Jaa

Anteron ropelit

Anterolla kävi tuuri, alunperin Antero sattui syntymään Romaniaan ja tuolloin koira voi todeta että ihan paras jako ei sattunut tassuun tässä korttipelissä. Kävi kuitenkin niin että Antero joutui Rescueyhdistys Kulkurit porukan kynsiin ja eipä aikaakaan kun Antero löysi itsensä Suomesta, keskeltä pakkasta. Anterolla on pienoinen luottamuspula ihmisiin. Ei Antero vihainen ole, se vaan yrittää väistää ihmiskontaktia kaikin mahdollisin keinoin. Onneksi Antero kotiutui Sallan kotinurkkiin, kuten kaikki Sallan tuntevat ihmiset tietävät, on Salla sellainen hiljainen, syrjäänvetäytyvä ja ujo tyyppi…

Pari vuotta Suomessa sujui mallikelpoisesti, mutta sitten Anteron tuuri meinasi loppua, Romanialainen seropi sai kunnollisen Suomalaisen korvatulehduksen.

Koiran korvatulehdus

Koiran korvatulehdus voi olla pahimmassa tapauksessa tila joka johtaa koiran elämänlaadun romahtamiseen, krooninen korvatulehdus on todella paska juttu. Koiruuksilla korva on rakenteeltaan sellainen että korvassa oleva tulehduserite ei tule itsekseen aina pois, niinpä käsittelyn kannalta haasteelliselle Antero paralle sattui tassuun jälleen huonot kortit.

Korvatulehduksen hoitona on yleensä korvatippakuuri. Lääkitys sisältää kortisonia, antibioottia ja hiivalääkkeen. Omistajaa neuvotaan myös ostamaan korvahuuhdetta jolla korva huuhdellaan. Oireilu rauhoittuu lähes poikkeuksetta, ongelmana on että jos korvassa olevaa tulehduseritettä ei saada poistettua, uusii tulehdus muutaman viikon-kuukauden sisällä. Kotona suoritettu korvahuuhtelu ei aina riitä.

Kun tippakuureja on lotrattu riittävän usein, päädytään siihen että koira on allergikko, se ei varmaan siedä vehnää tai sillä on nauta allergia. Niinpä koira siirretään syömään halpaa ja maittavaa hypoallergista ruokavaliota. Toisena vaihtoehtona on eliminaatiodieetti, tällöin koira saa syödä kuukauden ajan jotain mitä se ei ole ikinä ennen syönyt, kuten esimerkiksi Gnu antiloopin lihaa ja Nepalilaista villiriisiä, tai muuta edullista ja helposti hommattavaa.

Antero on kaveri jonka korviin saa katsoa tai koskea vain jos se on:

A. 4.5 promillen humalassa

B. Lukkopainiotteessa

C. Kuollut

Paikallisesti annettavalla lääkekuurilla tulehdusalueelle saadaan merkittävästi korkeammat lääkepitoisuudet ja parempi teho. Joskus tippakuuri vain ei käy.

Siten Sallaparalla oli pienoinen lääkinnällinen ongelma, ei onnistunut tippakuuri ja huuhtelukin oli vähintäänkin summittaista. Anteron tapauksessa hoidon aloittanut kollega järjesti kaikeksi onneksi Anterolle lääkityksen joka voitiin antaa suun kautta. Korvat jätettiin rauhaan ja Antero pisteli lääkenapit ääntä kohti makkaran avustuksella.

Joitain mystisiä reittejä myöten (Taija oli sujuvasti huijannut) Sallan korviin oli kiirinyt huhu korvatähystystoimenpiteestä, ja niinpä tämä toimelias taskuraketti yritti järjestää Anteron tärykalvot videonäytöksen pääosaan.

Koiran korvatähystys

Video-otoskopia on toimenpide jossa korvakäytävä voidaan tarkastaa kunnolla, näkyvyys korvakäytävään on loistava, tähystimellä näkee lähes uranuksesta anukseen. Tässä toimenpiteessä korvakäytävä saadaan myös puhdistettua sinne kertyneestä eritteestä. Erite nimittäin toimii usein tulehduspesäkkeenä joka säännöllisin väliajoin altistaa korvakäytävän ensin hiivatulehdukselle ja lopulta raapimisen myötä bakteeritulehdukselle. Pahimmillaan toistuvilla lääkekuureilla joudutaan tilanteeseen jossa bakteeriksi valikoituukin öttiäinen johon antibiootit eivät enää auta. Silloin ollaan niinsanotusti lirissä.

Minä tapasin Anteron ja Sallan lääkekuurin lopulla. Sielläpä sitten Salla ja Antero istuivat vierekkäin AlmaVetin lämpöisessä odotushuoneessa. Salla tuntui jännittävän Anteron ja minun ensitapaamista, minulla oli lääkeruiskullinen nukkumatin apuainetta ja niinpä ainakin Anterolla lienee hyvinkin hataria muistikuvia käynnistään Jyväskylässä.

Anteron tulehtuneessa korvassa oli hieman vajaa kottikärryllinen tulehduseritettä, lääkejäämiä, karvoja ja muuta tarpeellista, uskon vakaasti että toistuvien korvatulehdusten taustalla on yleensä korvakäytävässä oleva tulehduserite. Kunnollinen korvakäytävän puhdistus estää tulehduksen uusimisen. Mielestäni toistuvissa korvatulehduksissa ensisijaisena hoitona tulisi olla korvakäytävän kunnollinen tutkiminen, ja tarvittaessa puhdistaminen. Tämän jälkeen voidaan alkaa miettiä mahdollisia altistavia sairauksia.

Anteron tapauksessa tuo alla olevissa videoissa esiintyvä järkyttävä kasa gaagelberia olisi uskoakseni johtanut siihen että tulehdus olisi uusinut, nyt jää nähtäväksi kuinka äijän käy. Jotenkin minusta tuntuu että Salla kyllä kertoo jos hoito meni kiville.

Arvatkaa muuten tunnenko itseni tärkeäksi kun värkkäilen näitä korvatähyjä… No en, jälleen kerran on myönnettävä että hommasta ei tulisi yhtään mitään ilman tuota Hennaa.

(Juttu vuodelta 2016)

Juttelin tässä päivänä eräänä Sallan kanssa. Anteron korvatulehdukset loppuivat tuohon käyntikertaan ja Anterolla on kaikki ok.