Viime viikolla me järjestettiin meidän klinikalla virallinen röntgenkuvauspäivä. Minä se nukuttelin koiria ja Arja räpsi kuvia. Se on siinä melkoisen näppärä. Aina kun potilaana oli colliesukuinen koira, kysyin minä omistajalta että onko siltä tutkittu MDR 1 geenivirhe? Jos omistaja vastasi että ei, vaihdoin minä lääkitystä.
Koska osa ihmisistä on sulkemassa tässä kohtaa selaimensa, kirjoitan minä asiasta vähän eri tavalla, katsotaan jaksatteko lukea loppuun.
Kun minä opiskelin tulevaan ammattiini eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa, tuli päivystyspotilaaksi collie joka ei pystynyt seisomaan, nielemään ja lopulta hengittämään.
Kerrasta tuli koko korkeakoulun porukalle selväksi, että ivermektiinilääkettä ei saa antaa collierotuisille koirille. Ajan kuluessa hoksattiin, että kaikki colliesukuiset koiruudet voivat olla erityisherkkiä kyseiselle lääkkeelle.
Eli nykyään valistuneet collie, sheltti, bordercollie, kelpie ja aussi omistajat tietävät, että koiralta voi irrota kilvet jos ne saa väärää matolääkettä, tai syö vastikää ivermektiiniä saaneen hevosen kakkaa. Ja juu, kyllä esiintyy samaa geenivirhettä myös jollakin saksanpaimenkoirilla, labradoodleilla, koolieilla, pitkäkarvaisilla whippeteillä (onko tällaisiakin?), villakoirilla sekä monilla, monilla muilla roduilla. Kyseinen lääkeaine on nykyään koirien osalta käyttökiellossa.
Ongelman taustalla on näillä koirilla esiintyvä virhe geenissä nimeltään multi drug resistence 1(MDR-1). Tätä geenivirhettä kantavat yksilöt ovat erityisen herkkiä osalle lääkeaineista. Näillä tyypeillä solukalvolla asusteleva P-glykoproteiini (kutsutaan sitä tässä tarinassa toverillisesti talonmies Pulkkiseksi) ei toimi toivotulla tavalla. No eipä kuulosta kummoiselta murheelta, vai mitä?
Mietitäänpä asiaa hetkinen. Tämä Pulkkinen hääräilee suoliston limakalvolla, ja vaikkapa veri-aivoesteessä. Sen hommana on huolehtia siitä, että vieraat ja mahdollisesti myrkylliset aineet eivät imeydy suolistosta, ja toisaalta pääse aivoihin. Samalla tavoin tämä Pulkkinen estää lääkeaineiden liiallisen imeytymisen.
Epävarmasti toimiva Pulkkinen on koiran osalta melkoisen huono homma. Menee yksilökohtaiset lääkeannokset kerrasta uusiksi. Jos tätä ongelmaa ei hoksaa, voi koiruus nukkua rauhoituksen jälkeen pari päivää. Sama juttu joidenkin pahoinvointilääkkeiden, syöpälääkeiden ja immunosupressiivisten lääkeiden kanssa. Lääkeannos nousee aivan liian korkeaksi kun reppana ei pääse eroon lääkkeestä, voi seurauksena olla jopa henkeä uhkaava myrkytys. Tästä tarinasta voisitte painaa mieleenne seuraavan asian. Jos teillä on koira, joka tavallisen rauhoituksen jälkeen oli kunnolla hereillä vasta parin päivän kuluttua, kannattaa jatkossa sanoa hoitavalle lääkärille, että välttämättä ei ole talonmies Pulkkinen tällä koiralla kunnossa.
Loppukevennykseksi voisin laittaa vaikkapa:
Lehdissä kertovat, että ivermektiiniä käytetään koronavirusta ennaltaehkäisevänä lääkityksenä. Minäpoika se en ihan herkästi ottaisi kyseistä lääkettä varmuuden vuoksi. Siitä kun ei näyttäisi olevan luotettavaa tieteellistä näyttöä että kannattaisi.
Ja jottei mene klikkiotsikoinniksi ja hysterian lietsomiseksi, ei ole (vielä) todettu ihmisellä samanlaista hikkaa MDR-1geenissä, hyvin toimii meidän talonmies Pulkkinen. Eli jos olisi minulla sisäloisia kuten vaikka suolinkaisia, huoletta pistelisin ivermektiinipillerit käkättimeen.
Ihan muuten kuriositeettina, hiirillä joilla tämä Pulkkinen toimii huonosti, on todettu IBD tyyppisiä oireita, esiintyyköhän niitä colliesukuisilla koirilla, mitäpä luulette? No nyt meni ekstrapoloinniksi ja liialliseksi päättelyksi, Suvi käski, että lopetan spekuloinnin.
Kuvassa MDR1-/- koolie Metku
