua noloon tilanteeseen pukata.
Talon väki ryhtyy lypsämään vasikalle maitoa, minä keräilen kamppeeni kasaan ja sitten juodaan aamukahvit.
(Juttu vuodelta 2016)
