Kun klinikan odotushuoneesta kuuluu 3-5 naisen aikaansaama sössötys ja halipusunaminami höpötys, on varmaa, että potilaaksi ei ole tulossa ihan perus rekku. Tällä kertaa hoitopöydälle nostettiin alle 2 kg painava lelukoiralta näyttävä Pomerian eli kavereiden kesken pommi.
Kyseessä on rotu, joka on himpun verran keskikokoista rottaa isompi ja jolle joku vitsiniekka päätti laittaa hyppysellisen naarasleijonan luonnetta. Tissien välissä säilytettävä siveyden takaaja; ei takuulla lähentele kukaan omistajan rintavarustusta, irtoaa sormet…
Omistaja kertoi, että tämä minikokoinen pihavahti oli muuttunut apeaksi ja tuhisevaksi täysin yllättäen. Oireilu oli jatkunut jo viikon päivät, molemmista sieraimista valui kirkasta limaa, silmistä valui kyynelnestettä, paikalliset imusolmukkeet olivat lievästi turvoksissa ja koiraparka aristi nieluaan, yskinytkin se oli. Kyseinen yksilö, Carla oli vielä poikkeus näitten miniatyyrialligaattorien joukossa, se oli järkyttävän kiltti, siis oikeasti.
Yleistutkimuksessa Carla vaikutti siinä määrin totiselta, että meikäläinenkin huolestui. Rodulla esiintyy tyyppivikoina niin ylähengitystieahtautta ja henkitorvenluhistumaa, kuin myös sydänvikaa ja nyt vielä kunnon lunssa, ei mennyt potilaalla hääppösesti. Carlan sydän pumppasi kuitenkin pontevasti ja keuhkoäänissäkään ei ollut varsinaista moittimista.
Koska oireilu sopi ylähengitystietulehdukseen, ja koiran ilman sisäänottojärjestelmässä oli selkeästi ongelmia, päädyin antibioottiin ja kipulääkekuuriin. Antibioottia perustelin itselleni sillä että hengitys oli selkeästi hankalaa ja imusolmukkeet olivat turvoksissa, muutoin meikäläinen on aika huono määräilemään antibiootteja. Omistaja yritti kysellä että josko siellä nenässä olisi vaikka vierasesine. Pontevilla perusteluilla (ei valuta märkäistä eritettä, molemmat sieraimet vuotaa, henki ei haise) sain omistajan luopumaan tästä hullusta ideasta, koiruus puuskutti siinä määrin että minä en sitä turhaan nukuttelisi. Minulle on joku ylähengitystie-ekspertti sanonut, että jos ylähengitysteissä on kunnolla tukosta, pitää olla varmuuden vuoksi kirurgiseen toimenpiteeseen valmistautunut kun kutsuu nukkumatin paikalle. Ei se nukkuminen mitään, ongelma on se herääminen…
Koiruuden tilanne parani selvästi viikon kuluessa, köhiminen väheni mutta niiskuttelu jatkui, vuotokin oli yhä kirkasta. Klinikalla tehdyssä kontrollitutkimuksessa sydän ja keuhkot mennä kolistelivat täysin normaalisti ja koira oli selvästi virkeämpi, Carla vaan röhisteli ilmaa sisään välillä kuin kuorsaava ylipainoinen isäntä. Omistaja ehdotteli yhä, että josko siellä nenässä olisi vaikkapa heinä. Minäpä suunnittelin reippaana lääkärinä nenäkuorikoitten ja nielun röntgenkuvausta, koska tätä varten potilas piti nukuttaa, kurkkasin toki myös pehmeän kitalaen alle… Heinä perskule… en ehtinyt sitä piilottaa, hoitaja ja omistaja näki sen. Taas oli otettava hattu käteen ja laitettava leuka rintaan… Kuuntele sitä omistajaa, tyhmä.
Ps. En olisi vieläkään kutsunut nukkumattia paikalle ensi käynnin aikana, sen verran oli tukkoisuutta hapenottopuolella, että passaan ensi kerrallakin…
(Juttu vuodelta 2016)
