Meni sitten alkuviikko kerrasta plörinäksi. Meillä on tämän kesän kananpoikasia, ja niillä oma asunto. Koska syksy lähestyy täyttä häkää, yritetään näitä uusia tulokkaita totuttaa Huikkaperän kanaporukkaan. Menisi loppusyksy ja alkutalvi merkittävästi mukavammin jos kanalassa olisi rauha maassa sotatilan sijaan.
Tuo ylläkuvattu prosessihan kuulostaa kaikin puolin järkevältä. Minä vain en huomioinut herra Darwinia, ylettömän ahnetta lammaskatrasta ja ihan omin käsin tekemääni paskaa kanalan ovea.
Kasvavat kananpojat tarvitsevat paljon rehua, niinpä junioreilla on 10l ruokinta-automaatti täynnä täysrehua. Kun minä päästin kanapojat vapaaksi, en minä pallopää laittanut ovea säppiin.
Muutaman tunnin jälkeen Suvi kaarsi pihaan ja hoksasi, että kaksi lammasta oli kanalassa, pää korvia myöten kananrehuautomaatissa. Huudon lakattua voin todeta, että nykyään minä laitan kanalan oven säppiin.
Ihan syystä huusi, lampaan ruokintahäiriö on vakavammanpuoleinen ropleemi. Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa 6 v koulutuksessa oppii että se Lucky Lukessa esiintyvä peltitölkkejä ja kalsareita syövä vuohi on urbaanilegenda. Vuohen ja lampaan ruuansulatuskanava on herkempi kuin mimosan hipiä. Kun lammas katsoo väärää ruokaa, menee se ripulille, vähän sama kuin se että jos minä menen käymään Mummin pullapuodissa, lisäkilon pätkähtää päälle kun erehtyy hengittämään sisään.
Märehtijöiden kohdalla suolistohäiriö ei tarkoita muutamaa värillistä röyhtäisyä ja märkää pierua. Kyse on lähes poikkeuksetta henkeä uhkaavasta tilanteesta. Kokemuksesta voin sanoa, että pienmärehtijöiden ruuansulatushäiriöiden taustalla on tyypillisesti ylensyönti tai liian nopeat ruokinnanmuutokset. Mitäpä luulette, jos koko vuoden vetelee ääntä kohti pääasiassa kuivaheinää, ja sitten mielenhäiriössä pistelee käkättimeen ämpärillisen kananrehua, meneekö pötsi sekaisin ja papanat huliviliksi?
Eli tämän kanarehubakkanaalin seurauksena Suvi ramppasi lampolassa seuraavana yönä 2 tunnin välein seurailemassa mitä porukan pötseille kuuluu. Kuulostaa tyhmältä mutta märehtijän tapauksessa tämä on haudanvakava kysymys. Jos lammas painaa n. 90 kg, siinä on sisällä n. 20 litran pötsi, ja siinä pötsissä on sisällä heinää ja öttiäisiä. Öttiäis sanan alle menee kaikki mikroskoopilla katseltavat eliöt, ei ole tieteellinen määritelmä. Nämä öttiäiset kuolee jos pötsin happamuus eli pH arvo muuttuu. Jos nämä öttiäiset kuolee, kuolee se pötsin omistajakin. Niinpä eläinlääkäri Tepponen alkoi pohtimaan että meneekö pötsi kananrehusta happamaksi vaiko emäksiseksi. Jos märehtiä pääsee syömään ylenmäärin valkuaispitoista tavaraa, kuten herneitä, rypsiä, apilaa tai voimanostajan lisäravinteet, menee pötsi emäksiseksi. Hoitona on pötsin hapattaminen. Jos tämä karvapäällysteinen bakteerisäiliö syö ylenmäärin tärkkelystä, menee pötsi happameksi, ja taas kuolee kaikki. Tässä tilanteessa hoitona on pötsin Ph arvon nosto.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätimme Suvin kanssa, että happameksi menee. Kävi ilmi, että Mansikka oli nähtävästi ainoa joka oli onnistunut inhaloimaan riittävästi kanarehua sotkeakseen pötsinsä. Mansikka murjotti, sen pötsi oli hiljentynyt ja vaikka sitä kiinnosti ruoka, ei se saanut syödyksi. Märehtiminen oli pysähtynyt ja Mansikka oli ripulilla. Lampaalla ripuli, pikku juttu 100 v päästä kuten edesmennyt Matti Pellonpää sanoisi, mutta Mansikan kannalta kyse oli elämästä ja kuolemasta. Minä keittelin kauralimaa, Suvi heitti joukkoon hiivaa ja leivinjauhetta. Nyt me ei tehty pullaa, tämä liemi loroteltiin Mansikkaan. Tai siis minun housuille, Suvin villapaidalle, heinikkoon ja Mansikkaan. Tavoitteena oli saada pötsin tilannetta korjattua öttiäisille sopivammaksi.
Koska minä ja Suvi ollaan luovuttu tuotantoeläinpraktiikasta, ei kotoa löydy enää laisinkaan tuotantoeläinten lääkitsemiseen tarvittavia välineitä. Onneksi meillä on maailman parhaat kollegat ja saman päivän iltana meillä oli taas täysi arsenaali lampaan hoitoon ( kiitos kollega Salla Nuutinen). Oli pötsipiristeitä, letkutusletkut, suonensisäiset lääkkeet ja tarvittavat välineet ja värkit pötsinäytteen ottoon.
Kun perheessä on kaksi eläinlääkäriä, joista toinen on jossain elämänsä vaiheessa erikoistunut jopa tuotantoeläinten terveydenhuoltoon, ja toinen on älykäs, on seurauksena melkoinen debatti siitä, mitä tehtäisiin seuraavaksi. Päädyimme yhteisymmärryksessä siihen, että Suvi kertoi mitä tehdään.
Suvi kävi kuulostelemassa 3 kertaa päivässä Mansikan etumahojen toimintaa, Mansikka sai myös kolmesti päivässä ylläkuvattua litkua, lisäksi se sai nakertaa vapaasti kuivaheinää. Lapset rekrytoitiin seurailemaan Mansikan touhuja, onko se ripulilla, märehtiikö se ja syökö se? Eli koulun päätyttyä ipanat roikkuivat aidalla ja katsoivat paskovia lampaita. Kakkatiedotteet ja märepalahuomiot kertoivat meille työpaikalla että mitä Mansikalle kuuluu.
Tänään, 3 päivää kananrehukatastrofin jälkeen, Mansikka juoksi paikalle kun minä kannoin aitaukseen pihlajanoksia. Ei ole huono merkki.
