Jaa

Vesikoirat osa 2

Jatkoa tarinalle Vesikoirat osa 1
Minnin hengitys oli muuttunut puuskuttavaksi ja itkuinen omistaja kertoi pelkäävänsä että Minni tukehtuu. Minni ei voinut mennä makuulleen, se oli rauhaton ja hädissään. Minni seisoi paikoillaan ja sen kaula oli ojennettuna, se taisteli jokaisesta hengenvedosta.

Tilanteen ja kuvauksen perusteella ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se että Minni oli vietävä välittömästi päivystykseen. Jäin pohtimaan että näinköhän Minni selviää yöstä. Päivystävä klinikka otti Minnin vastaan ja se sai lisää lääkityksiä. Tiistaiaamuna Minni kiikutettiin kiireen vilkkaa takaisin klinikalle jatkohoitoihin ja nesteytykseen. Omistajien päivä kului happimaskia korjaillessa, tippalaskuria tuijotellessa ja Minniä rapsutellessa. Minä ja hoitajat käytiin aina välillä pällistelemässä miten pikapikaa kyhäämässämme keuhkoparantolassa voidaan. Minni pötkötteli lattialla ja nautti saamastaan huomiosta. Lisähappi on kyllä melko mukava juttu. Minnin nesteytys jatkui yhä tavanomaista ylläpitonesteytystä nopeampana, lorina vaan kävi kun Minniin pumpattiin keittosuolaliuosta.

Illalla Minni oli jo lähes reipas oma itsensä, tapojensa mukaan se ei todellakaan heilutellut minulle häntäänsä mutta se murjotti selvästi reippaammin. Keuhkoäänet olivat yhä suhteellisen hirveät, toisaalta hengitystiheys oli jo laskenut lähelle normaalia ja Minni hengitti syvempiä henkäyksiä. Niinpä me sovimme että jatkohoito onnistunee kotona, Minni saisi lääkkeet suun kautta ja seuraava kontrolli olisi perjantaina.

Keskiviikkoaamuna Minnin omistaja viestitti että Minni on lähes oma itsensä, se oli syönyt hyvällä ruokahalulla, ja lääkkeetkin se oli ottanut ilman suurempia mutinoita. Heti perään sain kuitenkin viestin että Minni oli oksentanut kaiken ulos ja nyt se oli taas kypärä kallellaan. Minnin hengitys oli omistajan mukaan kuitenkin kohtalaisen rauhallinen. Minä pähkäilin hetkisen ja laskeskelin päässäni ynnälaskuja. Minnin lääkityksenä oli valmisteita jotka jossain tapauksessa johtavat melkoisen pahaan krapulaan. Sovimme omistajan kanssa että Minnille kokeiltaisiin pahoinvointilääkettä. Kun yrjölääkkeen annosta olisi kulunut tunti, laittaisi omistaja tarjolle uuden ruoka- ja lääkekattauksen. Jos oksentelu ei rauhoittuisi, olisi edessä jälleen uusi käynti eläinklinikalla. Parin tunnin kuluttua tuli viesti että tilanne on rauhoittunut, lääkkeet pysyvät sisällä ja Minni lakkasi murjottamasta.

Perjantaina klinikan ovista käveli sisään tutun oloinen Minni. Minni oli aamulla varastanut Tikon ruuat (hyvä merkki nro 1), se murjotti eikä tykännyt yhtään meikäläisestä (hyvä merkki nro 2) ja sen tulehdusarvo eli se crp oli laskenut lähes normaaliksi (hyvä merkki nro 3).
Minnin keuhkoäänet eivät olleet vieläkään puhtaat, hengitysfrekvenssi oli kuitenkin laskenut ollen 15/minuutti. Minni sai luvan lähteä viikonloppuna sienimetsään, ja lopputarkastus olisi seuraavalla viikolla.

Uskon että ilman sitä tikkienpoiston yhteydessä tehtyä pikadiagnoosia Minni olisi menehtynyt. Koirien keuhkotulehdukset etenevät todella nopeasti ja jos hoito viivästyy, on seuraukset ihan hanurista. Mielelläni ottaisin kaiken kunnian itselleni, olinpa minä hyvä, jälleen kerran. Pakko kuitenkin myöntää että hyvällä tuurilla oli tässäkin sopassa varsin vahvasti sormet pelissä. Se nimittäin oli silkkaa sattumaa että se olin minä joka kävin poistamassa ne tikit. Minä tunnen Minnin ja tiedän milloin kaikki ei ole ok. Kyllä ne sen oireet olisivat tulleet esiin seuraavana yönä, ja olisihan se silloin päässyt hoitoon, mutta vahvasti veikkaan että tuolloin hoito olisi tullut liian myöhään.

Jos tästä jotakin haluatte painaa mieleenne niin opetelkaa tuntemaan sen oman koiranne leposyke ja hengitysfrekvenssi. Kummasti helpottaa hommia ja hoitoon pääsyä jos omistaja ilmoittaa klinikalle soittaessaan että vesileikkien jälkeen köhivän ja kakovan koiran hengitysfrekvenssi on 30 kertaa minuutissa, kun se tavallisesti on 12.

Ja muistakaa, tuurilla ne isotkin laivat seilaa.

Ps. Kyllä minä noista vesikoirista tykkään… osasta.

(Vesikoirajuttujen kuvat Tarja Hakala)