Jatkoa tarinalle Allin outo ontuma osa 2
Koska tälle tielle oli lähdetty, päädyin minä varaamaan ajan kyynernivelten tähystystoimenpiteeseen. Eräänä päivänä, reilu 7 kk sitten minä köröttelin suomen nopeimmalla hetekalla, eli tuolla savuttavalla pikkubussillani kohti Sipoota. Sipoolla sijaitsee kollega Mikael Moreliuksen nivelvirittämö. Mikael kun on varsinainen kyynernivelten puuhaPate. Mikael oli tutustunut Allin papereiden ja rtg kuvien sekä CT ja magneettilausuntojen perusteella. Koska meidän ammatissa ei kuitenkaan hoideta kuvia eikä lausuntoja, halusi Miku tutustua itse kohteeseen, eli Allipalliin. Klinikalla Alli oli oma hurmaava itsensä. Se köpötteli häntä pystyssä klinikan ovista sisään, niiasi vastaanottovirkailijalle ja istahti Mikun hoitopöydälle. Miku väänteli ja käänteli Allia, pällisteli rtg kuvia ja pähkäili Allin liikkeitä pihamaalla. Lopulta hän totesi että ei kyllä mielellään leikkaisi Allin kyynerpäitä, ne kun eivät ole kipeät. Se on se vasen olkapää kun on kipeä. Ja lähtökohtaisesti kivuttoman nivelen leikkaamisessa ei ole hirvittävästi järkeä.
Minä huokaisin syvään, lähinnä siksi että en minä kuitenkaan ollut hoitanut väärää niveltä. Ehkäpä minä en kuitenkaan ollut sitten alunperin ihan metsässä. Miku suositteli fysioterapiaa ja minä vähän irvistelin. Edellinen kokemus fysioterapiasta oli siinä määrin huono että hippasen epäilytti. Päädyin kuitenkin siihen että otin hatun käteen, painoin leuan rintaan ja koputtelin jälleen kerran Hannelen, luottofysioterapeuttini, oveen.
Hannelen kanssa suunnittelimme Allille treeniohjelman. Alli eristettiin laumasta, kaikki painiminen, pihallajuoksu ja sähläily oli kielletyllä listalla. Alli eristettiin sisätiloissa 2x2m kokoiseen häkkiin, joka viehkeästi sijaitsi olohuoneen keskellä. Ulkona Alli pääsi käymään vain kytkettynä ja tällä kertaa minäkin huolehdin siitä että Alli kulki siten että se joutui käyttämään myös vasenta etujalkaansa.
Lenkit aloitettiin kilometrin köpöttelyillä, 2 kertaa päivässä. Ontumisen vähentyessä lenkin pituutta lisättiin ja siirryttiin maastoon. Suvi läpsytteli umpimetsään lumikengillä harjoitusradan, shikaanit ja kaikki. Kuuden viikon köpöttelyn jälkeen olimme päässeet tilanteeseen jossa lenkkien pituus oli n. 4km ja Alli ei enää ontunut. Allin liikkeellelähtö oli kuitenkin melko karmeaa katsottavaa, aamuisin Alli oli notkea kuin keinuhevonen. Ihan oli kuin meikäläisen sängystä lähtö, kun tällainen reilu 50 vuotias ja ylipainoinen ukkeli lähtee aamulla liikkeelle, rutisee kaikki paikat.
Hannelen luona käynnit toimivat osittain Allin hoitona, toisaalta Hannele loi uskoa tekemiseen, jokaisella käynnillä Hannele kehui kuinka paljon Allin tilanne oli parantunut.
Nyt fysioterapian alusta on kulunut 6kk. Alli on tällä viikolla lenkkeillyt kanssani yhteensä 20 km, ja viikko on vasta puolessa välissä. Me on myös juostu vitosia, mikä oli Hannelen kanssa asetettuna tavoitteena. Alli ei onnu enää laisinkaan ja liikkeellelähtökin vaikuttaa tuskattomalta. Minä alan vähitellen uskomaan että Alli paranee täysin. Täytyy sanoa että minua on tämän vuoristoradan aikana v…….t kuin sitä huonohampaista pientä oravaa. Juu, juurikin sitä kurrea jolla on käpälissään se jäätynyt käpy. Ei ole ihmisen hommaa katsoa kun nuori koira ontuu.
Tämän tarinan opetuksena on se että tällaiselle yli 50v ukkelille on viimeistään tässä vaiheessa hyväksi hoksata että osa ongelmista vaatii pitkäjänteistä toimintaa korjaantuakseen. Kaikki ei parane muutamalla napilla, puukonviillolla ja kovalla kiroilulla.
Me ei hoideta röntgenkuvia, me hoidetaan sitä potilasta. Lihas ja jännevammat vaativat pitkän ja suunnitelmallisen hoidon parantuakseen. Paitsi jos kyseessä on Suomalainen keihäänheittäjä, sitten mennään runttaamalla.
Tässä kohtaa huomautan että jos olet keihäänheittäjä ja koet loukkaantuvasi, niin vilpittömästi pahoittelen. Ja jos olet joku joka loukkaantuu keihäänheittäjän puolesta niin älä viitsi, kyllä ne osaa itse kertoa jos loukkaantuvat.
Ps. Arvatkaapa kuka on meidän klinikalla nykyään töissä? No Hannelepa tietysti.
