Helsinki on oikeasti hieno kaupunki mutta pieni sellainen. Silti minä olen omalla tavallani ylpeä siitä, että olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Pohjois-Helsingissä. Keravalta keskustaan muuttaneet, ja omasta mielestään todelliset ”tsadilaiset” sanoo, että Tapanila ei ole Helsinkiä, mutta on se.
Juhannuksena Helsinki ei kuitenkaan ole välttämättä kuuminta hottia. Missään ei ole ketään, ja nekin kaikki on mökillä. Opiskelujeni alkuvaiheessa minä työskentelin yhden kesän eläinlääketieteellisen tiedekunnan tartunnallisten tautien osastolla. Siellä minä huolehdin kolmesta sonnista, kahdesta vasikasta ja lukemattomista kaneista, hiiristä ja rotista. Yllättäen minulle, kesäreppanalle, napsahti juhannuksen ajaksi työvuoro.
Nuorena miehenä juhannuspyhien lusiminen kotinurkissa olisi ollut silkkaa helvettiä, eikä se siten onnistunutkaan. Tuohon aikaan – erittäin, erittäin kauan sitten – Helsinkiin juhannukseksi tuomittu nuoriso kerääntyi Mustikkamaalle, eli siihen puistikkoon Korkeasaaren kupeessa. Ruokittuani sonnit ja vasikat sekä huolehdittuani siitä, että jyrsijöillä oli purtavaa ja puhtaat pahnat, siirryin minäkin kaljarepulla varustettuna norkoilemaan Mustikkamaan nurkille.
80-90 luvulla juhannuksena paistoi aina aurinko, koskaan ei satanut vettä, seura oli äärettömän hyvää, alkoholista ei tullut ikinä krapulaa ja muutoinkin elämä oli mallillaan. Kyseisen juhannuksen etenemiseen ei nyt mennä yhtään syvemmälle, kävi kuitenkin niin, että Juhannusyö vaihtui aamuun ja jotakuinkin klo 03.00-04.00 välisenä aikana eläinlääketieteellisen tiedekunnan pihapiirissä nähtiin hiippailemassa eläintenhoitaja Tepponen. Työvuoroni alkoi 06.00 ja niinpä minä olin päättänyt mennä nukkumaan työpaikalleni, tällä tavoin aamun työmatka olisi mahdollisimman lyhyt ja pääsisin ripeästi hommiin. Virittelin herätyskellon soimaan ja heittäydyin heinäpaalien joukkoon nukkumaan. Parin tunnin virkistävien unien sijaan heräsin siihen, että kaksi kappaletta vartioliikkeen edustajia tökki meikäläistä kumipuun oksilla. Minä pomppasin reippaan pystyyn ja kysyin että häh? Vartijat suorittivat pikaisen yleistarkastuksen ja lyhyen haastattelun. Tämän jälkeen he vetäytyivät hetkiseksi keskustelemaan ja lopuksi he toivottivat hyvät huomenet ja jatkoivat matkaa. Minä puolestani jatkoin vielä hetkisen kauneusuniani ja heräsin virkeänä huolehtimaan vastuullani olevista eläimistä.
Parin viikon kuluttua, haahuillessani jälleen tapojeni mukaisesti korkeakoulun käytävillä, havahduin siihen että vahtimestari viittoi minut koppiinsa. Minä sain luettavakseni selonteon koskien juhannusaaton yötä. Vartijapäiväkirjaan oli merkitty alla oleva lauseke:
Tavoitettu nuori miespuolinen henkilö nukkumasta tarttuvien tautien osaston tiloista. Väittää olevansa opiskelija Heinola. Jätetty nukkumaan.
Mahdoin minä olla surkea näky kun vartijoittenkin kävi sääliksi… Hyvää juhannusta teillekin.
Tämän tarinan teille tarjosi Prevett Oy
MAINOS: Tämä on siis mainos, mutta vilpitön sellainen. Oli oikeasti äärettömän hienoa soittaa ensimmäisenä kandikesänä ääni väristen Prevettin tädeille. Pääsääntöisesti minäkin olin tilausta tehdessä melkoisen hukassa, mutta Prevettin porukan avustuksella päästiin lähes poikkeuksetta maaliin ja Tepponen sai tarvittavat tavarat. Yhäkin me käytetään Prevettiä, mutta yksi asia on muuttunut, enää siellä ei ole tätejä vaan kaikki ne on nuoria neitokaisia, ja minusta on tullut tällainen papparainen.
