Harrison on hieman alle 9 vuotta vanha kultainennoutaja. Sellainen hyväntuulinen, jo hetkisen elämää nähnyt kaveri. Harrison tuli lähetteellä meidän klinikalle koska sillä oli ollut ongelmia pissaamisessa, ruikkimalla pissi Harrison.
Harrison oli ensin mennyt käymään Laukaan kunnaneläinlääkärillä, Nuutisen Annalla. Anna oli tietysti ajatellut että Harrisonilla on aikuisten miesten (huomasitteko, en käyttänyt enää sanaa pappojen) murhe, eli ylikokoinen eturauhanen. Tarkemmissa tutkimuksissa kävi ilmi että ei häiritse Harrisonia eturauhanen, joku muu on nyt vialla. Anna kurkkasi Harrsisonin pissavehkeitä ultraäänilaitteella ja oletan että tässä vaiheessa Anna oli nielaissut kuuluvasti, Harrisonin rakossa oli jotain epänormaalia.
Anna totesi että tästä eteenpäin Harrison vaatisi hieman järeämpiä työvälineitä ja että tällaisia vempaimia ei kunnaneläinlääkärin kalustosta löydy. Anna kirjoitteli Harrisonille lähetteen johon hän merkkasi että virtsarakossa kasvain kooltaan 20x20cm.
Minun on pakko nostaa tässä vaiheessa Annalle hattua. Kaikki eläinlääkärit tietävät että virtsarakkokasvaimet ovat pääsääntöisesti pahanlaatuisia, ja jos ne sijaitsevat virtsarakossa lähelläkään sitä paikkaa johon virtsanjohtimet laskee, on leikkaustoimet usein toivottomia. Virtsarakossa oleva 20x20mm kasvain kuuluu joukkoon ennuste varauksellinen ja melko helposti tulee todettua että nyt ei ole mitään tehtävissä. Parempi on päästää kaveri pois tästä katalasta maailmasta. Meidän klinikalla kuitenkin on tapana katsoa tilanne loppuun, eli kokeilla mitä on tehtävissä. Joskus kasvain on sellainen että hoitoa ei ole ja eutanasia on ainoa vaihtoehto. Joskus virtsarakkokasvaimen leikkaus ei onnistu mutta tilanne on sellainen että sytostaattihoidoilla potilaalle voidaan järjestää hyvälaatuinen loppuelämä. Päätöksen jatkosta tekee aina omistaja. Niinpä Anna passitti Harrisonin meille.
Koiran virtsarakosta löytyi jalkapallon kokoinen kasvain
Seuraavaksi Harrison pääsi meidän Viivin käsittelyyn. Viivi tutustui Harrisonin tietoihin ja päätti kurkata Harrisonin rakkoa uudemman kerran, papereissa kun oli hieman epäselvyyttä, Anna oli merkannut vahingossa että 20x20cm kokoinen massa. Paitsi että ei ollut vahinko, kyseessä ei ollut se 2x2cm patti, kyseessä oli pienen jalkapallon kokoinen massa. Kun Harrison makasi UÄ pöydällä maha karvattomana ja pinkeänä, pullisti kasvainmuutos vatsan peitteet kireäksi. UÄ tutkimuksessa itse rakko oli pieni ruikula jäätävän kokoisen kasvaimen kyljessä.
Taas minä kohotin Annalle nostamaani hattua entistä korkeammalle, tämän kokoiset rakkokasvaimet eivät todellakaan ole hyvä juttu. Väitän että pääosa vastaavista potilaista tapaa Pietarin ja melko vikkelästi.
Samaa hattua minä kohotan tuolle Viiville. Se että Viivi näki Harrisonin tilanteen sellaisena että jotakin voisi vielä kokeilla, on merkki siitä että Viivi kuuluu siihen eturivissä köpöttelevään porukkaan. Viivi sekoitti klinikan seuraavan päivän aikataulun totaalisesti, ja survoi Harrisonin Suville leikattavaksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä että autokorjaamon täyteen päivään otettaisiin korjattavaksi vielä yksi bussi, joka löytyi järvestä, ja se bussi pitäisi saada seuraavaksi päiväksi ajokuntoon. Tai että kirjanpitäjälle kerrottaisiin että huomiselle tuli muuten yksi ylimääräinen tilinpäätös, yrityksen nimi on Stockmann. Tai että opettajalle sanottaisiin että huomenna sinä vastaat yhdestä ylimääräisestä pikkujutusta, nimittäin tuosta naapuriluokasta, niillä on kokeet ja uimahallikäynti.
