Kuten on jo ehkä käynyt ilmi, minulla oli nuoruudessani mitä kummallisempia lemmikkejä. Jossain vaiheessa kiikutin kotiini erilaisia matelijoita. Lähinnä syynä oli se, että olin kovin kiinnostunut kaikista eläimistä. Tämän lisäksi minulla on kummalliset vanhemmat, väitän että jos olisi taluttanut kotiini 3.5m pitkän alligaattorin, olisivat vanhempani todenneet, että he kylpevät maanantaina ja silloin ammeen on syytä olla tyhjä.
Matelijainnostukseni hiipui kuitenkin hiljakseen lähinnä johtuen siitä, että totesin kyseisten eläinten olevan varsinaisia Houdineja ja tämän lisäksi asiallisten elinolosuhteiden luominen vaatii ihan oikeasti paneutumista.
Esittelen alla Paavon, Petterin ja Koistiset, päätelkää itse, onko herpetologia hieno laji.
Kilpikonna
Paavo oli kilpikonna ja se oli minulla vain hoidossa. Paavo kulki vapaana makuuhuoneessani, se tykkäsi salaatista, voikukista ja yöllisistä kävelyretkistä. Ongelmana oli lähinnä se, että Paavo oli sisukas ja peräänantamaton. Paavo kuljeskeli öisin pitkin huoneeni lattiaa. Jos teillä asuu murrosikäinen nuori kotona, tiedätte että lattialla on esteitä. Äidin silmissä esteet ovat sukkia, kenkiä, kirjoja ja tuolloin C-kasetteja, Paavolle nämä olivat ylipääsemättömiä vuoria joiden päälle kipuaminen oli haaste. Sukan päällä keikkuva kilpikonna pitää kovaa kolinaa etenkin yöllä. Heräsin useina öinä nostamaan sotilaskypärää muistuttavan Paavon esteen toiselle puolelle, vain herätäkseni hetken kuluttua siihen, että Paavo oli törmännyt kalsareihin tai matonkulmaan. Paavo palautui omistajalleen ja Tepponen sai taas nukuttua…
Sukkanauhakäärme
Petteri oli sukkanauhakäärme. Sukkanauhakäärme on rantakäärme joka tykkää kalasta ja kaikesta pienestä liikkuvasta. Petteri asusteli hetkisen terraariossa ja tämän jälkeen pidemmän hetken vanhempieni kotona, jossakin. Karkureissu paljastui minulle hieman ennen kuin talon muille asukkaille, saatamme puhua muutamasta päivästä, enintään viikoista, ei kuitenkaan kuukausista…ehkä. Kun käärmeen karkureissu tuli taloutemme yleiseen tietoon, alkoi äitini ravistelemaan vaatteensa ennen niiden päälle pukemista, tämän lisäksi vieraille kerrottiin, että talossa luikertelee n. metrin mittainen, musta- keltainen ja täysin vaaraton käärme. Tuona talvena ei muuten tullut sokerimuurahaisia. Petteri löytyi lopulta talomme suihkutiloista ja tuolloin kävimme perheen kesken neuvottelun, jossa äänestykseen perustuen todettiin, että talon asukasluku vähenee joko yhdellä tai kahdella. Petteri pääsi uuteen kotiin ja minä ”suostuin” jäämään. Lupasin ehkä myös hoitaa tiskit hetken aikaa. (Petteri pääsi muuten paikkaan jossa oli useita lajitovereita joten taisimme kaikki voittaa…).
Gekot
Koistiset olivat ehkä nöyryyttävin kokemukseni tällä saralla. Koistiset olivat Tokei gekkoja. Tokei gekko on n. 30cm pitkä, sinisillä ja violeteillä läiskillä varustettu pötkö. Muista gekoista poiketen se on hidas ja hemmetin äkäinen. Kun luoja antoi sille Darvinin metodeita käyttäen vaihtoehdot nopeus ja pakeneminen tai aggressio ja hyökkäys, päätti tämä öttiäinen panostaa lyhyeen pinnaan.
Kävipä sitten niin, että Koististen emäntä karkasi ja tässä vaiheessa murrosikäinen Teppo siirtyi huoneestaan sohvamajoitukseen. En halunnut herätä siihen, että järkyttävän vihainen gekko päättää keskellä yötä lyhentää jotain ulokkeitani – no ei sillä hampaita ollut mutta silti vähän hirvitti…
Rouva Koistinen löytyi lopulta patterin takaa, hyvässä kunnossa mutta harvinaisen huonotuulisena. Pariskunta Koistinen palautui välittömästi entisille omistajilleen ja tähän episodiin loppui myös Heinolanakanpojan herpetologiset seikkailut.
Ylläkuvattuihin kokemuksiin liittyen minulla on edes hienoinen aavistus kilpikonnista, käärmeistä ja liskoista, ja onneksi kollega Raulio on olemassa.
(ja Rosa myös)
