Onnipoika on 5v vanha labradorinnoutaja. Kun minä tapasin Onnin, oli se kaikkea muuta kuin tavallinen labradori. Se ei irvistellyt sellaista labradorihymyä, tiedättehän te, korvat takana, silmät sikkuralla ja ylähampaat paljaana, häntä vispaten niin että perse irtoaa. Ei, Onni murjotti.
Kaikki alkoi perjantaina, pari päivää sitten (juttu vuodelta 2018). Onni päätti aloittaa viikonlopun vieton jo aamupäivällä. Sen sijaan että se olisi siemaissut kapeisiin kasvoihinsa pari olutta, päätti Onni viihdyttää itseään syömällä yhden nojatuolin. No joo, ei ihan koko tuolia, mutta nahkapäällysteet kuitenkin, vähän jäi jousia ja puuosia syömättä.
Onnin omistajan saapuessa kotiin odotti häntä ovella totinen Onni ja olkkarissa tuolinraunio. Omistaja otti yhteyttä eläinlääkäri Tinja Toikkaan. Tinja täräytti Onnille paukun apomorfiinia. Tajunnan laajennusta etsivät saattaisivat luulla, että olisi mukava hoito mutta ei ole. Oksu lentää välittömästi ja kauan, ei ole narkkareiden suosiossa tämä litku. Ikävä kyllä Onnille tuli vain todella huono olo, ei oksentanut Onnipoika nojatuolia. Onni sai lääkäriltä sangollisen maittavaa parafiiniöljyä ja ohjeet että nyt on syytä varautua hieman isompaan kakkahätään.
Lauantaina Onni alkoi oireilla vakavasti, se lakkasi syömästä. Ruokahaluton labradorinnoutaja on hätätapaus, kuka tahansa rotuun tutustunut tietää että jos labradori lakkaa syömästä, on Pyhä Pietari availemassa jo porttejaan. Omistaja sopi tällit jälleen kaupungineläinlääkärille, tällä kertaa tapaaminen oli Jenni Lepistön kanssa. Jenni pällisteli Onnin mahaa ultraäänilaitteella. Ultraäänilaite paljasti, että Onnin mahalaukku oli nojatuolin täyttämä. Hyvälaatuinen nojatuoli osoittautui liian rankaksi päivälliseksi jopa Onnin vatsahapoille, ei liikkunut istuin eteen eikä taakse. Onnin yleiskunto oli hyvä ja koska penkki pysyi vatsalaukussa, oli omistajan, Onnin ja eläinlääkäreiden toiveena saada Sohva pois tähystämällä, nielun kautta. Onni sai nestettä takkinsa alle ja meni kotiinsa.
Onnia harmitti. Paljon mieluummin olisi Onni makaillut nojatuolissa, eikä nojatuoli…tettuna. Onnia närästi, hatutti, ketutti ja v…oksetti, sisällä ei pysynyt edes se legendaarinen Rapalan uistin. Sunnuntaina Onni kävi vielä kääntymässä ell Jessica Gyntherin luona, täällä Onnin mahasta räpättiin röntgenkuva jossa todettiin että ei ole suolitukos, istuin vain olla nökötti vellipesässä. Onnin yleiskunto oli yhä hyvä, henkeä uhkaavaa tilannetta ei ollut ja siten hätäleikkaukseen ei ollut tarvetta. Mukavampi on leikata potilas viikolla, silloin kun kaikki on töissä ja hädän yllättäessä saa apuja, päivystyksessä leikataan vain jos on ihan pakko.
Onni nesteytettiin ja se lähti taas kotiin odottamaan viikonlopun päättymistä.
Onnin omistaja ja paikalliset eläinlääkärit järjestivät yhteistuumin tällit minulle ja Onnille AlmaVet-klinikalle. Tavoitteena oli että josko sen saamarin istuimen saisi tähystämällä pois. Kyllä, tiedän että oikeasti Onnin toiveena olisi ollut päästä Suvin käsittelyyn mutta aina ei saa mitä haluaa, tarkemmin pitäisi osata ajoittaa nojatuolin syöminen. Suvi oli koulutuksessa ja minä vastasin leikkurista.
Klinikalla Onnin vatsa kuvattiin uudelleen. Ihan oli pinkeänä koko pakki, hyvä että kyseessä ei ollut sohvaryhmä. Onni tapasi klinikallamme asustelevan nukkumatin ja sitten me tähysteltiin Onnin vellipesä. Käsittämätöntä on kuinka isoina paloina Onni oli saanut nahkapäällysteet nieltyä, kyllä pitäisi jonkun opettaa Onnille että pitää muistaa pureskella. Onnin vatsahapot olivat parkinneet sohvan nahkapeitteen kovaksi koppuraksi, välittömästi kävi ilmi, että tähystämällä ei tätä kalustetta poisteta.
Niinpä me siirsimme Onnin leikkuriin, Henna huolehti tapojensa mukaan rauhallisesti ja yhtään jännittämättä minun suunnittelemasta anestesiasta. Minä viilsin Onnin vatsaontelon auki ja nostin mahalaukun pihalle. Sitten ojensin Onnin vellipesän Evielle. Evie piteli Onnipojan mahalaukkua paikoillaan, on nimittäin huono homma jos mahalaukku lipsahtaa lattialle.
Onnipojan vatsalaukku tyhjennettiin nahkapaloista ja kursittiin jälleen umpeen. Lopuksi ohutsuoli todettiin kopeloimalla tyhjäksi ja Onni pistettiin jälleen läjään.
Onni kotiutui yhtä nojatuolia köyhempänä. Leikkauksen jälkeen Onni alkoi taas syömään, mutta se vaikutti yhä hieman totiselta. Se ei leikkinyt, sitä närästi ja muutoinkin oli halju olo. Perjantaina, 4 päivää leikkauksen jälkeen, Onni lakkasi taas syömästä. Sillä ei ollut kuumetta eikä se aristanut haavaa/vatsan seutua. Lauantai aamuna Onni kakkasi ensin peukalonkokoisen kivettyneen pökäleen joka tukki pakoputken, sitten portit aukesivat ja 4 päivän tuotos sekä viimeinen, paksusuolessa majaillut nahanpalanen näki päivänvalon, voin kuvitella että helpotti.
Nyt Onnilla on taas asiat kohdallaan, se syö hyvin (yllättävää labradorilta) ja eilen se kuulemma heilutti häntäänsä taas niin lujasti että sen vasen pakara irtosi kiinnityksistään.
Tässä vaiheessa on muuten tunnustettava oma riittämättömyyteni. Ihan oikeasti yritin kaikkeni, mutta ei onnistunut homma täydellisesti. En nimittäin usko, että sitä nojatuolia saa enää korjattua, tai ainakin pitää olla todella hyvä artesaani.
Onnipojasta ei löytynyt kuvaa, mutta video löytyi! Kannessa siis kuvituskuva. KATSO VIDEO TÄSTÄ!
Tämän tarinan teille tarjosi Biofarm Oy
MAINOS: Se on kesäloma edessä. Menee muuten lomareissu melkolailla pieleen jos auton takapenkille ilmestyy värillinen pieru, tai lomamökin lattialle kiinteä haukotus. Lämpimästi suosittelen että lomamatkalle pakataan masuolikanamurheita (mahasuolikanavamurheita toim. huom.) varten ensiapulääkkeet.
Myös sille lemmikille siis.