Virtsarakon kasvaimen leikkaus
Eli oikeasti kyseessä oli kohtalaisen iso ja vaativa homma. Minulla oli samaisena päivän opetuspäivä ja klinikalla vieraili eläinlääkäri ja hoitaja pällistelemässä noita minun korvatähystystouhuja. Uskotteko että oli vaikea saada oppilaat pysymään korvatähystyshommissa kun viereisessä huoneessa tehdään ihmekirurgiaa? Suvi ja Isto suorittivat Harrisonille operaation jossa siltä poistettiin pienen vesimelonin kokoinen rakkokasvain. Kasvain saatiin poistettua siten että kumpikin virtsanjohdin säilyi ehjänä, mikä taas tarkoitti sitä että Harrison sai pitää kummatkin munuaisensa.
Nyt minä kerron teille salaisuuden. Tässä kohtaa minä jouduin oikeasti miettimään sitä että kuulunko minä enää tähän porukkaan. Minä nimittäin mietin ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan että tässä leikkauksessa ei välttämättä ole järkeä. Ennuste on siinä määrin epävarma ja heikko että saattaisi olla eettisesti oikein päästää Harrison reissulle kohti Nangijalaa (lue se Veljeni Leijonamieli). En kuitenkaan sanonut mitään, pidin mölyt mahassa ja hämmästelin vaan. Kun kasvain oli poistettu, kävin minä Suvin pyynnöstä katsomassa sitä massaa. Pakko myöntää että oli hirmuinen patti. Suvi pyysi että kertoisin siitä mielipiteeni, onko kyseessä epiteliaalinen kasvain (erittäin huono juttu), vai olisiko se ehkä jotain muuta. Minä lottosin että voisi olla jotain muuta, ehkä hermokudosalkuperää (tämä aukeaa vain patologeille), mutta patin sisällön nähtyäni en ollut enää ihan niin toivottomalla tuulella.
Harrison kotiutui katetrilla varustettuna. Koska rakosta oli poistettu vähintään 30%, ei rakkoa saanut päästää täyttymään. Suvi puolestaan kotiutui lähes kantokunnossa pitkän päivän päätteeksi. Kun minä pääsi iltavuorosta kotiin, löysin minä sohvalle nukahtaneen kirurgin joka pienellä uhkailulla suostui syömään hieman ruokaa ja siirtyi sitten nukkumaan.
Patologin lausunto
Harrisonin patologinlausunto saapui tänään, kyseessä on sileälihas alkuperää oleva kasvainmuutos. Luottopatologini Seppo Saaren vastauksessa oli lisäksi kaksi äärimmäisen tärkeää sanaa, eli hyvänlaatuinen ja puhtaat marginaalit. Jos kaikki menee kuten pitää, oli Harrisonin leikkaus parantava. Tällä hetkellä Harrison pissaa tiheästi mutta yleensä rakko venyy ajan kuluessa. Tuskin sille kuitenkaan mitään seurapiirirakkoa kehittyy.
Tähän loppuun minun on kirjoitettava yksi juttu. Ylimääräiset potilaat aiheuttavat klinikalle aina ongelmia, oli kyseessä sitten iso leikkaus tai vaikka äkillinen ripuli. Ne sotkevat päivän rutiinit, ja aiheuttavat klinikalle kiireen tunteen sekä kiristävät tunnelmaa. Niin henkilökunnan kuin myös asiakkaiden kannalta. Toisaalta ne ovat koko tämän homman suola. Hätäpotilaat jotka pelastuvat ovat voitto paskassa taistelussa, ja niistä tulee todella hyvä mieli.
Kun seuraavan kerran hoksaat että tuntuupa kiireiseltä, tai eipä ollut tällä kertaa hoitaja tai eläinlääkäri aivan ”läsnä”, niin muista että edellinen potilas on voinut olla Harrison.
Minä olen ihan mielettömän ylpeä meidän ammattikunnasta, ja meidän klinikan porukasta, mutta kaikista ylpein minä olen tuosta Suvista. Suvi pitää minutkin eturivissä, vaikka pakolla.
Vielä muuten loppuun huomautus, aina pitää omistajan olla kuitenkin ohjissa, eli ei tällaisia operaatioita tehdä jos omistaja ei sitä halua. Harrisonin tapauksessa eutanasia olisi ollut se toinen vaihtoehto, ja täysin validi sellainen.
Harrisonin kuvista kiitos omistajalle!
VIDEO leikkauksesta (emme suosittele herkimmille, voi vaatia kirjautumisen YouTubeen)
