Työskentelin urani alkuvaiheessa eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian laitoksella. Käteen jäi lähempi tutustuminen histologiaan ja kasvainsairauksiin, lisäksi tuolla reissulla tutustuin ensimmäiseen vaimooni, tuolloin lähemmän tutustumisen esti työnantajani joka vilkkaan luontoni tuntien totesi työhaastattelussa, että opiskelijoita et sitten …. tapaile.
Patologinurani opetti minulle ainakin sen, että kasvainsairauksien hoidossa aikainen diagnoosi on ensisijaisen tärkeää. Oma mielipiteeni on se, että kaikista muutoksista tulisi vähintäänkin ottaa solunäyte, jonka perusteella tehdään sitten päätös josko on tarvetta jatkotutkimuksiin. Ohutneulanäytteenä otettu solunäyte ei aiheuta rokotusta suurempaa kipua. Toki näyte ei aina johda varmaan diagnoosiin, mutta on paljon varmempi kuin silmämääräinen tai käsikopelolla suoritettu tutkimus.
On kyllä myönnettävä, että järkeäkin saa käyttää. Jos jotakin on kaksi niin harvoin kyseessä on kasvain… Päivystimme opiskeluaikana pieneläinklinikalla ja yöllä ovikello soi ja päivystykseen käveli nuorehko nainen koiransa kanssa. Hän oli todennut koirallaan molemmissa kiveksissä muhkuran ja nyt häntä hirvitti josko kyseessä olisi kasvainmuutos. Pikaisella kopeloinnilla selvisi että kyseessä oli lisäkivekset, siis patit jotka pitääkin olla. Oli muuten hieno ilme omistajalla kun tutkimusta suorittava kollegani kysyi kesken kaiken mitä varten tämä neiti räplää koiransa palleja keskellä yötä? Juhalla oli jo tuolloin nopea suu mutta kaikki puhe ei kulkenut pääkonttorin kautta…
Ihminen on kummallinen vekotin, tärkeän lemmikkieläimen sairastuessa pyrimme usein olemaan empaattisia ja arvioimaan tilanteen kyseisen lemmikin kannalta. Lapsuudenystäväni Harri on lanseerannut mielestäni asiaa hyvin kuvaavan käsitteen; näennäisempatian. Todellisuudessa mietimme asian itsemme kannalta, emmekä osaa asettua oikeasti toisen asemaan. Hyväksymme koiralla melko helposti tilan, jossa sillä on jatkuvia kipuja (nivelrikko). Toisaalta päädymme herkästi eutanasiaan vaikkapa koiran sokeutuessa, vaikka todellisuudessa koiruus ei näkökyvyn menetyksestä juurikaan kärsisi. Se on kuitenkin kirsu ja korvat joilla koira maailmaa tarkkailee.
Kasvainsairaudet ja niiden hoito ovat eläinlääketieteessä alue joka jakaa niin eläinlääkäreiden, kuin myös omistajien mielipiteet hyvin voimallisesti.
Eläinlääketieteen kehittymisen myötä nykyään on mahdollista hoitaa myös kasvainsairauksia, joissa paranemisennuste on heikko tai jopa toivoton. Kasvainsairauksissa hoitotoimenpiteet voivat olla parantavia – tällöin kyseeseen tulee yleensä kirurgia joko pelkästään tai yhdistettynä erilaisiin lääkehoitoihin. Jossain tapauksessa hoito taas on vain koiran oloa helpottavaa. Pitää muistaa, että nykykäsityksen mukaan koira ei pähkäile kuinka monta päivää sillä on edessä, vaan miettii minkälainen olo sillä on kullakin hetkellä. Jos sillä on kipuja, sen mielestä kipu on aina mukana sen elämässä, se ei kykene miettimään tulevaisuutta, eikä myöskään menneisyyttä. Tätä silmälläpitäen koiran hoidossa olennaiseen osaan nouseekin potilaan sen hetkinen tila ja sen mahdollinen korjaaminen.
Ei ole olemassa tilannetta jossa mitään ei ole tehtävissä. Jos koiruudella on edessä vain kurjia päiviä, on eutanasia nähtävä toimenpiteenä, joka säästää kaverin turhilta kärsimyksiltä. Joskus hoitona on massiivinen kirurgia, esim. raajan amputaatio. Terveellä ja normaalipainoisella koiralla yhden raajan amputaatio ei välttämättä heikennä elämänlaatua. Toisaalta nivelrikosta kärsivällä, lihasköyhällä tai ylipainoisella koiralla amputaatio voi parantaa sairauden mutta johtaa liikuntakyvyn menetykseen ja sitä kautta elämänlaadun merkittävään huononemiseen.
Eläinten syöpäsairauksien sytostaattinen hoito on yhä erittäin arka keskustelunaihe, ja ihan syystä. Lääkityksiin liittyy riskejä jotka tulee huomioida. Suurimmalla osalla on tuttavapiirissä ihminen, joka on kärsinyt sytostaattihoitoihin liittyvistä voimakkaista sivuvaikutuksista. Oksentelu, ripuli, hiustenlähtö, yleinen heikkous ja alttius erilaisille tulehduksille ovat tyypillisiä sytostaattien haittavaikutuksia. Sytostaattihoidoissa sivuvaikutukset ovat lähes poikkeuksetta annos-sidonnaisia, ihmisillä käytettävät annokset ovat suhteessa moninkertaisia eläimillä käytettyihin, tavoitteena on parantava hoito. Koirilla annokset ovat pienempiä ja hoidon tavoite on usein leviämistä hidastava/ oireita lievittävä ja siten sivuvaikutuksia ei juurikaan esiinny. Mielestäni lemmikkien sytostaattihoidot ovat täysin hyväksyttäviä, kun vain pidetään mielessä hoidon ensisijainen tavoite, hyvinvointi. Toissijaisena tavoitteena voidaan pitää elinajan pidentymistä. Hyviä päiviä pitää olla edessä enemmän kuin huonoja päiviä, jos näin ei ole, pitää peli viheltää poikki.
Olen kokenut, että syöpäsairauksissa koiran kannalta tilannetta huonontavana tekijänä on omistajan mielipaha. Tällä tarkoitan sitä, että omistajan murehtiminen ja itkuisuus vaikuttavat suoraan koiraan. Koiralle se, että lauma murehtii ja on huolissaan on tilanne joka ahdistaa. Koiralla tulisi oikein valitun hoidon vuoksi olla täysin normaali olo ja se ei kykene ymmärtämään miksi omistajalla on mieli maassa ja jatkuvasti itkettää. Olenkin yrittänyt kertoa omistajille, että jos Tessun tilannetta halutaan helpottaa, se vaatii sen että pidetään hauskaa eikä murehdita. Maailman tulisi olla täynnä nakkeja, palloja, rapsutuksia ja muuta tarpeellista tavaraa…
Tällaista tänään, mukavia viikonloppuja.
Ps. Tiesittekö että sisätautilääkärit tietävät kaiken mutta eivät osaa mitään, kirurgit puolestaan osaavat kaiken mutta eivät tiedä mistään mitään ja patologit taas tietävät kaiken ja osaavat kaiken mutta ovat aina himpun myöhässä…
(Juttu vuodelta 2015)
